Category: Arkisto

HUS ja HYKS on säilytettävä yhtenä kokonaisuutena

HUS:n hallitus kokoontui tänään ja antoi julki seuraavansisältöisen tiedotteen liittyen metropolialueen esiselvitykseen. Olen asiasta täsmälleen samaa mieltä; olisi hyvä jos näistä jatkuvista terveyspalveluiden sisäisistä uudistuksista ja muutoksista, jotka ovat Helsingissä turhankin tuttuja terveydenhoitohenkilökunnalle, päästäisiin keskittymään itse asiaan eli laadukkaiden palveluiden kehittämiseen koko HUS-alueella.   JULKAISUVAPAA 14.05.2013 HUS ja HYKS on säilytettävä yhtenä kokonaisuutena Helsingin ja Uudenmaan […]

Share

Brysselin ihmeiden äärellä – se rakoilee jo

Viime viikolla kävin kaksipäiväisellä reissulla Brysselissä, EU:n päämajassa. Matka oli osa Suomen EU-edustuston järjestämää EU-akatemiaa, jonka tarkoituksena on tutustuttaa poliittisia toimijoita ja kansalaisjärjestötoimijoita EU:n toimintaan eri luentojen ja vierailuiden avulla. Ensimmäisenä päivänä olimme komission vieraana. Kuulimme luentoja mm. Rehnin kabinetista ja talouskriisistä, EU:n meneillään olevasta kansalaisuuden vuodesta nettituottajan näkökulmasta ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Yllättäen muutamissa puheenvuoroissa oli […]

Share

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ensi alkuun pahoittelut kaikille blogini lukijoille, että viime kirjoituksesta on kulunut aikaa. Kunnallisvaalit siis käytiin ja tulin valituksi valtuuston varavaltuutetuksi, kiitokset siitä kaikille 309 äänestäjälleni. Putosin valtuutetun paikalta varalle, ainoana ryhmästämme, muiden valtuutettujemme onnistuessa uusimaan pestin. Monet ovat kysyneet, miten tässä nyt näin kävi. Sen jos tietäisin, olisin lottovoittajana Bahamalla. No vitsi vitsinä. Rehellisesti sanottuna osasin hiukan […]

Share

“Lautakunta kiisteli järjestöavustuksista”

Näin raflaavasti otsikoi Helsingin Uutiset tiistaina 19.6. nettiuutisensa ja seuraavan päivän paperiversion uutisen koskien Helsingin sosiaalilautakunnan viime viikkoista kokousta. Kokouksessa käsiteltiin helsinkiläisille järjestöille tarkoitettujen avustusten jakoa vuodelle 2012. Otsikon viittaama pitkä keskustelu käytiin Diakonissalaitokselle myönnettävästä 80.000 euron suuruisesta avustuksesta, jolla on käytännössä tarkoitus tukea Bulgarian ja Romanian romanien asumista Helsingissä. Tein siis kokouksessa vastaesityksen, jonka mukaan ehdotettua 80.000 euron summaa ei annettaisi. Äänestyksessä esitykseni hävisi […]

Share

Aloite vammaisneuvoston aseman vahvistamisesta

Aloitteeni sai alkunsa siitä valitettavasta faktasta, että Helsingissä vammaisten ääni  ei kuulu lautakunta- eikä valtuustotason valmistelussa saatika päätöksenteossa juuri lainkaan. Syy on yksinkertainen: Vammaisneuvoston asema kaupungissamme on, kuten nimestä voi päätellä, neuvosto. Päätöksenteon tasot voi ajatella kärjistäen kolmeen kerrokseen Helsingissä: ylinnä pilvenpiirtäjän 100. kerroksessa ovat valtuusto ja kaupunginhallitus. Toiseksi ylinnä ovat lautakunnat ja johtokunnat siinä […]

Share

Ryhmäpuhe seuraavan valtuustokauden 2013-2016 strategian valmistelun lähetekeskustelussa

Kaupunginvaltuustossa pidettiin keskiviikkona 23.5. lähetekeskustelu Helsingin valtuustokauden 2013-2016 strategian valmistelun pohjaksi. Helsinki teki ensimmäisen laajemman strategiansa vasta tälle vuosien 2009-2012 valtuustokaudelle. Pitämässäni ryhmäpuheessa Perussuomalaiset linjasivat näkemyksiä siitä, millaisia asioita seuraavassa strategiassa tulee erityisesti huomioida paremman Helsingin saavuttamiseksi. Lopullisesti tulevan valtuustokauden strategiasta päättää vuoden 2013 tammikuussa aloittava valtuusto, joten mitenkään sitovasti eivät nykyiset valtuutetut voi siihen puuttua. […]

Share

Kirjallinen kysymys: Kontulankujan pysäköintiongelmat

Tein jokin aika sitten kyselytuntikysymyksen Kontulankujan liikenneongelmista. Kysymykseni sai kaupungin byrokratiasta kirjallisen vastauksen, jonka mukaan kujan pysäköintiongelmiin aiotaan puuttua tehokkaasti alla olevan vastauksen mukaisesti. Aika näyttää, miten tehokkaasti asiaan oikeasti puututaan ja onko kaupungin ratkaisu oikeasti sellainen, että myös Kontulankujan asukkaat voivat todeta olevansa tyytyväisiä valittuun ratkaisumalliin. Toivon nimittäin, ettei kuorma-autojen tilalle tule lisää miten […]

Share

Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään?

Tiedote puhukoon puolestaan. Tiedotusvälineille 3.5.2012 Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään? Vihreiden kaupunginhallituksen jäsen Elina Moisio ehdotti Guggenheim –hankkeen hylkäämistä jo kaupunginhallituksessa. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että tämä olisi ollut ainut vaihtoehto joka kaupunginhallituksella olisi ollut esittelijän päätösesityksen lisäksi. Perussuomalaisten kaupunginhallitusedustaja Jussi Halla-aho teki itse asiassa vastaesityksen, jossa hän ehdotti, että kaupunginhallitus lähettäisi asian valtuuston päätettäväksi mutta […]

Share

Valtuusto poliittisten virkanimitysten äärellä

Eilen keskiviikkona 25.4. pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa oli monia aiheita. Poliittisesti kuumin aihe oli uuden sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan valinta, josta riittikin itkua ja napinaa jälkikäteen mm. Facebookissa niin, että ihan nauratti. Valinnassahan oli kyse siitä, että vihreät pitivät tätä paikkaa heille kuuluvana, kun taas demarit halusivat pitää paikan itsellään, sementoidakseen vallan tällä saralla seitsemäksi seuraavaksi […]

Share

Avustajan työ on luottamustoimi

Viime päivinä on kohistu kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen “hihamerkkikirjoituksesta” Uuden Suomen blogissa. Keskustelu on pyörinyt lähinnä sen ympärillä, oliko kirjoitus ymmärretty oikein vai ei. Olen itse lukenut kirjoituksen ja ymmärsin sen satiiriksi jo ennenkuin pääsin loppuun asti. Erityisesti Facebook-keskusteluissa on vedetty rintamalinjoja sen suhteen, miten koko jupakkaan olisi pitänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän suhtautua. Entisenä avustajana […]

Share

Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlapuhe

Helsingin valtuustossa oli tänään 11.4. aiheena juhlallisuudet, kun juhlittiin Helsingin 200 vuotta pääkaupunkina ja samalla päätettiin myöntää 10 miljoonan euron ylimääräinen määräraha kaupunginhallituksen käyttöön nuorten syrjäytymisen ehkäisyä varten. Jokaiselta valtuustoryhmältä oli pyydetty ryhmäpuhe aiheseen liittyen. Paikalla istuntoa seuraamassa oli myös opetusministeri Jukka Gustafsson. Pidin ryhmämme puheen, joka oli rakennettu kahden teeman, pääkaupunkina olemisen ja nuorisomme […]

Share

Aloite nuorten purjehdusharrastuksen tukemiseksi

Määräraha-aloite nuorten purjehdusharrastuksen tukemiseen Helsinki on merellinen kaupunki, jonka potentiaalia meren äärellä ei kuitenkaan ole käytetty siinä määrin hyödyksi kuin voisi olettaa. Tämä näkyy esimerkiksi nuorten harrastustoiminnassa ja sen tukemisessa: Kaupungissamme on hyvät edellytykset harrastaa esimerkiksi jalkapalloa, yleisurheilua ja muita liikunnallisia lajeja. Sen sijaan Helsingissä purjehdusharrastuksen aloittamisen ja jatkamisen edellytykset ovat heikommat. Myös uimataidonja vesillä […]

Share

Ponsi: Etsivä vanhustentyö

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.11. käsiteltiin vuoden 2012 budjettia. Samassa yhteydessä äänestettiin budjettikäsittelyn yhteydessä tehdyistä ponsista, joista yksi oli esittämäni Perussuomalaisten ryhmäponsi etsivän vanhustentyön aloittamismahdollisuuksien selvittämisestä. Valtuustoryhmämme ponsi sai taakseen 84 valtuutettua, joten jäämme jännityksellä katsomaan, mitä kaupungin virkamiehet saavat aikaiseksi. Tässä ponsi:   Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet ja keinot joilla voidaan aloittaa etsivä vanhustentyö Helsingissä. […]

Share

Mielipidekirjoitus Musiikkitalon induktiosilmukasta

Viime keskiviikkona oli Helsingin uuden musiikkitalon avajaiset. Olin siellä minäkin, vaikka en juurikaan korkeakulttuuria harrasta. Päätin nimittäin hyödyntää saamani kutsun testatakseni ison konserttisalin induktiosilmukan toimivuutta. Olin jo kaksi vuotta sitten kysynyt Helsingin kaupunginvaltuustossa kirjallisella kysymyksellä, onko induktiosilmukoiden käyttäjät otettu huomioon tämän lopulta 140 miljoonaa euroa maksaneen talon suunnittelussa. Tarkemmin kysymyksestä ja vastauksesta voit lukea täältä. […]

Share

Kesän kuulumisia

Olen pitänyt sangen pitkän tauon blogikirjoittelusta, minä aikana onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Tässä pientä päivitystä. Huhtikuussa vaalien jälkeen eduskuntaryhmämme kasvoi viidestä edustajasta 39 edustajaan. Ryhmän hallinnon kannalta tämä tarkoitti täysin uutta tilannetta, kun pääsihteeri Jussi Niinistö tuli valituksi kansanedustajaksi eikä voinut tästä syystä luonnollisestikaan enää pääsihteerinä jatkaa. Allekirjoittanut, joka toimi viime eduskuntakauden Pentti Oinosen avustajana, ja […]

Share

Turistit maksakoot omasta pussistaan

He ovat taas täällä. Jos koskaan edes lähtivätkään. Ja lisää on tulossa. Puhun tietysti Itä-Euroopan romaneista, jotka ovat tulleet tienaamaan elantoaan Suomeen ja Helsinkiin kerjäämällä, kukkia myymällä ja mummoja putsaamalla. Viikonloppuna Helsingin kaupunki (tai oikeammin virkamies) päätti maksattaa veronmaksajilla näiden turistien majoituksen kun edellisestä majapaikasta tuli häätö paloturvallisuusongelmien takia. Linjaus on sikäli outo, koska nämä […]

Share

Eräänlainen kunnia tämäkin

Vihreän puolueen lehti Vihreä lanka julkaisi tänään ainakin verkkosivuillaan artikkelin “Tässä on Suomen politiikan tulevaisuus”, jossa esitellään hyvin lyhyesti nimellä ja kuvalla jokaisen puolueen nuorisojärjestön jäsenenä olevat pari tulevaisuuden nimeä. Olin ainakin omaksi yllätyksekseni rankattu mukaan tähän joukkoon Perussuomalaisten nuorten osiossa. Jutussa ei sen kummemmin käydä läpi minun tai nuorisojärjestömme puheenjohtaja Simon Elon vaaliteemoja, mutta […]

Share

Avoin kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille

Karjala-lehti julkaisi eilen ilmestyneen numeronsa mielipidepalstalla oheisen avoimen kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille. Olen lähettänyt kirjeen luonnollisesti myös suoraan ulkoministerille ja toivon hänen vastaavan joko minulle sähköpostitse taikka Karjala-lehden välityksellä (Helsingin Sanomat ei ole kirjettäni  julkaissut). Jos hän vastaa, julkaisen vastauksen blogissani. Kirjeessäni halusin muistuttaa ulkoministeriä siitä, että Karjalan tasavallassa suomen kieli – jonka opetusta hän haluaisi lisätä – […]

Share

Karjala Suomessa puhuttujen äidinkielten luetteloon

Tänään saapui Karjalan Kielen Seuralta uutiskirje, jossa kerrotaan mahdollisuudesta vaihtaa väestökirjanpitoon äidinkieleksi karjalan kieli. Aiemminhan tämä ei ole ollut mahdollista Suomessa. Alla ote kirjeestä. KKS on sopinut väestörekisterikeskuksen kanssa järjestelystä, jonka mukaan karjalaiset voivat nyt vaihtaa väestökirjanpitoon äidinkielekseen karjalan. Aiemmin tämä ei ollut mahdollista, vaikka äidinkielten luettelossa on yli 100 muuta kieltä. Asian voi hoitaa […]

Share

Ansiomerkki Kuuloliitolta

Kuuloliitto ry myönsi minulle Helsingin huonokuuloiset ry:n esityksestä liiton pronssisen ansiomerkin vuoden 2010 lopulla. Pronssinen merkki myönnetään vähintään viiden vuoden aktiivisesta vapaaehtoistyöstä huonokuuloisten ja kuuroutuneiden hyväksi. Lyhyesti kerrottuna historiani Kuuloliiton (entisen Kuulonhuoltoliiton) kanssa alkoi vuonna 2003, kun liityin Helsingin yhdistyksen jäseneksi ja löysin itseni vakikäyttäjänä nuorten “Moottorikorvien” irc-kanavalta. Kojeidenkäyttäjä minusta tuli vuoden 1983 tienoilla, mutta […]

Share

Maltti on nyt valttia

Perussuomalaisten valtakunnallinen kannatus on yltänyt nyt kahden eri tutkimustahon mittauksissa yli 12 prosentin, tuoreimpana Helsingin Sanomien mittaus. Tällaista kahden eri mittaustahon samansuuntaista tulosta pidetään yleisesti luotettavana mittarina kannatustason yleisestä kehityksestä. Eduskuntavaaleihin on aikaa vielä 6 kuukautta. Se on pitkä aika, jonka kuluessa voi tapahtua mitä vain. Se on varmaa, että perussuomalaisia ehdokkaita tullaan kokeilemaan mitä […]

Share

Valtuustoryhmän puheenjohtajan haastattelu

Perussuomalainen-lehden tuoreimmassa numerossa (11/2010) julkaistiin sähköpostitse tehty haastatteluni, jonka näkökulma oli valtuustotyössä ja erityisesti valtuutoryhmän puheenjohtajan roolissa. Ohessa haastattelu kokonaisuudessaan. Kuka olet ja mitä teet? – Antti Valpas, 32-vuotias helsinkiläinen. Olen työskennellyt tämän vaalikauden eduskunnassa Pentti Oinosen avustajana sekä viime syksystä lähtien oman toimen ohessa eduskuntaryhmämme perusturvasihteerinä. Kerro jotain taustastasi. – Olen lähtöisin Helsingin Kontulasta, […]

Share

Kirjallinen kysymys: Helsingin kaupungin asunnonjakopolitiikasta

Tulevana keskiviikkona 5.5.2010 on kaupunginvaltuuston kokous, jonka yhteydessä pidettävän kyselytunnin yhtenä suullisesti käsiteltävänä teemana on allaoleva kysymykseni. Tämä on toinen kertani kun kysymykseni pääsee suulliseen käsittelyyn, edellinen oli viime keväänä tehty kysymys vähemmistökieli karjalasta ja sen tukemisesta Helsingissä. Kuten monet helsinkiläiset ja muuallakin asuvat tietänevät, on asuntojen puute ja sitä seuraava tuhansien ihmisten mittainen asuntojono […]

Share

Helsingin PerusS:n valtuustoryhmä romanikerjäläisistä

Muutama päivä sitten Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmä valmisteli ja vastasi sosiaalikeskus Sataman ja Vapaa liikkuvuus -ryhmän sähköpostikyselyyn koskien romanikerjäläisiä. Osa vastauksestamme uutisoitiin mm. Ylen toimesta kyselyä käsittelevässä uutisessa. Kyselyn tuloksena vain kolme kaupunginvaltuustoryhmää yhdeksästä oli valmis toimimaan edes jokseenkin kuten sosiaalikeskus Satama ja Vapaa liikkuvuus ehdottivat. Luultavasti tämän melko laihan tuen johdosta he, tai heitä lähellä […]

Share

HyväSuomi2020 – ohjelma kestävään hyvinvointiin

Osallistuin tammi- ja maaliskuussa kutsuttuna Sosiaali- ja terveysministeriön HyväSuomi 2020 -kurssille, johon liittyen tein myös pyynnöstä Perussuomalainen-lehteen numero 5/2010 raportin, ja jonka nyt julkaisen myös tässä blogissa. Mainittakoot, että tilanpuutteen vuoksi jutusta jäi pois maininta ryhmätyöstä, joka on osa kurssin ohjelmaa. Ryhmätyöt valmistuvat alkusyksystä, jolloin ne julkaistaan ministeriön toimesta painettuna niteenä. HyväSuomi2020 – ohjelma kestävään hyvinvointiin […]

Share

Katajanokan jääkuutio suli

Eilen keskiviikkona 7.4.2010 valtuusto keskusteli yli neljän tunnin ja 50 puheenvuoron verran Katajanokan kiistellystä hotellihankkeesta. Lyhyesti kerrattuna asiassahan oli kyse siitä, että ulkomaiset sijoittajat ja kansainvälinen arkkitehtitoimisto halusivat rakentaa Katajanokalle ristinmuotoisen hotellin lasista. Valtuuston jäsenten kantoja oli kyselty mm. Iltasanomissa. Itse ilmoitin vastustavani hanketta. Pidin valtuustossa puheen, jossa perustelin laajemmin syitä kielteiseen kantaani. Esitin myös vaihtoehtoisia […]

Share

Talousarvioaloite Helsingin kaupungin julkisten tilojen varustamisesta toimivilla induktiosilmukoilla ja henkilökunnan kouluttamisesta niiden käyttöön

Talousarvioaloite Helsingin kaupungin julkisten tilojen varustamisesta toimivilla induktiosilmukoilla ja henkilökunnan kouluttamisesta niiden käyttöön Helsingin kaupunki pyrkii asukkaidensa väliseen tasapuoliseen kohteluun tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kautta. Oleellinen osa näiden ylevien tavoitteiden saavuttamista on käytännön toiminta. Jotta puheista päästään osaltaan käytännön toimiin, ehdotan että Helsingin kaupunki varaa vuoden 2011 budjettiin kertaluontoisen, taikka useammalle vuodelle varatun määrärahan, jolla kaupunki: […]

Share

Aloite ammattikuljettajien joustavammista ajoajoista Helsingin keskustan kävelykaduilla

Aloite ammattikuljettajien joustavammista ajoajoista Helsingin keskustan kävelykaduilla Saatujen tietojen mukaan keskustan kävelykatujen (Iso Roobertinkatu, Aleksanterinkatu) yrittäjät ja näiden tavarankuljetuksiin käyttämät kuljetusliikkeet kärsivät liian tiukalle asetetuista sallituista tavaranlastaus- ja purkuajoista. Useiden kuljettajien kohdalla sallittu lastaus- ja purkuaika on liian tiukka, koska erityisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle saapuva tavara laskeutuu rahtikoneilla yleensä vasta puolen päivän aikoihin eli samoihin aikoihin, […]

Share

Talousarvioaloite pysäköintilippuautomaattien varustamisesta kännykkä- ja luottokorttimaksu- mahdollisuuksilla

Talousarvioaloite pysäköintilippuautomaattien varustamisesta kännykkä- ja luottokorttimaksumahdollisuuksilla Usein keskustan alueen yrityksissä vierailevat asiakkaat joutuvat ostamaan autojensa tuulilasiin pysäköintilipun kadun varren automaateista käteisellä. Harvassa ovat ne automaatit, joilla pystyisi maksamaan luottokortilla tai kännykkämaksulla. Tämä maksuvaihtoehtojen vähyys haittaa monia yrittäjiä ja heidän asiakkaitaan, koska harvat kantavat nykyaikana mukanaan käteistä, puhumattakaan riittävän pienistä kolikoista maksaakseen pysäköinnistään. Kaupungin tulisikin lisätä […]

Share

Aloite Isonnevantien liikenneturvallisuuden parantamiseksi

Aloite Isonnevantien liikenneturvallisuuden parantamiseksi Etelä-Haagan Isonnevantien kohta välillä Riistavuoren vanhustenkeskus – Angervotie – Gymnasiet Lärkan on Isonnevantietä ylittäville hengenvaarallinen erityisesti silloin, kun autoja tulee vanhustenkeskuksen suunnalta. Kyseisellä tienpätkällä autoilijat ovat suorastaan pakotettuja ajamaan kovaa, sillä välillä Riistavuoren vanhustenkeskus – Angervotie on tien molemmilta puolilta täytetty pysäköidyillä autoilla, jotka kaventavat Isonnevantien tältä kohdalta niin kapeaksi, että […]

Share

Hgin Huonokuuloiset ry:n vuosikokouksessa puhuttua

Lauantaina 27.2.2010 vietti Helsingin Huonokuuloiset ry jokakeväistä vuosikokoustaan. Tällä kertaa kokouspaikkana toimi Kinaporin sijaan ruotsinkielisen sisarjärjestömme tila Temppeliaukion kirkon naapurissa. Vuosikokouksessa oli läsnä 41 yhdistyksemme jäsentä. Kaikenkaikkiaan HHK ry:lla on reilu 900 jäsentä. Minua pyydettiin yhdistyksen hallituksessa puhumaan tämänvuotisessa vuosikokouksessa “juhlapuhujana” valtuustotaustani vuoksi. Aiheeksi valikoitui huonokuuloisia koskettavat aiheet niin kunta- kuin valtiopuolellakin. Puhe on luettavissa […]

Share

Sosiaalilautakunta ja valitukset vastaanottokeskuksista

Vuoden 2009 viimeisessä sosiaalilautakunnan kokouksessa käsiteltiin liki 8 kuukauden viivästyksen jälkeen Uudenmaankadun ja Kaarlenkadun vastaanottokeskusten perustamisista tehtyjä valituksia. Tarkemmin kevään 2009 perustamisasiasta voi lukea täältä. Valitusten käsittelyn viivästymistä kritisoitiin myös muiden kuin minun toimesta. Normaalisti valitukset tulevat käsittelyyn 2-4 kuukauden kuluessa niiden jättämisestä. Nyt kesti kaksi kertaa pidempään, vaikka valitusten määrä ei sinänsä ollut mitenkään poikkeuksellinen. Valitusten […]

Share

Ryhmäpuhe vanhusten pitkäaikaishoidon siirrosta terveystoimesta sosiaalitoimeen

Ryhmäpuhe valtuuston istunnossa 25.11. koskien vanhusten pitkäaikaishoidon siirtoa terveystoimesta sosiaalitoimeen ja terveystoimen johtosäännön muutosta. Kyseessä oli suurta melua aiheuttanut suunnitelma, eikä ihme sillä tiedotus ja henkilökunnan kuuleminen oli laiminlyöty melko lahjakkaasti. Samaan pakettiin oli sidottu myös Seniorisäätiön siirto kaupungin alaiseksi toimijaksi muun muassa säätiön kiinteistöjen surkean kunnon takia. Valtuusto äänesti asiasta ja muutos meni läpi. Hyvät valtuutetut […]

Share

Aloite sähköisen arkiston kehittämisestä

Aloite Helsingin kaupunginvaltuuston internet-arkiston kehittämisestä siten, että se palvelisi entistä paremmin valtuutettuja ja kaupunkilaisia. Aloite sai alkunsa 23.9.2009 pidetyssä valtuuston istunnossa, jossa keskusteltiin eräästä kokoomusedustajan aiemmin jättämästä aloitteesta, jolla halutiin rajoittaa valtuutettujen oikeutta tehdä liukuhihnalta aloitteita. Ajatus tyrmättiin useissa puheenvuoroissa ja omassa puheenvuorossani peräänkuulutin kaupungin internetsivujen kehittämisen tärkeyttä tässä asiassa. Kokouksen jälkeisten käytäväpuheiden perusteella päätin […]

Share

En hae jatkoa PerusS-Nuorten toiminnanjohtajuuteen

. Tiedote julkaisuvapaa 2.10.2009 En hae jatkoa PerusS-Nuorten toiminnanjohtajuuteen  Nuorten syyskokouksessa Vaasassa tehdään lauantaina 10.10.2009 tärkeitä päätöksiä niin toiminnan kuin toimijoidenkin suhteen uuden vuosikymmenen kunniaksi. Olen toiminut nuorisojärjestömme toiminnanjohtajana jo lähes neljä vuotta. Nyt on tullut aika siirtyä eteenpäin ja antaa toiminta nuorempien käsiin. Koen, että minulla ei ole enää mitään uutta annettavaa nuorten järjestölle. […]

Share

Ponsi: vammaisten nuorten työllistämisestä

Kaupunginvaltuusto käsitteli 26.8. pidetyssä syksyn ensimmäisessä kokouksessaan pitkään nuorten työllistämiseen tarkoitettujen määrärahojen ylitystä, johon valtuusto odotusten mukaisesti suostui ilman mutinoita. Käytänössä valtuusto oikeutti henkilöstökeskuksen ylittämään vuoden 2009 talousarvion kohtaa 4 52 03 Henkilöstökeskus, työllisyyden hoitaminen 2 500 000 eurolla sekä sosiaalilautakuntaa ylittämään vuoden 2009 talousarvion kohtaa 3 11 05 Sosiaalitoimi, työllisyyden hoitaminen 100 000 eurolla. Olin jo […]

Share

Kirjallinen kysymys: Karjalan kielen ja kulttuurin tukeminen

Helsingin kaupunginvaltuustossa 10.6.2009 suullisesti käsiteltävänä ollut kirjallinen kysymys koskien yleisesti vähemmistökielten ja -kulttuurien sekä erityisesti  karjalan kielen ja kulttuurin tukemista Helsingin kaupungin toimesta. Karjalan kielen ja kulttuurin tukeminen Karjalan kieli on yksi Suomessa puhutuista kansallisista vähemmistökielistä; karjalaa on puhuttu Suomen alueella viimeiset 1200 vuotta. Kielen vähemmistöasemaa ei ole kuitenkaan virallisesti tunnustettu Suomessa eikä sitä virallisissa […]

Share

Itä-Karjalan valtiolippu

Monet minut tuntevat tietävät, että meikäläinen harrastaa Karjalaa, paitsi maata niin myös kieltä ja kirjallisuuttakin. Ehkä siksi, että itse olen juuriltani Suomen livviläinen, jotka tunnetaan paremmin nimellä aunuksenkarjalaiset. Kirjahyllystäni löytyy metrikaupalla kirjallisuutta aiheesta Karjala, erityisesti 1920-1950 -luvuilta, tosin lähinnä Suomen puoleisesta raja-karjalasta, jonka asujista 90% oli karjalaa äidinkielenään puhuvia aunukselaisia. Neuvostojen maan alun Karjala-aiheinen kirjallisuus […]

Share

Aloite uusien työpajojen perustamisesta

Aloite Helsingin kaupungille uusien työpajojen perustamisesta. Lähetetty lausuntokierrokselle sosiaalilautakuntaan, työllistämistoimikuntaan ja henkilöstökeskukseen. Aloite uusien työpajojen perustamisesta Kohde: Pitkäaikaistyöttömät Esitetään, että Helsingin kaupunki huolehtisi kaupungin omista pitkäaikaistyöttömistä perustamalla työpajoja, joissa heille voidaan järjestää kuntoutuskoulutusta. Perustelut: Jotta pitkäaikaistyöttömät eivät syrjäydy, kaupunki on velvoitettava perustamaan kuntoutuskoulutusta työttömien yhteiskuntakelpoisina pitämiseksi. Eri työpajat ovat oiva keino tähän, etenkin, kun pitkäaikaistyöttömien […]

Share

Tiedote: Helsingin valtuusto torjui maahanmuuttostrategian luonnin

Tiedotusvälineille  29.4.2009 Julkaisuvapaa heti Helsingin valtuusto torjui maahanmuuttostrategian luonnin Tänään keskiviikkona 29.4.2009 pidetyssä Helsingin valtuuston istunnossa käsiteltiin Helsingin strategiaohjelmaa vuosiksi 2009-2012. Perussuomalaisten valtuustoryhmä oli esittänyt lisättäväksi kaupungin strategiaan toimenpiteen, jolla Helsinkiin luotaisiin maahanmuuttostrategia. Helsingin Perussuomalaisten esitys kuului seuraavasti: ”Kaupunki valmistelee ja tuo valtuuston käsiteltäväksi valtuustokauden 2009-2012 aikana kokonaisvaltaisen, kaikki kaupungin toiminnot käsittävän maahanmuuttostrategian, joka sisältää toimintasuunnitelman […]

Share

Kuulovammaiset vaativat hätätekstiviestipalvelua

Eilen torstaina 19.3.2009 luovutettiin eduskunnassa sisäministeri Anne Holmlundille Kuuloliiton ja Kuurojen liiton edustajien toimesta noin 5100 kansalaisen allekirjoittama adressi sen puolesta, että hätänumeroon 112 voisi lähettää hätätilassa tekstiviestejä. Olin paikalla “kärpäsenä katossa” kun oli kerran mahdollisuus käydä seuraamassa tilaisuutta. Läsnä oli myös runsaasti median (TV, lehdet) edustajia, kuten kuvasta näkyy. Sisäministerin mukaan tekniikkaa tätä varten ollaan kehittämässä, […]

Share

Sosiaalilautakunta: Eriävät mielipiteet vastaanottokeskusten perustamisesta

Kuten valveutuneet kansalaiset tietävät, sosiaalilautakunta käsitteli 12.3.2009 kahden uuden turvapaikkakeskuksen perustamista Helsinkiin entiseen Martta-hotelliin ja Fenno-hotelliin. Esitin kokouksessa, että kyseisiä keskuksia koskevia vuokrasopimuksia ei tehdä ja näinollen äänestimme. Äänestys päättyi 7-3 keskusten perustamisen puolesta, jolloin ilmoitin jättäväni eriävät mielipiteet päätöksistä (kirjoituksen lopussa, sisällöltään hyvin yhteneväiset). Koska äänestyskäyttäytyminen ja läsnäolleet on tässä yhteydessä julkista tietoa, julkistan […]

Share

Talousarvioaloite Seniorisäätiön kiinteistöjen kunnostamista varten varattavasta määrärahasta

Aloite  Seniorisäätiön kiinteistöjä varten varattavasta määrärahasta vuoden 2010 budjettiin. Talousarvioaloite Helsingin Seniorisäätiön vanhainkoteja ovat Antinkoti, Kannelkoti, Mariankoti, Osmonkallio ja Pakilakoti. Säätiössä on yhteensä yli 750 asukaspaikkaa ja yli 500 työntekijää. Helsingin Seniorisäätiö on itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö. Se on perustettu tukemaan vanhusten asemaa Helsingissä ja se täydentää Helsingin kaupungin vanhuspalveluja. Seniorisäätiö kuuluu Helsingin kaupungin konserniin. […]

Share

Kirjallinen kysymys: Musiikkitalon esteettömyys

Kirjallinen kysymys Musiikkitalon esteettömyydestä. Lähetetty 11.2. pidetyssä valtuuston kokouksessa kaupunginjohtajan vastattavaksi. Musiikkitalon esteettömyys ”Helsingin kaupunki on mukana Helsingin keskustan Musiikkitalo-hankkeessa merkittävällä taloudellisella panostuksella. Rakennustyöt ovat olleet käynnissä useita vuosia ja äskettäin perustettiin Helsingin Musiikkitalon säätiö, jonka tehtävänä on sen sääntöjen 2 § mukaan ”…edistää ja vaalia laaja-alaisesti monipuolisen musiikkikulttuurin esille tuomista, pääsääntöisesti Helsingin Musiikkitalossa”. Musiikkitalo-hankkeen […]

Share

“Juuret Karjalan maassa” – haastattelu Perussuomalaisessa nro 12/2008

30-vuotias helsinkiläinen Antti Valpas on Pentti Oinosen eduskunta-avustaja, aktiivinen Perussuomalaisten Nuorten jäsen ja kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa oleva Antti on juuriltaan karjalainen, vaikka onkin itse asunut koko ikänsä Helsingissä. “Olen kasvanut käytännössä kahden kulttuurin kasvattina, karjalaisen ja suomalaisen. Periaate “maassa maan tavalla” kiteyttää oman ajatusmaailmani hyvin.” Antti Valpas on luonteeltaan synnynnäinen tutkija, […]

Share

Hyvin pyyhkii – muttei kaikilla

Gallupit on aina galluppeja, mutta viime aikojen viestit mielipidekyselyissä osoittavat Perussuomalaisten menneen eteenpäin koko maassa, kannatuksen ollessa lähes 5 prosenttia. Helsingissäkin olisi vajaan 4 viikon päästä yhden Perussuomalaisen valtuutetun sijasta neljä valtuutettua. Tavoitteena meillä on vaatimattomasti 8 paikkaa, joten työtä vielä riittää. Helsingissä erityisesti kommunisteilla tuntuu menneen keilapallo nenään meidän suhteemme. Syytöksiä ja hyökkäyksiä niin […]

Share

Perussuomalaiset Nuoret mediassa

Viime aikoina ovat Perussuomalaiset Nuoret saaneet runsaasti huomiota lehdistössä. Syynä oli heinäkuun 19. päivä pidetty valtakunnallinen monikulttuuripäivä (tuttavallisemmin moku-päivä), joka kiihotti sekä Turun Sanomat että Helsingin Sanomat tekemään järjestöstämme ja itse päivästä jutut. Moku-päivä oli suurmenestys, Turun kulttuurikeskuksen Harmaa huone oli niin täysi, ettei kaikille riittänyt edes tuoleja. Paikalla olikin yli 40 henkeä, kaukaisimmat tulijat […]

Share

EU haluaa sensuroida blogiasi

Sattuipa silmiini uutinen, joka on huolestuttava. Se ei ole huolestuttavaa pelkästään siksi, että sen takana ovat EU-byrokraatit (yllätys?), vaan siksi, että näitä on nähty historiassa ennenkin ja sellaisten valtioiden toimesta jotka ovat demokratian irvikuvia. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että EU:lle ehdotetaan alustavan muistion pohjalta oikeutta saada luokitella ja seurata mediablogeja, sekä tarvittaessa puuttua niiden sisältöön. Myös […]

Share

Miljoonilla oranssia tuubia

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilen sijoittaa 115 miljoonaa euroa automaattimetroon. Joukkoliikenteen kannattajana arvostan pyrkimyksiä kehittää kaupunkimme joukkoliikennettä, mutta ajankohta hiukan ihmetyttää. Eilen nimittäin uutisoitiin, että Helsingin kouluilta puuttuu 60 miljoonaa euroa homeongelmien korjaamiseksi. Kun ajatellaan, että metron automatisoinnin piti alun perin maksaa vain 70 miljoonaa euroa ja nyt hintalappu on jo 115 miljoonaa, herää kysymys, eikö […]

Share

Kuka muistaisi Lissabonin sopimuksen?

Media on jännä. Lehtitalot ja televisiokanavat huutavat painokoneet ja piirilevyt punaisena vaalirahoitussotkun uusimpia käänteitä, mutta kukaan ei tunnu huomaavan, että Lissabonin sopimus eli EU:n perustuslain hyväksyminen Suomessa tulee ajankohtaiseksi huomenna tiistaina ja ylihuomenna keskiviikkona. Tiistaina 10.6. eduskunnassa on vuorossa sopimuksen toinen käsittely ja itse sopimuksen hyväksymisestä äänestetään eduskunnassa keskiviikkona 11.6. Torstain lehdistä saanemme lukea lehtien lyhyesti-palstoilta perustuslakiäänestyksen […]

Share
Valpas.info © 2006-2019 - Piirros © Hannu Lukkarinen Frontier Theme