Muualla verkossa
Ryhdy faniksi!

Historia

Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlapuhe

Helsingin valtuustossa oli tänään 11.4. aiheena juhlallisuudet, kun juhlittiin Helsingin 200 vuotta pääkaupunkina ja samalla päätettiin myöntää 10 miljoonan euron ylimääräinen määräraha kaupunginhallituksen käyttöön nuorten syrjäytymisen ehkäisyä varten.

Jokaiselta valtuustoryhmältä oli pyydetty ryhmäpuhe aiheseen liittyen. Paikalla istuntoa seuraamassa oli myös opetusministeri Jukka Gustafsson. Pidin ryhmämme puheen, joka oli rakennettu kahden teeman, pääkaupunkina olemisen ja nuorisomme tulevaisuuden ympärille.

 

Hyvät helsinkiläiset, ministeri ja valtuutetut,

Tuskin arvasi Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1550 perustaessaan Helsingin Tallinnan kilpailijaksi saattaneensa alulle kehityskulun, jonka seurauksena Helsinki on nyt itsenäisen Suomen pääkaupunki ja maamme ylivoimaisesti suurin ja kaunein kaupunki.

Kun olin koulussa muinaisella viime vuosituhannella, silloin opetettiin, että Venäjän tsaari siirsi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin vuonna 1812 Helsinkiin siksi, että vanhan pääkaupungin Turun sijaintia pidettiin liian läheisenä suhteessa Ruotsiin ja Tukholmaan.  Tämä lienee yksi syy siirtoon.

Yhtä hyvin tsaari olisi voinut tehdä Haminasta tai Viipurista uuden suuriruhtinaskuntansa pääkaupungin. Kumpikin olisi ollut huomattavasti lähempänä Venäjää ja Venäjän pääkaupunkia kuin Helsinki. Onkin luultavaa, että Helsingin valikoitumiseen vaikuttivat monet tekijät, kuten suuri linnoitus, edullinen sijainti ja helppokulkuisuus niin maalta kuin mereltä sekä viimeisenä mutta tuskin vähäisimpänä lobbaus. Siinähän me suomalaiset olemme olleet perinteisesti melko hyviä, erityisesti Venäjän suuntaan. Liekö helsinkiläiset olleet kuiskuttelemassa tsaarin korvaan sulosäveliä Helsingin puolesta. Joka tapauksessa näin helsinkiläisenä on todettava, että hyvän valinnan teki tsaari aikoinaan.

Pohditaanpa hetki mikä on pääkaupunki? Mitä se tarkoittaa? Voi hyvin sanoa, että sanan merkitys riippuu ihmisestä itsestään ja siitä, millaisena hän oman itsensä ja oman kansansa aseman mieltää. Meille Perussuomalaisille ja muille kansallismielisille maamme pääkaupunki Helsinki tässä ja nyt on itsenäisen valtion symboli. Symboli siitä, että suomalaiset itse hallitsevat omaa aluettaan päätöksillä, jotka tehdään keskitetysti eduskunnassa ja ministeriöissä, jotka sijaitsevat yhdessä kaupungissa, Helsinki-nimisessä pääkaupungissa.

Puolestaan monille Euroopan Unioniin uskoville liittovaltioihmisille pääkaupunkimme Helsinki on lähinnä Suomen muodollisen hallinnon keskus ja varsinaiseksi pääkaupungikseen tällaiset ihmiset kutsuvat Brysseliä.

Puhuttaessa pääkaupungista aikakaudella ja historialla on oma merkityksensä. Pääkaupunki voi nimittäin myös olla kahtia jaettuna, taikka kahdessa eri paikassa vaikka ihmiset jakaisivat yhteisen kansakunnan menneisyyden. Otan tässä vapauden käyttää itselleni läheistä esimerkkiä eli karjalaisia. Lähes 1000 vuotta sitten alkoi kehitys, jonka vuoksi karjalaisilla on nyt kaksi pääkaupunkia. Monille suomenkarjalaisille, erityisesti evakoille ja heidän jälkeläisilleen Viipuri oli, ja on yhä edelleen sen menneisyyden vuoksi, Karjalan todellinen pääkaupunki. Samoin eivät kuitenkaan ajattele venäjänkarjalaiset, joille Karjalan todellinen pääkaupunki on Petroskoi.

Tässä esimerkkitapauksessa pääkaupungin sijainnin ja nimen määrittää pitkälti uskonto, mutta myös osin valtioidenväliset rajat. Toinen esimerkki samankaltaisesta kehityksestä voisi olla jakautunut korean kansa ideologisten erojen vuoksi taikka Jerusalemin asema Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa. Onko Palestiinaa käytännössä olemassa, jos sillä ei ole Jerusalemia pääkaupunkinaan, on varmasti kysymys jonka parissa kansainvälinen yhteisö painii.

Hyvät valtuutetut,

Ilman nuorisoa ei ole tulevaisuutta, sanotaan. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tyytyväinen siitä, että Helsingin pääkaupungiksi tulon 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi olemme päättämässä 10 miljoonan euron määrärahasta tulevaisuutemme hyväksi.

Erityisesti toivomme nyt myönnettävän määrärahan tavoittavan ne nuoret, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, ne nuoret joiden tulevaisuudenusko on heikoimmillaan. Erityisesti haluamme nostaa määrärahalla tehtävien toimenpiteiden kärkeen koulutuksen ja sen kautta tapahtuvan työllistymisen tukemisen.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä katsoo, että Helsingin on tehtävä kirjaimellisesti kaikkensa, jotta jokaiselle nuorelle löytyy koulutuspaikka. Mieluiten vielä sellainen koulutuspaikka, joka on nuorelle itselleen mieleinen ja jonka kautta hän voi saada itselleen oikean työn, jonka kokee itselleen mielekkääksi. Temppukoulutus ei ole oikea tapa hoitaa asiaa eikä nuorisotakuu saa sellaiseksi muotoutua rahan tai opettajapulan toimiessa tekosyynä. Samalla on kysyttävä, mihin nuorisotakuusta ovat unohtuneet nuoret vammaiset, jotka ovat oikeasti kaikkein heikoimmassa asemassa. Toivottavasti Helsinki ei itse  heitä unohda.

Aivan liian usein päättäjillä on tapana sanoa, ettei jotain tärkeää asiaa voida tehdä koska se ei ole sallittua tai on vastoin tapoja. Nuorten kohdalla on ymmärrettävä, että nykynuoriso on toisenlaista ja ajat muuttuvat heidän ehdoillaan. Kaikille oppilaille ei perinteinen pulpetissa istuminen maistu, jolloin on kehitettävä uusia tapoja, joilla motivoidaan nuoria itseään auttamaan itseään, unohtamatta kuitenkaan ”saattaen vaihdettava”-ajatusta.

Koulutus on vasta osa tätä suurta haastetta, jonka voittamista varten on ehdotettu juhlavuoden määrärahaa. Tämän toteuttamisessa meidän on syytä rikkoa raja-aitoja, aivan kuten esityksessäkin todetaan. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on valmis tähän haasteeseen ja kannatamme kaupunginhallituksen esitystä.

 

Lähetä tämä kavereille

Avoin kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille

Karjala-lehti julkaisi eilen ilmestyneen numeronsa mielipidepalstalla oheisen avoimen kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille. Olen lähettänyt kirjeen luonnollisesti myös suoraan ulkoministerille ja toivon hänen vastaavan joko minulle sähköpostitse taikka Karjala-lehden välityksellä (Helsingin Sanomat ei ole kirjettäni  julkaissut). Jos hän vastaa, julkaisen vastauksen blogissani.

Kirjeessäni halusin muistuttaa ulkoministeriä siitä, että Karjalan tasavallassa suomen kieli – jonka opetusta hän haluaisi lisätä – on tuolla alueella oikea vähemmistökieli karjalan kieleen verrattuna.

Pidän oleellisen tärkeänä, että karjalaiset lapset saavat opiskella omalla äidinkielellään, ja ettei karjalan kielen opetukseen suunnattuja sangen vähiä resursseja Karjalassa leikata suomen opetuksen hyväksi. Kirjeestä käy tarkemmin ilmi miksi.

Tilanne olisi kuitenkin käytännössä sama kuin Ruotsin ulkoministeri tulisi vierailulle Suomeen ja ilmoittaisi, että hän pitää välttämättömänä lisätä ruotsin kielen opetusta Suomessa. Ja suomalaiset poliitikot innoissaan taputtavat pieniä kätösiään, ryhtyen välittömästi toimiin.

Svenska.nu-projekti on oikeastaan tällainen projekti. Sen ainut ero Stubbin ajamaan Karjalan suomen kielen “projektiin” on se, että Svenska.nu joutuu taistelemaan Suomen enemmistökieltä suomea vastaan, Karjalan kieli on joutunut taistelemaan Karjalan nykyisen enemmistökielen venäjän laajentumista vastaan ja nyt karjalan kieltä uhkaa “kielisodan” laajeneminen myös suomen kielen torjuntaan. Yritä siinä sitten säilyttää omaa kieltäsi…

Avoin kirje ulkoministeri Alexander Stubbille

Kävitte äskettäin Venäjällä Pietarissa ja Karjalan tasavallassa. Pidätte lehtitietojen (HS/Karjalan Sanomat/useat nettilehdet) välttämättömänä lisätä suomen kielen opetusta Venäjällä ja Karjalassa. Olen kanssanne eri mieltä siitä, tarvitseeko Karjalassa opetella enempää suomea kuin jo nyt opiskellaan.

Jos tilannetta tasavallassa ajatellaan alkuperäisen Karjalan kansan kielen ja kulttuurin (eli karjalaisten) näkökulmasta, ovat sekä venäjän kieli kuin myös suomen kieli vieraita kieliä Karjalassa. Suomen kieli on vieläpä todellinen vähemmistökieli alueella.

1930-luvulla karjalan kieli yritettiin venäläistää kyrillisen aakkoston avulla. Toisen maailmansodan aikana Suomi valtasi Itä-Karjalan ja pani karjalankieliset lapset kouluun – opiskelemaan suomea. 2000-luvulla Moskova on pyrkinyt määrätietoisesti vähentämään karjalaisten määrää Karjalan Tasavallan johdossa, nimittämällä sinne Putinin vanhoja ei-karjalaisia KGB/FSB-ystäviä. Osa heistä on kyllä nimellisesti karjalaisia, mutta kieltä osaa ja kulttuuria tuntee heistä aniharva. Heistä ei siis pidetä alkuperäisväestön keskuudessa, eikä heidän uskota puolustavan karjalaisten oikeuksia.

Venäjällä on parhaillaan meneillään väestölaskenta, jonka tuloksesta riippuu paljon. Jos tulos on huono karjalan kieltä puhuvien kannalta (puhujia olisi alle 50.000), tarkoittaisi se pahimmillaan Karjalan tasavallan lakkautusta. Tämä puolestaan tarkoittaisi pahimmillaan sitä, että karjalan kielen (ja kulttuurin) säilyttämisen puolesta viimeiset 20 vuotta tehty työ tuhotaan yhdessä yössä Moskovan hallinnollisella päätöksellä.

Karjalan kielen opetusta lastentarhoissa, alaluokilla ja lukioissa sekä yliopistossa voitaisiin rajoittaa voimakkaasti. Joka ikinen vuosi ovat karjalankielen opettajat Karjalan tasavallassa saaneet taistella hallinnon virkamiesten kanssa siitä, että karjalan kielen opetukseen annetaan riittävästi opetustunteja ja oppikirjoihin annetaan rahaa. Nyt kun Suomen valtion ulkoministeri on sitä mieltä, että suomea pitäisi opettaa enemmän, voi Moskova hyvillä mielin määrätä karjalan kielelle varatut varat käytettäväksi suomen hyväksi. Sitten ei tarvita kuin kaksi sukupolvea, kun karjalan kieli on oikeasti sitä, minä sitä on virallisessa Suomessa aina pidetty: Kuollut kieli.

Kun Te, ulkoministeri Stubb, olette nyt tällä varomattomalla ja selkeää asiantuntemattomuutta, tai asiantuntevan piittaamattomasti, annetulla kielipoliittisella kannanotollanne tukenut paikallisen vähemmistökieli suomen aseman vahvistamista Karjalassa, antaa se Moskovalle hyvän selkänojan ajaa agendaansa. Agendaa jossa on olemassa vain venäläinen Karjala, jossa karjalaislasten kotikieli on venäjä ja ensimmäinen vieras kieli suomi. Karjala tulee siellä perässä, jos koskaan tulee.

Karjalaisten, erityisesti oppineiston ja hyvin koulutettujen ainut toivo tuossa tilanteessa olisi Suomen karjalankielinen yhteisö, joka on vuosikymmenen taistelulla saanut virallisen Suomen tunnustamaan olemassaolonsa 4.12.2009 annetulla asetuksella. Käytännössä toivoa voisi toteuttaa vain muuttamalla Suomeen, jolloin venäläisten tavoite venäläisestä Karjalasta helpottuisi huomattavasti.

Olette olleet ajamassa Suomen karjalankielisen vähemmistön oikeuksien toteutumista, mistä kiitos. Nyt olette kuitenkin puheillanne pelästyttäneet koko karjalankielisen yhteisön niin Suomessa kuin Venäjällä. Puhutte aina suvaitsevaisuuden puolesta. Lausunnostanne on kuitenkin vaikea löytää mitään suvaitsevaisuutta, kun suomen kielen opetuksen lisäämisen käytännön seuraukset karjalan kielelle ja karjalaiselle kansalle Karjalan tasavallassa tiedetään jo etukäteen.

Antti Valpas
Helsinki

Opiskele karjalan kieltä Itä-Suomen yliopistossa

Ohessa tiedoksi blogini lukijoille, ja erityisesti karjalaisjuurisille lukijoille, Karjalan Kielen Seuran tiedote mahdollisuudesta aloittaa karjalan kielen yliopistotasoiset opinnot Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa. Karjalan kielihän sai 4.12.2009 tunnustetun vähemmistökielen statuksen Suomen tasavallan alueella presidentti Tarja Halosen allekirjoituksen myötä. Käytännössä karjalan kieli on nyt samalla tasolla esim. romanikielen ja viittomakielen kanssa. Aiemmin karjalan kieltä ei tunnustettu edes olemassaolevaksi, vaikka kyse on kielestä joka oli  noin 50.000 puhujallaan suurimpia vähemmistökieliämme Suomen itsenäistymisen aikoihin.

Terveh!

Oletko kiinnostunut rajantakaisista juuristasi? Oletko kuullut karjalan kieltä lapsena? Osaatpa itse vähän tai hyvin karjalaa, niin Sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus opiskella karjalan kieltä ja kulttuuria! Opetusta annetaan yliopistotasolla vain Joensuussa ja Petroskoissa.

Karjalan kieli elää nykyajassa! Kiinnostus kieleen on huomattavasti lisääntynyt erityisesti  karjalan kielen vähemmistökielen aseman saamisen, professuurin perustamisen, julkaisutoiminnan lisääntymisen ja monien muiden kieltä elvyttävien toimenpiteiden myötä. Karjalan kieli on myötätuulessa!

Oppiaineen esittely

Itä-Suomen yliopistossa on mahdollisuus opiskella karjalan kieltä ja kulttuuria perusopinnoista aineopintoihin. Yliopiston verkkosivuilla oppiainetta esitellään seuraavasti:

”Opinnot kehittävät käytännön kielitaitoa ja karjalan kielen kieliopin tuntemusta sekä karjalan kielen    historiaa ja kehittymistä eri murteiksi ja edelleen eri kirjakieliksi sekä karjalan kielen asemaa yhtäältä    suomen läheisimpänä sukukielenä, toisaalta voimakkaan venäjän kielen vaikutuksen kohteena.    Opiskelijoille annetaan myös perustiedot vähemmistökielten asemaan liittyvistä kysymyksistä sekä kielen  elvyttämisestä, kielen standardoimisesta ja kirjakielen luomisesta. Opinnoissa käydään läpi myös karjalaisten asemaa idän ja lännen rajamaastossa ja karjalaisuutta kahdessa maassa, Suomessa ja Venäjällä. Opinnoissa perehdytään sekä Karjalan perinteiseen kulttuuriin että nykypäivän    karjalaisuuteen.”

Perusopinnoissa voi valita aunuksenkarjalan eli livvin tai varsinaiskarjalan eli vienan. Perusopinnot (25 op) sisältävät seuraavat kurssit:

Orientoivat opinnot (9 op)
Johdatus karjalan kieleen ja kulttuuriin
Karjalan historia
Kielentutkimuksen perusteet
Karjalan kieli ja sen tutkimus
Karjalan kieli (12 op)
Karjalan kielen alkeiskurssi
Karjalan kielen jatkokurssi
Karjalan kielen murteet
Karjalainen kulttuuri (4 op)
Karjalainen kulttuuri I

Hakumenettely

Varsinaiset tutkinto-opiskelijat voivat hakea sivuaineoikeutta karjalan kieleen ja kulttuuriin. Hakuaika päättyy 2.9.2010. Hakuohjeet löytyvät filosofian tiedekunnan humanistisen osaston verkkosivuilta sivuaineita käsittelevästä kohdasta.

Karjalan kielen ja kulttuurin opiskelumahdollisuutta on laajennettu myös Avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tämä mahdollistaa opiskelun ilman tutkintotavoitetta. Tutustu tarkemmin Avoimen yliopiston opetukseen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla (etusivulla kohdassa Pikalinkit). Huom! Hakuaika koskee myös Avoimen yliopiston opiskelijoita, sillä opetukseen kuuluu luentoja. Ilmoittautuminen Avoimeen yliopistoon tapahtuu sen jälkeen, kun tieto sivuaineoikeudesta on tullut. Vaikka opintokuvauksessa mainitaan, että sivuaine sopii erityisesti kieliaineiden, historian ja kulttuuriaineiden opiskelijoille, niin opinnot sopivat kaikille kielestä kiinnostuneille aikuisopiskelijoille.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot opintoihin hakeutumisesi perusteet osoitteella: Itä-Suomen yliopisto, Humanistinen osasto, PL 111, 80101 Joensuu. Voit myös tuoda hakemuksesi: Itä-Suomen yliopisto, Humanistinen osasto, huone 143, Yliopistokatu 4, Agora-rakennus, Joensuu. Halutessasi voit liittää hakemukseesi esim. opintosuoritusrekisterin yliopistossa suoritetuista opinnoista, mahdollisesta akateemisesta tutkinnosta tai muista tutkinnoista sekä opinnoista.

Lisätietoja Karjalan kieli ja kulttuuri -oppiaineesta antaa suomen kielen professori Marjatta Palander, Marjatta.Palander@uef.fi, puh. 013-2514337. Lisätietoja Avoimessa yliopistossa antaa koulutussihteeri Raili Karvinen, Raili.Karvinen@uef.fi, 013-2512723.

Käytä nyt tilaisuus hyväksesi ja aloita kieli- ja kulttuuriopinnot! Nykyisen suunnitelman mukaan perusopinnoista ei järjestetä opetusta lv. 2011-2012, vaan silloin keskitytään aineopintoihin.

Ystävällisin terveisin

Karjalan Kielen Seura ry:n psta
Anne-Mari Lemmetyinen
suunnittelija

Katajanokan jääkuutio suli

Eilen keskiviikkona 7.4.2010 valtuusto keskusteli yli neljän tunnin ja 50 puheenvuoron verran Katajanokan kiistellystä hotellihankkeesta. Lyhyesti kerrattuna asiassahan oli kyse siitä, että ulkomaiset sijoittajat ja kansainvälinen arkkitehtitoimisto halusivat rakentaa Katajanokalle ristinmuotoisen hotellin lasista. Valtuuston jäsenten kantoja oli kyselty mm. Iltasanomissa. Itse ilmoitin vastustavani hanketta.

Pidin valtuustossa puheen, jossa perustelin laajemmin syitä kielteiseen kantaani. Esitin myös vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia tontille siltä varalta, että hotellia ei tulisi. Puhe on kokonaisuudessaan alla.

PS. Perussuomalaisten ryhmä oli asiassa kahta mieltä. Varsinaisista valtuutetuista minä ja Nina Huru vastustimme hanketta, varamiehet Mika Raatikainen ja Olli Sademies (jotka olivat tuuraamassa pääsisäisreissuilla olevia varsinaisia valtuutettuja Seppo Kanervaa ja Jussi Halla-ahoa) puolestaan kannattivat hanketta. Lopullisessa äänestyksessä hotellihanke kaatui äänin 47-38.

Puhe kaupunginvaltuustossa 7.4.2010 Katajanokan hotellihankkeesta

Hyvät valtuutetut

Itse en kannata tätä hotellihanketta.

Täällä on oltu kovasti huolissaan Suomen kansainvälisestä maineesta, jos hotellia ei rakenneta. On tehty valtavasti työtä ja käytetty jonkin verran rahaa, jotta hotellihanke on saatu mielikuvista päätöksentekovaiheeseen. Näin varmasti on.

Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että tämän hotellin kohtalo, oli se sitten mikä vain, muuttaa suomalaisten asemaa maailman silmissä. Suomi on ollut jo vuosisatoja osa globaalia maailmaa. Meille on aina tullut ulkomaisia sijoittajia ja niitä tulee jatkossakin. Jos joku hotellin mahdollisesta hylkäämisestä vetää herneen nenään, aina löytyy joku joka on valmis sijoittamaan Suomeen ja Helsinkiin. Ei välttämättä ho-tellia, mutta jotain muuta.

Pekka Korpinen käytti Helsingin uutisten artikkelissa, johon muun muassa valtuutettu Kolbe täällä viittasikin, nykyisen Helsingin ydin-alueen ilmeestä termiä ryssänarkkitehtuuri. Pitää paikkansa, että tämän talon lähialueen rakennuskanta on pääosin venäläiskaudella tehtyä. Korpinen kuitenkin unohtaa, että alueen yleisilme on itse asiassa saksalaisten arkkitehtien käsialaa. Ovat ne saksalaiset tehneet paljon muutakin, onhan meidän kansallislaulummekin alkujaan saksalainen juomalaulu. Tai niin ainakin väitetään.

Helsingin asukkaiden ja rakennusten kansainvälisyys ei siis ole mitään uutta. Itse asiassa tätä kaupunkiakaan tuskin olisi ilman ulkomaalaista kuningasta. Ei Helsinkiä unohdeta maailmalla, pelko pois. Ei meillä voi olla niin heikko itsetunto, että maailmamme ja olemassaolomme on riippuvainen yhdestä lasihotellista.

Hankkeen kannattajien suusta on kehuttu, kuinka hotelli tuo työpaikkoja. Näin varmasti on sen jälkeen jos hotelli joskus valmistuu. Mutta sen rakennusvaihe ei varmastikaan tuo uusia työpaikkoja työttömille suomalaisille rakennusmiehille ja –naisille. Jos tähän kaupunkiin hotelli rakennetaan, sen tekevät nykyaikana lähinnä virolaiset ja puolalaiset halpatyöläiset, eivät suomalaiset, siitä voitte olla satavarmoja.

Keskustelun kuluessa on moitittu hankkeen valmistelutapaa. On syytä kysyä, olisiko hankkeen vastustus näin kovaa, jos asia olisi valmisteltu normaalin avoimen demokraattisen päätöksenteon mukaan alusta lähtien. Itselläni olisi ainakin yksi syy vähemmän vastustaa tätä hanketta.

En vastusta tätä hotellia siksi, että sen on suunnitellut ulkomaalainen arkkitehti tai että sen taustalla on ulkomaalainen raha. Vastustan sitä osaltaan siitä syystä, että se on järkyttävän ruma rakennus. Tai oikeammin, rakennus ei ole ruma. Se on väärässä paikassa. Minun mielestäni sen oikea paikka olisi Töölönlahden ympäristössä. Siellä se olisi omiensa joukossa.

On minulla myös muita syitä vastustaa hotellia. Täällä ei ole juurikaan puhuttu siitä, tarvitsemmeko me tätä hotellia. Onko sille asiakkaita tässä kaupungissa, jonka hotellien käyttöaste on parhaimmillaankin vain reilun 75 prosentin luokkaa. Lama-aikoina hotelliemme täyttöasteet ovat olleet vain 50 prosentin luokkaa. Itse epäilenkin hotellin kannattavuutta. Ei tarvitse mennä kovin kauas hotellin suunnitellulta sijaintipaikalta, kun vastaan tulee ensimmäisen hotellin, hostellin tai muun majoitusliikkeen mainos. Harvassa ovat siis ne tapahtumat, jotka vetävät hotellimme ja majoitusliikkeemme viimeistä sijaa myöten täyteen. Mielestäni Helsingin uusista Olympialaisista on turha nykyisillä olympialiikkeen säännöillä haaveilla.

Täällä on useissa puheenvuoroissa kysytty, mitä hotellin tilalle sitten tulisi. Tontti jää kuulemma pahimmillaan kymmeneksi vuodeksi tyhjilleen. Minusta näin ei tarvitse olla. Itse näkisin, että siihen voisi rakentaa rantapuiston. Paikan, jossa niin paikalliset kuin turistitkin voisivat istua penkeillä, pelata petankkia tai ulkoilmashakkia raittiissa ulkoilmassa. Pieni ravintola tai kahvila siihen viereen ja yhdenlainen puisto voisi olla valmis. Tämä jatkaisi mielestäni hyvin Esplanadin puistoa, jonka katkaisee Kauppatori. Tai voisiko ajatella, että vanhat käytöstä poistetut Katajanokan rantarakennukset muutettaisiin asuinkäyttöön, kuten Hollannissa on tehty vanhoille rantamakasiinirakennuksille?

Karjalan kielen sanakirjan sähköinen versio ilmestyy

Tiedote kaikille karjalan kielestä ja karjalaisuudesta kiinnostuneille.

Karjalan kielen sanakirjan sähköinen versio ilmestyy

Haluatko tietää, miten eläimiä kutsuttiin Suistamolla entisaikaan? Miten suomen sanan tanssia voisi kääntää tverinkarjalaksi? Minkälaisia sanontoja Vuokkiniemessä on käytetty, tai millaiset uskomukset ovat vaikuttaneet elämään Salmin pitäjässä? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat vastauksen Karjalan kielen sanakirjan verkkoversiosta.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Suomalais-Ugrilaisen Seuran yhteistyönä julkaistu kuusiosainen Karjalan kielen sanakirja (1968-2005) on nyt sähköisenä versiona Kotuksen Kaino-aineistopalvelussa (http://kaino.kotus.fi/kks) kaikkien kiinnostuneiden käytössä.

Sähköisessä sanakirjassa on monenlaisia hakuominaisuuksia. Voi etsiä sanojen käyttöyhteyksiä, esimerkiksi itkuvirsisanastoa, lastenkielessä tai soimauksissa käytettyjä sanoja, sananparsia, uskomuksia ym. Halutessaan saa vaikkapa kaikki yhden pitäjän esimerkkilauseet. Hakusanat ovat sanakirjassa karjalaksi, mutta sanakirjasta voi myös hakea suomen sanoille karjalankielisiä vastineita Selite/suomennos-haun avulla. Verkkoversiota
päivitetään tarpeen mukaan.

Karjalan kielen sanakirja on murresanakirja. Siinä ovat edustettuina kaikki varsinaiskarjalan – vienankarjalan ja eteläkarjalan – ja aunuksenkarjalan eli livvin murteet. Lyydiläismurteita ei sanakirjassa ole mukana.

Sanakirjassa on yli 83 000 hakusanaa. Aineistoa on kerätty lähes sadan vuoden ajan: 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Muun muassa aineiston laajuuden vuoksi sanakirja on merkittävä apu kehitettäessä karjalan kirjakieltä Suomessa, Karjalan tasavallassa ja Tverin Karjalassa.

Karjalan kielen sanakirjan verkkoversio julkistetaan torstaina 15.10.2009 osoitteessa http://kaino.kotus.fi/kks.

Jogo löyvit midä tuandoi etsit?

Lisätietoja antavat
Marja Torikka, sähköposti marja.torikka[ät]kotus.fi, puh. 020 7813 295 ja
Leena Joki, sähköposti leena.joki[ät]kotus.fi, puh. 020 7813 238.

Itä-Karjalan valtiolippu

Itä-Karjalan valtiolippu

Monet minut tuntevat tietävät, että meikäläinen harrastaa Karjalaa, paitsi maata niin myös kieltä ja kirjallisuuttakin. Ehkä siksi, että itse olen juuriltani Suomen livviläinen, jotka tunnetaan paremmin nimellä aunuksenkarjalaiset.

Kirjahyllystäni löytyy metrikaupalla kirjallisuutta aiheesta Karjala, erityisesti 1920-1950 -luvuilta, tosin lähinnä Suomen puoleisesta raja-karjalasta, jonka asujista 90% oli karjalaa äidinkielenään puhuvia aunukselaisia. Neuvostojen maan alun Karjala-aiheinen kirjallisuus on Suomessa a) äärimmäisen harvinaista ja b) kirjoitettu kielellä jota en osaa (lue: venäjäksi). Yhtä harvoin kuin antikvariaateista löytyy neuvostoliittolaista suomen- tai karjalankielistä Karjala-kirjallisuutta, yhtä harvoin sitä saa mahdollisuutta hankkia käsiinsä Itä-Karjalan valtiolippua. Noh, minä hankin kun eteen tuli.

Lipun suunnitteli alunperin Akseli Gallen-Kallela, vuosi oli 1920. Lippu noudattaa pohjoismaista lippumallia (yllättäen? No ei). Haltuuni saamani lipun mitat ovat leveys 200 ja korkeus 120 cm. Lippu on valmistettu Suomessa, tarkkaa valmistusvuotta en vielä tiedä. Luultavasti kuitenkin aikavälillä 1920-22. Vastaus lienee saatavilla, sillä lipusta löytyy valmistajan, Oy Urheilutarpeita Ab:n merkki ja meille kaikille tuttu logo. Nykyisin ko. tehdas ja sen tuotteet nimittäin tunnetaan nimellä Karhu.Täytyy lähestyä seuraavaksi Karhua aiheen tiimoilta.

Lippu on selvästi nähnyt elämää; siitä puuttuu alempi hela (leikattu selvästi irti puukolla) ja lipussa on muutamia pieniä reikiä. Reiät ovat kuitenkin liian pieniä ollakseen luodinreikiä. Liekö koit olleet asialla. Lisäksi yhdestä kohtaa lipun reuna on revennyt muutaman sentin matkalta. Muuten lippu on hyvässä kunnossa.

Jokainen tuntee Suomen kansallislipun; siniristilippu ilman leijonavaakunaa. Kun lippuun lisätään keskelle leijonavaakuna, tulee siitä valtiolippu. Sama juttu Itä-Karjalan lipun kanssa: Karjalan kansallislippu on kuten kuvassa, paitsi että siitä puuttuu vasemman yläkulman puna-valkea alue ja se on sen sijaan vihreä kuten muutkin kulmat.

Itä-Karjalan valtiolipussa on siis vasemmassa yläkulmassa punainen alue, jossa on yhteensä kuusi valkoista kamman näköistä kuviota. Kyseiset kuviot eivät ole varsinaisesti kampoja vaan “sudenhammasvöitä”. Joissain lähteissä puhutaan vyön yhteydessä revontulista. Jokaisessa vyössä on 9 piikkiä eli yhteensä 54 piikkiä. Allekirjoittaneelle on ainakin vielä epäselvää, mitä sudenhammasvyöt lipussa tarkalleen ottaen symboloivat. Yksi mahdollisuus on, että ne symboloivat Itä-Karjalan kuntia, sama idea nimittäin löytyy Itä-Karjalan vaakunasta mutta niitä ei siinä tunneta varsinaisesti sudenhammasvöinä vaan revontulina. Itä-Karjalan vaakunassa piikkejä on 52, tosin joissain lähteissä puhutaan vaakunasta jossa on 53 “kuntaa”. Onkin mahdollista, että valtiolippuun on lisätty kaksi kuntaa enemmän kuin vaakunassa on, ja määrä kuvaa tuolloin karjalaisten metsäsissien hallussa olleiden kuntien määrää. Aika vaan ei täsmää, metsäsissit nimittäin syntyivät virallisesti vasta syksyllä 1921. Mutta eiköhän tämäkin arvoitus ratkea ajan mittaan…

Alun perin mietin, josko kehystäisin lipun lasin alle ja panisin sen seinälle, mutta olisi se melko kookas taulu. Varsinkin yksiööni. Ilmeisesti tässä pitää alkaa suunnitella isompaa asuntoa kasvavan kokoelmani takia, vaimitähä?

“Juuret Karjalan maassa” – haastattelu Perussuomalaisessa nro 12/2008

30-vuotias helsinkiläinen Antti Valpas on Pentti Oinosen eduskunta-avustaja, aktiivinen Perussuomalaisten Nuorten jäsen ja kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa oleva Antti on juuriltaan karjalainen, vaikka onkin itse asunut koko ikänsä Helsingissä.

“Olen kasvanut käytännössä kahden kulttuurin kasvattina, karjalaisen ja suomalaisen. Periaate “maassa maan tavalla” kiteyttää oman ajatusmaailmani hyvin.”

Antti Valpas on luonteeltaan synnynnäinen tutkija, joka on aina ollut kiinnostunut historiasta ja politiikasta. Myös sukututkimus kuuluu miehen harrastuksiin. Kansallismielisenä Antti on pitänyt itseään aina ja tiesi jo 12-vuotiaana, kun EU:hun liittymisestä alettiin puhua, että siitä ei hyvä seuraa.

Perussuomalaisiin hän liittyi vuonna 2003 eduskuntavaalien jälkeen, mietittyään asiaa pitkään. “Koska tiesin oman kantani, ihmettelin että miksi lykätä asiaa enää kauempaa? Päätin, että nyt tai ei koskaan.”

Yhteiseksi hyväksi
Antti Valpas on koulutukseltaan ylioppilas, markkinointimerkonomi ja ATK-suunnittelija. Hän on opiskellut myös avoimessa yliopistossa, sillä haluaa oppia aina uusia asioita. Hän on suorittanut opintoja muun muassa karjalan kielestä Itä-Karjalassa pidetyillä kielikursseilla.

Ennen eduskuntatyötään hän on ollut muun muassa ATK-liikkeessä myyjänä ja projektikoordinaattorina Sanoma Magazines Finlandilla, josta Pentti Oinonen hänet löysi.

“Vaaliteemani liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen. Esimerkiksi hammaslääkärille pääsyä joutuu Helsingissä odottamaan keskimäärin kahdeksan kuukautta. Minua ihmetyttää, että kaupungilla on varaa panna 115 miljoonaa euroa automaattimetron kaltaisiin hankkeisiin, mutta peruspalveluista nipistetään.”

Pentti Oinosen eduskunta-avustaja Antti Valpas on puolueessa tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa, joka tekee aina sen minkä lupaa.
Pentti Oinosen eduskunta-avustaja Antti Valpas on puolueessa tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa, joka tekee aina sen minkä lupaa.

“Vaalilauseeni on ”Yhteiseksi hyväksi”. Kannattaa äänestää, koska joku tässä kaupungissa kuitenkin päätökset tekee. Jos se ei ole oma edustajasi, niin sitten se on jonkun muun edustaja.”

Kiitos Irlanti

Irlannin johtajat antoivat kansansa sanoa mielipiteensä EU:n perustuslaista ja tulos oli EI. Ei-puoli voitti prosentein 53,4 vastaan 46,6.

On hienoa, että Euroopasta löytyy edes yksi todellinen demokratia jossa kansan annetaan päättää näin merkittävistä asioista, eikä kabinettien miesten. Ulkoministerimme Stubb ehätti jo vakuuttamaan, ettei Irlannin tuloksella ole mitään merkitystä. Hätääntyneen miehen puhetta. Lissabonin sopimus nimenomaan vaatii, että kaikkien maiden tulee hyväksyä sopimus jotta se tulisi voimaan. Irlanti äänesti vastaan ja sen johtajien on kunnioitettava kansan ääntä. Mitä epäselvää tässä voi olla? Ei mitään. EU on lirissä. Varsinkin jos pitää paikkansa, että sillä ei ole suunnitelmaa B. Sopimuksen pitäisi tulla voimaan 5,5 kuukauden päästä. Siinä ajassa ei mammutti-Eu ehdi edes aloittaa uuden sopimuksen tekoa.

Tänään on todella hyvä päivä.

PS. Perussuomalaiset Nuoret ehti jo antamaan oman tiedotteensa asiasta.

Hävetäänkö historiaamme?

Helsingin Sanomissa oli tänään 22.1. Tiede & Luonto -osiossa Helsingin yliopiston historian laitoksen assistentin Mirkka Lappalaisen kirjoitus “Pelastakaa Suomen historia”. Erittäin ansiokkaassa kirjoituksessaan Lappalainen kritisoi Suomen lukioiden historiantuntien sisältöä.

Lukiossa on neljä pakollista historian kurssia. Tämän lisäksi voi, lukiosta riippuen, valita valinnaisia historian kursseja. Tilanne oli sama jo 1990-luvun puolivälissä kun itse kävin luokatonta lukiota. Pakollisten kurssien osalta Lappalainen kysyy aiheellisesti, miksi Suomen historiaa opetetaan vain yhdellä (neljännellä pakollisella) kurssilla ja siinäkin vasta 1800-luvulta lähtien nimellä “Suomen historian käännekohtia”. Muut pakolliset kurssit ovat 1. “Ihminen,  ympäristö ja kulttuuri”, 2. “Eurooppalainen ihminen” ja 3. ”Kansainväliset suhteet”.

Lappalainen kysyy ja minä myös: Mihin ovat jääneet Suomen ja suomalaisten historian perusopetus viikinkiajoista tai jopa kauempaa, Ruotsin vallan loppuun? Eikö Suomen historiassa ole muka ollut käännekohtia jo ennen venäläisiä? Voisin kysyä, miksi kirjoitamme edes latinalaisilla kirjaimilla jos meillä ei ole ollut historiaa ennen vuotta 1809? Miksi maamme historianopetus keskittyy Euroopan kulttuurin (ihan kuin Euroopassa olisi vain yksi kulttuuri) ja historiaan pelkästään länsieurooppalaisesta näkökulmasta.

Tilannne on itseasiassa sama Suomen historian opetuksen kanssa: Suomen historia on yhtä kuin Länsi-Suomen historia, perspektiivi keskittyy asioihin Lännen näkökulmasta. Sivistys tuli lännestä, sanotaan. Sieltä tuli myös verot, miekkakäännytys ja sotaväen pakko-otot. Itse olen ottanut myös Itäisen näkökulman koko ajatusmaailmaani ja siitä katsottuna Suomi ja maamme historia sekä kulttuurit näyttävät vähän erilaiselta. Itse asiassa aika paljonkin erilaiselta. Kun nämä kaksi yhdistää, tulee tasapainoinen kuva ja moni asioita tuntemattomia ihmisiä ihmetyttävä asia saa luonnollisen selityksensä.

Politiikasta puhuttaessa en yhtään ihmettele, miksi minusta on jo vuosia tuntunut siltä, että monet yliopistoissakin opiskelevat nuoret suomalaiset tuntuvat häpeävän suomalaisuuttaan ja yhteistä historiaamme. Ehkä se johtuu siitä, etteivät he tiedä suomalaisuudesta ja historiastamme taikka kulttuurista kun sitä ei edes opeteta kuin syventävillä kursseilla? Eivätkö he ymmärrä, että historia on tehnyt meistä mitä me olemme? Ei oman kulttuurin ja historian arvostaminen ole paha asia. Vai onko? Häpeätkö sinä hyvä lukija Suomea ja suomalaisuutta sekä historiaamme? Jos häpeät, miksi? Kerro minulle ja auta minua ymmärtämään maailmaa.

Ehkä kaikkia ei kiinnosta “jotkut vanhojen kääkköjen tekemiset”. Mitä väliä on jollain Agricolalla ja hänen Keski-Euroopan reissullaan? Yx hailee kun on hieno globaali maailma ja maailma jota muuttaa reilusti? Päinvastoin ja miksi? Koska kirjoitettua suomea ei olisi olemassa kuten me sen nyt tunnemme ilman Agricolaa. Ilman luterilaisuuden isää Martti Lutheria (suomalaisittain kirjoitettuna) ei olisi 30-vuotista sotaa eikä suomalaisia ja virolaisia talonpoikia karjumassa ranskalaisten ritarien korvaan “Hakkaa päälle”, ennenkuin talonpojan tappara heilahtaa. Hakkapeliitat ja siinä sivussa suomalaiset ovat sillä heilahduksella lunastaneet paikkansa maailmanhistoriasta. Saksassa musitellaan vieläkin suomalaisia hakkapeliittoja pelonsekaisin tuntein. Se on historiaa jota arvostetaan, vaikka ei niinkään hyvässä kuin pahassa.

Kuten Lappalainen toteaa, lukiosta voi selvitä ilman että oppilaalla on alkeellisintakaan hajua miksi ja milloin Helsinki on perustettu tai miksi Suomessa on kaksi suurta kirkkokuntaa. Nämä ja koko historia on asia, joka mielestäni kuuluu yleissivistykseen. “Jos et tunne historiaa, et voi ymmärtää maailmaa” on ollut mietelauseeni jo toistakymmentä vuotta.

Okei, voin sanoa että koska olen opiskellut lukiossa kaikki pakolliset ja kymmenkunta vapaaehtoista kurssia historiaa, lukenut Suomen historiaa Avoimessa yliopistossa ja vähän arkeologiaakin, saatan vaatia ajatuksissani ja puheissani enemmän kuin olisi tarpeen tavalliselta pulliaiselta. Ei kaikkea tarvitsekaan tietää, kuten sitä milloin oli Vasarakirveskulttuurin kulta-aika ja miten se liittyy muinaiseen historiaamme. Mutta jos ihminen ei tiedä, miksi esimerkiksi Agricolasta vaahdotaan niin kovasti, tai miksi tämä ja ensi vuosi juhlitaan Ruotsista vapautumista (ja Venäjän ikeen alle joutumista), niin ei voi kuin ihmetellä ja kysyä mikä on sellaisen maan ja kansan kohtalo, jossa ei tiedetä mitä ja miksi. Jos me emme kirjoita ja muistele omaa historiaamme, siirrä sitä jälkipolville,  se katoaa. Ikuisiksi ajoiksi.

Blogiarkisto