Tervetuloa kotisivulleni! Olen ehdolla Taipalsaaren kunnanvaltuustoon vuoden 2025 kuntavaaleissa
numerolla 22
(valkoinen äänestyslippu).
Tältä sivulta löydät tietoa teemoistani, minusta ja vuosistani politiikan parissa.
Tavoitteeni Taipalsaaren valtuustossa
Vuosikymmenien poliittisesta kokemuksesta tiedän, ettei Suomi ole koskaan kunnolla toipunut vuoden 2008 talousrysäyksestä. Emme voi jatkuvasti velkaantua ja jakaa vähäistä kakkuamme yhä useampaan suuntaan. Nykyhallituksen aloittamat säästötoimet tarkoittavat kaikille meille vyönkiristystä vielä vuosien ajan ja pakottaa meidät asettamaan asioita entistä selkeämmin tärkeysjärjestykseen, oli kyse sitten valtion, hyvinvointialueen tai kunnan rahankäytöstä.
Minulle Taipalsaaren elinvoima ja asukkaiden hyvinvointi ovat ykkösasia. Itsenäinen kunta, jossa jokaisella on tilaa olla ja asua. Lisäksi hyvät edellytykset yrittäjyydelle ja työpaikkojen luonti erityisesti työttömille ja vajaatyökykyisille ovat tavoitteita, joiden puolesta olen toiminut koko poliittisen urani ajan, ja näin aion toimia myös jatkossa. Fakta on, että jos meillä ei ole yrittäjiä, ei meillä ole hyvinvointia.
Mitä tulee muihin poliittisiin kysymyksiin, minulle ei ole tuntematonta toimia myös ydinosaamiseni ulkopuolisten kysymysten parissa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän johtaminen Helsingin valtuustossa sekä pitkä työura eduskunnassa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansliassa osoitti poliittisten asioiden monipuolisuuden ja ennen kaikkea yhteistyön merkityksen niin politiikan tekijänä kuin politiikan tekijöiden tukijoukoissa.
Uskon, että politiikassa pitää tehdä yhteistyötä ihmisten ja puolueiden välillä kun sille on edellytyksiä, tinkimättä liikaa omista arvoistaan.
Jos haluat Taipalsaaren valtuustoon edustajaksesi miehen, joka ymmärtää yhteistyön merkityksen ja tietää miten politiikkaa tehdään vaikuttavasti yli puoluerajojen - äänestä minua.
En ole ehdolla aluevaaleissa työni takia. Kuntaliiton ohjeistuksen perusteella joutuisin jääväämään itseni työssäni Imatran kunnassa toteutettavien vaalijärjestelyiden johtajana Taipalsaaren kuuluessa
aluevaaleissa samaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vaalipiiriin. Olisin ehdokkaana esteellinen lähes kaikessa aluevaalien järjestelyihin Imatralla liittyvässä toiminnassa. Kuntavaalien osalta tätä ongelmaa ei ole Taipalsaaren ollessa oma "vaalipiirinsä".
Kuka olen
Olen Antti T. Valpas, Asun Taipalsaarella Saimaanharjun Konstussa kahden kissani, Matin ja Tepon, kanssa.
Muutin syntymäkaupungistani Helsingistä Taipalsaarelle vuonna 2023. Koulutukseltani olen yo-merkonomi ja ohjelmistosuunnittelija. Puhun suomea, englantia ja jonkin verran aunuksenkarjalaa.
Työskentelen asianhallinnan tiimivastaavana. Työuraani sisältyy vuosien 2007-2023 ura eduskunnassa perussuomalaisten eri tehtävissä kansanedustajan avustajasta eduskuntaryhmän pääsihteerin tehtävään asti. Ennen politiikkaa työskentelin atk-liikkeessä myyjänä ja projektikoordinaattorina lehtialalla. Työttömyysjaksojakin on tullut koettua parin vuoden edestä.
Miksi muutin Taipalsaarelle? Karjalaisten vanhempien lapsena Etelä-Karjala ja erityisesti Lappeenrannan seutu on ollut syntymästäni asti kuin toinen kotini sukusiteideni myötä; Isovanhempani asuivat Lappeenrannassa ja isäni asui pitkään Taipalsaarella. Vaikka itse asuin Helsingissä, seurasin myös tämän kulmakunnan uutistapahtumia sekä vietin monet kesät ja talvet täällä lomilla ja viikonloppuisin. Kypsyttelin ajatusta muuttamisesta muutaman vuoden ajan ja lopullisesti asian päätin vuoden 2023 hallitusneuvotteluiden aikana.
Mukana politiikan raskaassa sarjassa
Liityin perussuomalaisiin vuonna 2003 ajaakseni itselleni tärkeitä asioita. Erityisen lähellä sydäntäni ovat vammaisten asiat ja vammaisten ihmisten pärjääminen tässä terveiden maailmassa. Itse kun olen kuin kävelevä sairaskertomus, katson olevani pätevä puhumaan vammaisten ja sairaiden asioista missä vain. Myös vallan huoneissa. Sote-asioiden lisäksi yrittäjien asema on osa poliittista profiiliani. Vain maamme epäonnistumisesta rankaiseva politiikka on estänyt minua alkamasta yrittäjäksi.
Olen ollut ehdolla monissa yleisissä vaaleissa. Helsingin kunnallispolitiikassa toimin mm. Perussuomalaisten kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtajana ja sosiaalilautakunnan, sekä myöhemmin sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen muutoksenhakujaoston jäsenenä.
Olen toiminut lisäksi maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla; Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin (HUS) hallituksessa olin yksi Helsingin kaupungin edustajista ja Kansaneläkelaitoksen (KELA) hallituksessa olin perussuomalaisten puolueen edustajana. Olin myös mukana vuosien 2015 ja 2023 eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.
Valokuvia vuosien varrelta
Antista sanottua
Tervetuloa tapaamaan minua