VERKKO-HESARI - KOTIMAA PERJANTAINA 3.11.2006 Hätäilmoitus tekstiviestillä ehkä jo ensi keväänä "Kaikki viivästys menee Hätäkeskuslaitoksen piikkiin" Suomessa valmistellaan hätäilmoituksen tekemistä siten, että se voitaisiin lähettää vastedes myös tekstiviestillä. Tavoitteena on saada jo ensi keväänä 112-hätätekstiviestijärjestelmä palvelemaan kaikkia kansalaisia, mutta ainakin alkuvaiheessa se olisi suunnattu ensisijaisesti kuulovammaisille. "Tähän ei sisälly enää mitään teknisiä vaikeuksia. Teleyritysten ja Viestintäviraston puolesta se on valmis ja helppo ottaa käyttöön vaikka heti ilman lisäkustannuksia ja teknisiä järjestelyjä", sanoo neuvotteleva virkamies Laura Vilkkonen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Hänen mukaansa kaikki mahdollinen viivästys menee Hätäkeskuslaitoksen piikkiin. "Haitta uudessa järjestelmässä on, että dialogi on tekstiviestittelyssä rajoitetumpaa", Vilkkonen sanoo. Ideana kuitenkin on, että Hätäkeskuslaitos lähettää hätäilmoituksen lähettäjälle heti vastauksen ja kysyy lisätietoja. "Siinä on tietty protokolla, mitä kysytään ensi sijassa. Tämä viestittely voi olla hieman epävarmaa, mutta kuuroilla ja puhevammaisilla ei ole muuta keinoa ilmaista itseään", Vilkkonen sanoo. "Asia ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se voi näyttää", sanoo palvelujohtaja Jukka Jalasvuori hätäkeskusyksiköstä Porista. Riskiarvion tekeminen on tekstiviestillä tulleessa hälytyksessä hänen mukaansa hyvin kankeaa. Hankalinta on hätäilmoituksen tekijän paikantaminen, kun ei ole suoraa puheyhteyttä. Se on tosin ongelma puheluissakin, kun soittaja ei aina tiedä, missä hän on. Jos uusi palvelu otetaan käyttöön, hätäkeskuksen tulee Jalasvuoren mukaan myös kyetä selviämään sen asettamista vaatimuksista. Toinen suuri ongelma on selvittää, mistä hätäilmoituksessa on kysymys ja millaisella volyymilla pitää paikalle lähteä, kun resursseista on muutenkin pulaa. Hätäkeskuslaitos on jo parin vuoden ajan selvitellyt erilaisia mahdollisuuksia asian ratkaisemiseksi. "Periaatteessa tähän on olemassa valmiudet, sillä meillä on olemassa puhelinverkko ja hätäkeskukset, mutta se vaatii vielä vähän käsityötä", sanoo Jalasvuori. Vastaava palvelu on jo Islannissa. Ruotsissa ollaan suunnilleen samalla selvittelyasteella Suomen kanssa. "Tämä on haaste koko EU:n alueella. Suomi on jo näin pitkällä, vaikka suuretkin valtiot pohtivat samaa, eikä kukaan ole vielä pystynyt sitä ratkaisemaan", Jalasvuori muistuttaa. Suomessa on ollut vuosia käytössä koko maan alueella niin sanotut pitkät numerot, jonne hätätekstiviestin on jo voinut lähettää. Niiden ongelma on, että numerot vaihtuvat hätäkeskusaluekohtaisesti. Numerot eivät ole salaisia, mutta ne on kohdennettu vain kuulovammaisille jakamalla heidän järjestöjensä kautta muutama tuhat numeroita sisältäviä taskumuistioita. Näihin numeroihin on käyttövuosien aikana tullut koko maassa parikymmentä hälytystä. -------------------------------------------------------------- PYRY LAPINTIE / Helsingin Sanomat pyry.lapintie at sanoma.fi Tietokulma: TIETOKULMA Hätäkeskuksiin paljon soittoja Suomessa on 15 hätäkeskusta. Ne hoitavat tänä vuonna noin 3,5 miljoonaa tehtävää. Niistä hätäpuheluja on 2,5 miljoonaa. Yli puolessa tehtävistä hätäkeskuspäivystäjä pystyy auttamaan tai neuvomaan riittävästi, eikä muita viranomaisia tarvitse hälyttää. Puheluista hieman yli neljännes on sellaisia, joiden ei pitäisi tulla hätäkeskukseen ollenkaan. Suurin ryhmä on puhelut, jotka soitetaan vahingossa, kun tarkoitus on ollut saada yhteys muualle. Huomattavan osan turhista puheluista muodostavat mykät puhelut, joissa taskun pohjalla oleva kännykkä soittaa hätänumeroon. Toinen suuri ryhmä ovat ilkivaltaiset tahallaan soitetut puhelut. Hätäkeskusten tavoiteaika puheluun vastaamisessa on kymmenen sekuntia. Tavoiteaikaan keskukset pääsivät vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 76-prosenttisesti. Viikonpäivistä vilkkaimpia ovat perjantai ja lauantai. Hätäkeskusten kiireisin aika on pääosin kello 10-16. Rauhallisimpia ovat aamuyön tunnit. Suomalaisista 94 prosenttia tietää hätänumeron 112. Parhaiten numeron tietävät 15-24-vuotiaat (99 prosenttia).