Muualla verkossa
Ryhdy faniksi!

Kulttuuri

Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään?

Tiedote puhukoon puolestaan.

Tiedotusvälineille 3.5.2012

Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään?

Vihreiden kaupunginhallituksen jäsen Elina Moisio ehdotti Guggenheim –hankkeen hylkäämistä jo kaupunginhallituksessa. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että tämä olisi ollut ainut vaihtoehto joka kaupunginhallituksella olisi ollut esittelijän päätösesityksen lisäksi.

Perussuomalaisten kaupunginhallitusedustaja Jussi Halla-aho teki itse asiassa vastaesityksen, jossa hän ehdotti, että kaupunginhallitus lähettäisi asian valtuuston päätettäväksi mutta ehdottaisi valtuustolle hankkeen hylkäämistä. Halla-ahon ehdotus ei saanut kannatusta.

Jälkeenpäin kokoomus on korostanut keskusteluissa, kuinka tärkeää olisi ollut demokratian kannalta saada Guggenheim-hanke valtuuston käsittelyyn riippumatta siitä mitä mieltä eri valtuustoryhmät asiasta olisivat olleet. Kokoomus tai kukaan muukaan hankkeen kannattaja ei kuitenkaan kannattanut Halla-ahon esitystä, joka olisi voittanut Moision tekemän hylkäysesityksen ja näin ollen saanut demokratian toteutumaan ja saattanut asian valtuuston käsittelyyn.

Perussuomalaiset olisivat valtuustossa äänestäneet aiemman kantansa mukaisesti Guggenheim-hankkeen hylkäämisen puolesta.

Lisätietoja:
Jussi Halla-aho
kaupunginhallituksen jäsen
Perussuomalaiset
p. 044-3377600

Antti Valpas
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Perussuomalaiset
p. 050-5614334

Lähetä tämä kavereille

Avoin kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille

Karjala-lehti julkaisi eilen ilmestyneen numeronsa mielipidepalstalla oheisen avoimen kirjeeni ulkoministeri Alexander Stubbille. Olen lähettänyt kirjeen luonnollisesti myös suoraan ulkoministerille ja toivon hänen vastaavan joko minulle sähköpostitse taikka Karjala-lehden välityksellä (Helsingin Sanomat ei ole kirjettäni  julkaissut). Jos hän vastaa, julkaisen vastauksen blogissani.

Kirjeessäni halusin muistuttaa ulkoministeriä siitä, että Karjalan tasavallassa suomen kieli – jonka opetusta hän haluaisi lisätä – on tuolla alueella oikea vähemmistökieli karjalan kieleen verrattuna.

Pidän oleellisen tärkeänä, että karjalaiset lapset saavat opiskella omalla äidinkielellään, ja ettei karjalan kielen opetukseen suunnattuja sangen vähiä resursseja Karjalassa leikata suomen opetuksen hyväksi. Kirjeestä käy tarkemmin ilmi miksi.

Tilanne olisi kuitenkin käytännössä sama kuin Ruotsin ulkoministeri tulisi vierailulle Suomeen ja ilmoittaisi, että hän pitää välttämättömänä lisätä ruotsin kielen opetusta Suomessa. Ja suomalaiset poliitikot innoissaan taputtavat pieniä kätösiään, ryhtyen välittömästi toimiin.

Svenska.nu-projekti on oikeastaan tällainen projekti. Sen ainut ero Stubbin ajamaan Karjalan suomen kielen “projektiin” on se, että Svenska.nu joutuu taistelemaan Suomen enemmistökieltä suomea vastaan, Karjalan kieli on joutunut taistelemaan Karjalan nykyisen enemmistökielen venäjän laajentumista vastaan ja nyt karjalan kieltä uhkaa “kielisodan” laajeneminen myös suomen kielen torjuntaan. Yritä siinä sitten säilyttää omaa kieltäsi…

Avoin kirje ulkoministeri Alexander Stubbille

Kävitte äskettäin Venäjällä Pietarissa ja Karjalan tasavallassa. Pidätte lehtitietojen (HS/Karjalan Sanomat/useat nettilehdet) välttämättömänä lisätä suomen kielen opetusta Venäjällä ja Karjalassa. Olen kanssanne eri mieltä siitä, tarvitseeko Karjalassa opetella enempää suomea kuin jo nyt opiskellaan.

Jos tilannetta tasavallassa ajatellaan alkuperäisen Karjalan kansan kielen ja kulttuurin (eli karjalaisten) näkökulmasta, ovat sekä venäjän kieli kuin myös suomen kieli vieraita kieliä Karjalassa. Suomen kieli on vieläpä todellinen vähemmistökieli alueella.

1930-luvulla karjalan kieli yritettiin venäläistää kyrillisen aakkoston avulla. Toisen maailmansodan aikana Suomi valtasi Itä-Karjalan ja pani karjalankieliset lapset kouluun – opiskelemaan suomea. 2000-luvulla Moskova on pyrkinyt määrätietoisesti vähentämään karjalaisten määrää Karjalan Tasavallan johdossa, nimittämällä sinne Putinin vanhoja ei-karjalaisia KGB/FSB-ystäviä. Osa heistä on kyllä nimellisesti karjalaisia, mutta kieltä osaa ja kulttuuria tuntee heistä aniharva. Heistä ei siis pidetä alkuperäisväestön keskuudessa, eikä heidän uskota puolustavan karjalaisten oikeuksia.

Venäjällä on parhaillaan meneillään väestölaskenta, jonka tuloksesta riippuu paljon. Jos tulos on huono karjalan kieltä puhuvien kannalta (puhujia olisi alle 50.000), tarkoittaisi se pahimmillaan Karjalan tasavallan lakkautusta. Tämä puolestaan tarkoittaisi pahimmillaan sitä, että karjalan kielen (ja kulttuurin) säilyttämisen puolesta viimeiset 20 vuotta tehty työ tuhotaan yhdessä yössä Moskovan hallinnollisella päätöksellä.

Karjalan kielen opetusta lastentarhoissa, alaluokilla ja lukioissa sekä yliopistossa voitaisiin rajoittaa voimakkaasti. Joka ikinen vuosi ovat karjalankielen opettajat Karjalan tasavallassa saaneet taistella hallinnon virkamiesten kanssa siitä, että karjalan kielen opetukseen annetaan riittävästi opetustunteja ja oppikirjoihin annetaan rahaa. Nyt kun Suomen valtion ulkoministeri on sitä mieltä, että suomea pitäisi opettaa enemmän, voi Moskova hyvillä mielin määrätä karjalan kielelle varatut varat käytettäväksi suomen hyväksi. Sitten ei tarvita kuin kaksi sukupolvea, kun karjalan kieli on oikeasti sitä, minä sitä on virallisessa Suomessa aina pidetty: Kuollut kieli.

Kun Te, ulkoministeri Stubb, olette nyt tällä varomattomalla ja selkeää asiantuntemattomuutta, tai asiantuntevan piittaamattomasti, annetulla kielipoliittisella kannanotollanne tukenut paikallisen vähemmistökieli suomen aseman vahvistamista Karjalassa, antaa se Moskovalle hyvän selkänojan ajaa agendaansa. Agendaa jossa on olemassa vain venäläinen Karjala, jossa karjalaislasten kotikieli on venäjä ja ensimmäinen vieras kieli suomi. Karjala tulee siellä perässä, jos koskaan tulee.

Karjalaisten, erityisesti oppineiston ja hyvin koulutettujen ainut toivo tuossa tilanteessa olisi Suomen karjalankielinen yhteisö, joka on vuosikymmenen taistelulla saanut virallisen Suomen tunnustamaan olemassaolonsa 4.12.2009 annetulla asetuksella. Käytännössä toivoa voisi toteuttaa vain muuttamalla Suomeen, jolloin venäläisten tavoite venäläisestä Karjalasta helpottuisi huomattavasti.

Olette olleet ajamassa Suomen karjalankielisen vähemmistön oikeuksien toteutumista, mistä kiitos. Nyt olette kuitenkin puheillanne pelästyttäneet koko karjalankielisen yhteisön niin Suomessa kuin Venäjällä. Puhutte aina suvaitsevaisuuden puolesta. Lausunnostanne on kuitenkin vaikea löytää mitään suvaitsevaisuutta, kun suomen kielen opetuksen lisäämisen käytännön seuraukset karjalan kielelle ja karjalaiselle kansalle Karjalan tasavallassa tiedetään jo etukäteen.

Antti Valpas
Helsinki

Opiskele karjalan kieltä Itä-Suomen yliopistossa

Ohessa tiedoksi blogini lukijoille, ja erityisesti karjalaisjuurisille lukijoille, Karjalan Kielen Seuran tiedote mahdollisuudesta aloittaa karjalan kielen yliopistotasoiset opinnot Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa. Karjalan kielihän sai 4.12.2009 tunnustetun vähemmistökielen statuksen Suomen tasavallan alueella presidentti Tarja Halosen allekirjoituksen myötä. Käytännössä karjalan kieli on nyt samalla tasolla esim. romanikielen ja viittomakielen kanssa. Aiemmin karjalan kieltä ei tunnustettu edes olemassaolevaksi, vaikka kyse on kielestä joka oli  noin 50.000 puhujallaan suurimpia vähemmistökieliämme Suomen itsenäistymisen aikoihin.

Terveh!

Oletko kiinnostunut rajantakaisista juuristasi? Oletko kuullut karjalan kieltä lapsena? Osaatpa itse vähän tai hyvin karjalaa, niin Sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus opiskella karjalan kieltä ja kulttuuria! Opetusta annetaan yliopistotasolla vain Joensuussa ja Petroskoissa.

Karjalan kieli elää nykyajassa! Kiinnostus kieleen on huomattavasti lisääntynyt erityisesti  karjalan kielen vähemmistökielen aseman saamisen, professuurin perustamisen, julkaisutoiminnan lisääntymisen ja monien muiden kieltä elvyttävien toimenpiteiden myötä. Karjalan kieli on myötätuulessa!

Oppiaineen esittely

Itä-Suomen yliopistossa on mahdollisuus opiskella karjalan kieltä ja kulttuuria perusopinnoista aineopintoihin. Yliopiston verkkosivuilla oppiainetta esitellään seuraavasti:

”Opinnot kehittävät käytännön kielitaitoa ja karjalan kielen kieliopin tuntemusta sekä karjalan kielen    historiaa ja kehittymistä eri murteiksi ja edelleen eri kirjakieliksi sekä karjalan kielen asemaa yhtäältä    suomen läheisimpänä sukukielenä, toisaalta voimakkaan venäjän kielen vaikutuksen kohteena.    Opiskelijoille annetaan myös perustiedot vähemmistökielten asemaan liittyvistä kysymyksistä sekä kielen  elvyttämisestä, kielen standardoimisesta ja kirjakielen luomisesta. Opinnoissa käydään läpi myös karjalaisten asemaa idän ja lännen rajamaastossa ja karjalaisuutta kahdessa maassa, Suomessa ja Venäjällä. Opinnoissa perehdytään sekä Karjalan perinteiseen kulttuuriin että nykypäivän    karjalaisuuteen.”

Perusopinnoissa voi valita aunuksenkarjalan eli livvin tai varsinaiskarjalan eli vienan. Perusopinnot (25 op) sisältävät seuraavat kurssit:

Orientoivat opinnot (9 op)
Johdatus karjalan kieleen ja kulttuuriin
Karjalan historia
Kielentutkimuksen perusteet
Karjalan kieli ja sen tutkimus
Karjalan kieli (12 op)
Karjalan kielen alkeiskurssi
Karjalan kielen jatkokurssi
Karjalan kielen murteet
Karjalainen kulttuuri (4 op)
Karjalainen kulttuuri I

Hakumenettely

Varsinaiset tutkinto-opiskelijat voivat hakea sivuaineoikeutta karjalan kieleen ja kulttuuriin. Hakuaika päättyy 2.9.2010. Hakuohjeet löytyvät filosofian tiedekunnan humanistisen osaston verkkosivuilta sivuaineita käsittelevästä kohdasta.

Karjalan kielen ja kulttuurin opiskelumahdollisuutta on laajennettu myös Avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tämä mahdollistaa opiskelun ilman tutkintotavoitetta. Tutustu tarkemmin Avoimen yliopiston opetukseen Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla (etusivulla kohdassa Pikalinkit). Huom! Hakuaika koskee myös Avoimen yliopiston opiskelijoita, sillä opetukseen kuuluu luentoja. Ilmoittautuminen Avoimeen yliopistoon tapahtuu sen jälkeen, kun tieto sivuaineoikeudesta on tullut. Vaikka opintokuvauksessa mainitaan, että sivuaine sopii erityisesti kieliaineiden, historian ja kulttuuriaineiden opiskelijoille, niin opinnot sopivat kaikille kielestä kiinnostuneille aikuisopiskelijoille.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot opintoihin hakeutumisesi perusteet osoitteella: Itä-Suomen yliopisto, Humanistinen osasto, PL 111, 80101 Joensuu. Voit myös tuoda hakemuksesi: Itä-Suomen yliopisto, Humanistinen osasto, huone 143, Yliopistokatu 4, Agora-rakennus, Joensuu. Halutessasi voit liittää hakemukseesi esim. opintosuoritusrekisterin yliopistossa suoritetuista opinnoista, mahdollisesta akateemisesta tutkinnosta tai muista tutkinnoista sekä opinnoista.

Lisätietoja Karjalan kieli ja kulttuuri -oppiaineesta antaa suomen kielen professori Marjatta Palander, Marjatta.Palander@uef.fi, puh. 013-2514337. Lisätietoja Avoimessa yliopistossa antaa koulutussihteeri Raili Karvinen, Raili.Karvinen@uef.fi, 013-2512723.

Käytä nyt tilaisuus hyväksesi ja aloita kieli- ja kulttuuriopinnot! Nykyisen suunnitelman mukaan perusopinnoista ei järjestetä opetusta lv. 2011-2012, vaan silloin keskitytään aineopintoihin.

Ystävällisin terveisin

Karjalan Kielen Seura ry:n psta
Anne-Mari Lemmetyinen
suunnittelija

Karjalan kielen sanakirjan sähköinen versio ilmestyy

Tiedote kaikille karjalan kielestä ja karjalaisuudesta kiinnostuneille.

Karjalan kielen sanakirjan sähköinen versio ilmestyy

Haluatko tietää, miten eläimiä kutsuttiin Suistamolla entisaikaan? Miten suomen sanan tanssia voisi kääntää tverinkarjalaksi? Minkälaisia sanontoja Vuokkiniemessä on käytetty, tai millaiset uskomukset ovat vaikuttaneet elämään Salmin pitäjässä? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saat vastauksen Karjalan kielen sanakirjan verkkoversiosta.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Suomalais-Ugrilaisen Seuran yhteistyönä julkaistu kuusiosainen Karjalan kielen sanakirja (1968-2005) on nyt sähköisenä versiona Kotuksen Kaino-aineistopalvelussa (http://kaino.kotus.fi/kks) kaikkien kiinnostuneiden käytössä.

Sähköisessä sanakirjassa on monenlaisia hakuominaisuuksia. Voi etsiä sanojen käyttöyhteyksiä, esimerkiksi itkuvirsisanastoa, lastenkielessä tai soimauksissa käytettyjä sanoja, sananparsia, uskomuksia ym. Halutessaan saa vaikkapa kaikki yhden pitäjän esimerkkilauseet. Hakusanat ovat sanakirjassa karjalaksi, mutta sanakirjasta voi myös hakea suomen sanoille karjalankielisiä vastineita Selite/suomennos-haun avulla. Verkkoversiota
päivitetään tarpeen mukaan.

Karjalan kielen sanakirja on murresanakirja. Siinä ovat edustettuina kaikki varsinaiskarjalan – vienankarjalan ja eteläkarjalan – ja aunuksenkarjalan eli livvin murteet. Lyydiläismurteita ei sanakirjassa ole mukana.

Sanakirjassa on yli 83 000 hakusanaa. Aineistoa on kerätty lähes sadan vuoden ajan: 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Muun muassa aineiston laajuuden vuoksi sanakirja on merkittävä apu kehitettäessä karjalan kirjakieltä Suomessa, Karjalan tasavallassa ja Tverin Karjalassa.

Karjalan kielen sanakirjan verkkoversio julkistetaan torstaina 15.10.2009 osoitteessa http://kaino.kotus.fi/kks.

Jogo löyvit midä tuandoi etsit?

Lisätietoja antavat
Marja Torikka, sähköposti marja.torikka[ät]kotus.fi, puh. 020 7813 295 ja
Leena Joki, sähköposti leena.joki[ät]kotus.fi, puh. 020 7813 238.

Karjalan kieli ja kulttuuri esillä Helsingin valtuustossa 10.6.

Ensi keskiviikkona 10.6. kello 16 alkavassa Helsingin kaupunginvaltuuston istunnossa käsitellään vähemmistöasioita, nimittäin karjalan kielen opetusta ja kulttuuria  Helsingissä valtuuston ensimmäisenä asiana.

Jätin viime viikolla kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin Helsingin kaupungin toimenpiteitä karjalan kielen opetuksen järjestämisestä ja kulttuurin säilyttämisestä mm. Karjalan Kielen Seuran sihteeriltä Pertti Lammelta saamiini tietoihin tukeutuen. Kysymys löytyy täältä.

Usein kirjalliset kysymykset käsitellään kirjallisesti, eli niihin annetaan pelkästään kirjallinen vastaus ja ehkä vain joka 5. kirjallinen kysymys päätyy valtuuston suulliseen käsittelyyn. Eli voimme pitää tätä melko merkittävänä huomiona karjalan kielen näkökulmasta.

Kirjallisen kysymyksen suullisen käsittelyn kulku on kutakuinkin seuraava: Kysymyksen jättäjä esittää kysymyksensä, kaupungin edustaja vastaa ja sitten käydään keskustelua asiasta sen verran kuin mitä se keskusteluttaa. Toivotaan, että asia herättää paljon keskustelua. Luultavasti keskustelu kääntyy yleiseksi keskusteluksi kaupungin vähemmistö- ja (moni)kulttuuritavoitteista.

Olette tervetulleita seuraamaan istuntoa yleisölehterille (sisäänkäynti Sofiankatu 3) jos vain aikatauluihinne sopii. Keskustelua voi myös seurata netissä, osoitteessa www.helsinkikanava.fi tai Helsingin kaapeli-TV:n DINA-kanavalla.

Karjalaine radivo

Karjalan Kielen Seura on julkaissut jokin aika sitten radion omilla kotisivuillaan. Vaikka kyseessä onkin nettiradio, jolla ei ole suoria lähetyksiä (vielä), on se merkittävä askel eteenpäin pyrkimyksissä säilyttää ja levittää karjalan kieltä ja sen tunnettavuutta Suomessa.

Nykyisin karjalan kieltä ei kuulemma puhuta Suomessa lainkaan, ainakin jos uskomme Tilastokeskuksen virallisia tilastoja. Mutta niinhän sitä sanotaan: vale, emävale, tilasto. On tähän kyllä ihan oikea syykin: karjalan kieli kuuluu ISO-standardiin 639-2, kun Tilastokeskus taas seuraa vain ja ainoastaan ISO-standardiin 639-1 kuuluvia kieliä. Eli aina kun etsii tietoa Suomessa puhutuista eri kielistä ja niiden määristä, on syytä pitää mielessä ettei Tilastokeskuksen tilasto suinkaan kerro koko totuutta. Se kertoo vain tiettyyn ISO-standardiin kuuluvien kielten puhujien määrät Suomessa, ollen näin vaillinainen.

Olgua hyvä ristikanzu da Suomen muu rahvas, kuunnelgua karjalan kielisty radivoa: http://www.karjalankielenseura.fi/radio/

“Juuret Karjalan maassa” – haastattelu Perussuomalaisessa nro 12/2008

30-vuotias helsinkiläinen Antti Valpas on Pentti Oinosen eduskunta-avustaja, aktiivinen Perussuomalaisten Nuorten jäsen ja kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa oleva Antti on juuriltaan karjalainen, vaikka onkin itse asunut koko ikänsä Helsingissä.

“Olen kasvanut käytännössä kahden kulttuurin kasvattina, karjalaisen ja suomalaisen. Periaate “maassa maan tavalla” kiteyttää oman ajatusmaailmani hyvin.”

Antti Valpas on luonteeltaan synnynnäinen tutkija, joka on aina ollut kiinnostunut historiasta ja politiikasta. Myös sukututkimus kuuluu miehen harrastuksiin. Kansallismielisenä Antti on pitänyt itseään aina ja tiesi jo 12-vuotiaana, kun EU:hun liittymisestä alettiin puhua, että siitä ei hyvä seuraa.

Perussuomalaisiin hän liittyi vuonna 2003 eduskuntavaalien jälkeen, mietittyään asiaa pitkään. “Koska tiesin oman kantani, ihmettelin että miksi lykätä asiaa enää kauempaa? Päätin, että nyt tai ei koskaan.”

Yhteiseksi hyväksi
Antti Valpas on koulutukseltaan ylioppilas, markkinointimerkonomi ja ATK-suunnittelija. Hän on opiskellut myös avoimessa yliopistossa, sillä haluaa oppia aina uusia asioita. Hän on suorittanut opintoja muun muassa karjalan kielestä Itä-Karjalassa pidetyillä kielikursseilla.

Ennen eduskuntatyötään hän on ollut muun muassa ATK-liikkeessä myyjänä ja projektikoordinaattorina Sanoma Magazines Finlandilla, josta Pentti Oinonen hänet löysi.

“Vaaliteemani liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen. Esimerkiksi hammaslääkärille pääsyä joutuu Helsingissä odottamaan keskimäärin kahdeksan kuukautta. Minua ihmetyttää, että kaupungilla on varaa panna 115 miljoonaa euroa automaattimetron kaltaisiin hankkeisiin, mutta peruspalveluista nipistetään.”

Pentti Oinosen eduskunta-avustaja Antti Valpas on puolueessa tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa, joka tekee aina sen minkä lupaa.
Pentti Oinosen eduskunta-avustaja Antti Valpas on puolueessa tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa, joka tekee aina sen minkä lupaa.

“Vaalilauseeni on ”Yhteiseksi hyväksi”. Kannattaa äänestää, koska joku tässä kaupungissa kuitenkin päätökset tekee. Jos se ei ole oma edustajasi, niin sitten se on jonkun muun edustaja.”

Hävetäänkö historiaamme?

Helsingin Sanomissa oli tänään 22.1. Tiede & Luonto -osiossa Helsingin yliopiston historian laitoksen assistentin Mirkka Lappalaisen kirjoitus “Pelastakaa Suomen historia”. Erittäin ansiokkaassa kirjoituksessaan Lappalainen kritisoi Suomen lukioiden historiantuntien sisältöä.

Lukiossa on neljä pakollista historian kurssia. Tämän lisäksi voi, lukiosta riippuen, valita valinnaisia historian kursseja. Tilanne oli sama jo 1990-luvun puolivälissä kun itse kävin luokatonta lukiota. Pakollisten kurssien osalta Lappalainen kysyy aiheellisesti, miksi Suomen historiaa opetetaan vain yhdellä (neljännellä pakollisella) kurssilla ja siinäkin vasta 1800-luvulta lähtien nimellä “Suomen historian käännekohtia”. Muut pakolliset kurssit ovat 1. “Ihminen,  ympäristö ja kulttuuri”, 2. “Eurooppalainen ihminen” ja 3. ”Kansainväliset suhteet”.

Lappalainen kysyy ja minä myös: Mihin ovat jääneet Suomen ja suomalaisten historian perusopetus viikinkiajoista tai jopa kauempaa, Ruotsin vallan loppuun? Eikö Suomen historiassa ole muka ollut käännekohtia jo ennen venäläisiä? Voisin kysyä, miksi kirjoitamme edes latinalaisilla kirjaimilla jos meillä ei ole ollut historiaa ennen vuotta 1809? Miksi maamme historianopetus keskittyy Euroopan kulttuurin (ihan kuin Euroopassa olisi vain yksi kulttuuri) ja historiaan pelkästään länsieurooppalaisesta näkökulmasta.

Tilannne on itseasiassa sama Suomen historian opetuksen kanssa: Suomen historia on yhtä kuin Länsi-Suomen historia, perspektiivi keskittyy asioihin Lännen näkökulmasta. Sivistys tuli lännestä, sanotaan. Sieltä tuli myös verot, miekkakäännytys ja sotaväen pakko-otot. Itse olen ottanut myös Itäisen näkökulman koko ajatusmaailmaani ja siitä katsottuna Suomi ja maamme historia sekä kulttuurit näyttävät vähän erilaiselta. Itse asiassa aika paljonkin erilaiselta. Kun nämä kaksi yhdistää, tulee tasapainoinen kuva ja moni asioita tuntemattomia ihmisiä ihmetyttävä asia saa luonnollisen selityksensä.

Politiikasta puhuttaessa en yhtään ihmettele, miksi minusta on jo vuosia tuntunut siltä, että monet yliopistoissakin opiskelevat nuoret suomalaiset tuntuvat häpeävän suomalaisuuttaan ja yhteistä historiaamme. Ehkä se johtuu siitä, etteivät he tiedä suomalaisuudesta ja historiastamme taikka kulttuurista kun sitä ei edes opeteta kuin syventävillä kursseilla? Eivätkö he ymmärrä, että historia on tehnyt meistä mitä me olemme? Ei oman kulttuurin ja historian arvostaminen ole paha asia. Vai onko? Häpeätkö sinä hyvä lukija Suomea ja suomalaisuutta sekä historiaamme? Jos häpeät, miksi? Kerro minulle ja auta minua ymmärtämään maailmaa.

Ehkä kaikkia ei kiinnosta “jotkut vanhojen kääkköjen tekemiset”. Mitä väliä on jollain Agricolalla ja hänen Keski-Euroopan reissullaan? Yx hailee kun on hieno globaali maailma ja maailma jota muuttaa reilusti? Päinvastoin ja miksi? Koska kirjoitettua suomea ei olisi olemassa kuten me sen nyt tunnemme ilman Agricolaa. Ilman luterilaisuuden isää Martti Lutheria (suomalaisittain kirjoitettuna) ei olisi 30-vuotista sotaa eikä suomalaisia ja virolaisia talonpoikia karjumassa ranskalaisten ritarien korvaan “Hakkaa päälle”, ennenkuin talonpojan tappara heilahtaa. Hakkapeliitat ja siinä sivussa suomalaiset ovat sillä heilahduksella lunastaneet paikkansa maailmanhistoriasta. Saksassa musitellaan vieläkin suomalaisia hakkapeliittoja pelonsekaisin tuntein. Se on historiaa jota arvostetaan, vaikka ei niinkään hyvässä kuin pahassa.

Kuten Lappalainen toteaa, lukiosta voi selvitä ilman että oppilaalla on alkeellisintakaan hajua miksi ja milloin Helsinki on perustettu tai miksi Suomessa on kaksi suurta kirkkokuntaa. Nämä ja koko historia on asia, joka mielestäni kuuluu yleissivistykseen. “Jos et tunne historiaa, et voi ymmärtää maailmaa” on ollut mietelauseeni jo toistakymmentä vuotta.

Okei, voin sanoa että koska olen opiskellut lukiossa kaikki pakolliset ja kymmenkunta vapaaehtoista kurssia historiaa, lukenut Suomen historiaa Avoimessa yliopistossa ja vähän arkeologiaakin, saatan vaatia ajatuksissani ja puheissani enemmän kuin olisi tarpeen tavalliselta pulliaiselta. Ei kaikkea tarvitsekaan tietää, kuten sitä milloin oli Vasarakirveskulttuurin kulta-aika ja miten se liittyy muinaiseen historiaamme. Mutta jos ihminen ei tiedä, miksi esimerkiksi Agricolasta vaahdotaan niin kovasti, tai miksi tämä ja ensi vuosi juhlitaan Ruotsista vapautumista (ja Venäjän ikeen alle joutumista), niin ei voi kuin ihmetellä ja kysyä mikä on sellaisen maan ja kansan kohtalo, jossa ei tiedetä mitä ja miksi. Jos me emme kirjoita ja muistele omaa historiaamme, siirrä sitä jälkipolville,  se katoaa. Ikuisiksi ajoiksi.

Terveiset Karjalasta

Tuli vietettyä Jessoilan kylässä viikko, karjalan kieltä opiskellen. Tämä oli toinen kerta kun olen karjalan kielen kurssilla Aunuksessa, edellinen kerta oli vuonna 2005 Suuressa Mäessä. Tuosta reissusta tekemäni juttu löytyy Salmi-Säätiön kotisivuilta kohdasta Salmi tänään -> Matkailijoiden kertomuksia.

Karjalan kieli kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin, ollen suomen ja eestin lähikieli. Kun nyt kirjoitan karjalan kielestä, tarkoitan nimen omaan karjalan kieltä, en Itä-Suomessa puhuttavaa karjalan murretta. Tämä Itäisen Suomen murre on itse asiassa alkujaan karjalan kieltä, se vain on muovautunut vuosisatojen aikana suomalaisemmaksi, toisin sanoen suomalaistunut. Suuriruhtinas- ja itsenäisen Suomen alueella asui ennen toista maailmansotaa noin 50.000 karjalankielistä henkilöä ns. Raja-Karjalassa. Heidän puhumansa kieli oli livviä, joka on yksi karjalan kielen murteista. Rajan takana Venäjällä ja Neuvostoliitossa karjalan kieltä puhui satoja tuhansia vielä 75 vuotta sitten. Nykyisin tilanne on paljon huonompi; karjalaa (oikeammin livviä) puhuu Suomessa äidinkielenään enää 5.000 henkeä ja ymmärtää 20.000 henkeä; katson itse nykyisin kuuluvani tähän jälkimmäiseen joukkoon. Karjalassa karjalaa puhuu äidinkielenään noin 65.000 henkeä, joista livviläisiä on merkittävä osa.

Kieli on ollut uhanalainen ja sitä se on edelleen. Onneksi nykyään valtaa pitävien venäläisten suhtautuminen karjalan kieleen ja karjalaisiin on muuttunut suopeammaksi ja kielen elvytys saa tukea Karjalan tasavallan korkeimmalta johdolta. Kielen kehittämisen tulevaisuus ei ole enää yksinomaan suomalaisten antamien apurahojen varassa. Suomessa tilanne ei valitettavasti ole ollut yhtä hyvä, sillä karjalan kieli on oikeastaan ainut alkuperäinen Suomen alueella puhuttu kieli, jota ei noteerata  tilastoissa kissanhännän vertaa, verrattuna kymmeniin muihin maassamme puhuttaviin kieliin, eikä sillä ole minkäänlaista vähemmistöasemaa. Toivottavasti tilanne muuttuu tulevaisuudessa, Suomessakin virkamiehet ovat alkaneet ymmärtää kielen uhanalaisuuden. Ehkä saavutamme täällä armaassa Suomessamme joskus saman sivistysasteen asian tiimoilta kuin jo edesmenneessä Neuvostoliitossa oltiin saavutettu. Terveisiä poliitikoille kaikissa puolueissa ;) 

Itse reissusta muutama sananen: Jessoila on noin 3500 asukkaan suuri kylä Prääsän piirissä suuren Säämäjärven rannalla. Kylä sijoittuu Sortavalan ja Petroskoin välisen tien varrelle; Petroskoihin on matkaa noin 75 kilometriä ja Suomen rajalle linnuntietä reilu 100 kilometriä. Kylän voi mielestäni jakaa kahteen osaan, Vanhaan Jessoilaan ja Uuteen Jessoilaan. Vanhassa Jessoilassa ovat karjalaiset talot ja tsasounat, Uudessa Jessoilassa noin 3 kilometrin päässä ovat neuvostomalliset kerrostalot, jotka näyttävät vähintäänkin hengenvaarallisilta paikoilta asua. Valokuvia ja pari videota koko reissusta löytyy tekstin lopussa olevista linkeistä.

Tälläkin kertaa koolla oli mukava joukko kieltenopiskelijoita ja -opettajia. Läsnä oli noin 25 suomalaista, joilla on joko karjalaiset juuret tai muuten vain ovat kiinnostuneita Karjalasta, kulttuurista ja vähän kielestäkin. Paikalla oli myös tusinan verran tuttuja karjalaisia opettajia Karjalan tasavallan alueelta, kertaamassa karjalan kielioppia.

Kertailimme aiemminopittuja asioita paikallisessa Neuvostoliiton aikaan rakennetussa koulussa. Itse olin vähän kahden vaiheilla, menenkö kertaamaan alkeita alkeiskurssilaisten kanssa vai menenkö edistyneempien ryhmään. Asia ratkesi varsin selkeästi kävellessäni kohti alkeisryhmän luokkatilaa; alkeisryhmän opettaja Leena tuli vastaani ja ennenkuin ehdin sanoa mitään, hän totesi että mitä sinä tänne tulet, osaat jo niin hyvin että menet edistyneempien ryhmään. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mennä toiseen luokkahuoneeseen Olgan vetämään ryhmään.

Paitsi opiskelua, ohjelmassa oli myös reissuja lähistön kyliin. Kävimme Rubčoilan ja Särkilahden kylissä ja tapasimme paikallisia asukkaita. Lisäksi matkalla tuli tavattua muun muassa Pjotr Semjonov, joka oli kääntänyt Alexander Pushkinin Kapteenin tytär -romaanin karjalan kielelle nimellä “Kapitanan tütär”; historiallinen teko sillä se on ensimmäinen karjalan kielelle käännetty romaani. Sain lahjaksi kyseisen kirjan, kääntäjän omakätisellä signeerauksella. Todellinen keräilyharvinaisuus ja hieno lisä omaan kirjastooni. Myös Alexander Volkov tuli matkalla nähdyksi, hän on myös kirjailija ja ennen kaikkea runoilija. Palavasieluinen livvin ja Karjalan puolestapuhuja, jonka terveiset suomalaisille tahdon tässä tehdä tiettäväksi: suomalaiset ja karjalaiset ovat yhtä, veljiä ja sisaria.

Ja nyt ne linkit kuviin:

Valokuvagalleria

Lapset laulavat “Jänis istui maassa”, karjalaksi totta kai (valitettavasti en ollut ihan valppaana, joten alusta jäi pätkä pois :/ ). Videon kesto 0:41 ja koko 10.5 Mt, formaatti .mpg.

Kylän kuoro esittää paikallisen pajon (laulun). Videon kesto 2:25 ja koko 38 Mt, formaatti .mpg.

Suomi on jo monikulttuurinen

Viime aikoina on kovasti kohistu monikulttuurisuudesta ja sen tarpeesta tai tarpeettomuudesta Suomessa. Omasta mielestäni Suomi on jo monikulttuurinen ja keskustelu monikulttuurisuudesta siksi turhaa. Mitä se monikulttuurisuus oikeasti edes tarkoittaa? Tässä minun tulkintani asiasta.

Suomi ja suomalaiset ovat aina olleet tekemisissä vieraiden kulttuurien ja uskontojen kanssa, olivat he sitten ruotsalaisia, venäläisiä tai vaikkapa saksalaisia. Taikka luterilaisia, pakanoita tai ortodokseja. Kaikista näistä kansallisista ja uskonnollisista kulttuureista on otettu vaikutteita kuluneiden satojen vuosien aikana ja suomalainen kulttuuri on muuttunut siinä samalla, ei paljoa, mutta vähän. Käytännössä Suomen kulttuuri ja kieli tänä päivänä on sekoitus kaikkia näitä.

Muinoin Suomeen kuului sellainen kaupunki kuin Viipuri, jossa puhuttiin yleisesti useita eri kieltä ja jokaiselle kielelle oli omat koulut. Oli suomalaiset ja suomalaisten koulut. Oli ruotsalaiset ja ruotsinkieliset koulut. Sama juttu venäläisten, saksalaisten ja juutalaisten, eli hepreankielisten kanssa. Kaikkia kuitenkin yhdisti se, että he osasivat enemmän tai vähemmän suomea. Olihan kaupungin asukkaista suurin osa suomalaisia. Venäläiset tosin yrittivät muuttaa tätä faktaa kielipolitiikallaan 1800-luvun lopulla. He epäonnistuivat, kuten tästäkin jutusta voidaan päätellä.

Usein tuntuu siltä, että tämänpäivän monikulttuurisuuskeskustelussa on mopo vähän hukassa. Mitä monikulttuurisuuden kannattajat oikeastaan haluavat? Haluavatko he, että heidän omista kielistään tehdään virallisia kieliä, joita suomalaisten lasten tulisi opetella pakkoruotsin tapaan? Haluavatko he, että maassamme vallitsevaa Joulunviettotapaa ikäänkuin kielletään olemasta ja alamme viettää paitsi Joulua, myös Hanukkaa, Kwanzaa ja Talvipäivänseisausta? Siirrymme yhdysvaltalaiseen malliin, jossa poliittisen korrektiuden nimissä on pakko käyttää sanaa juhlapäivä Joulun sijaan? Kieltäisimme oman kulttuurimme; sen, joka tekee meistä suomalaisia? Tällainen pyrkimys johtaa suomalaisten keskuudesta ponnistavaan vastareaktioon. Historia on sen jo muutaman kerran osoittanut.

Mielestäni jokaisessa toimivassa valtiossa on aina yksi vallitseva pääkulttuuri, joka hallitsee. Se on valtion ja kansan olemassaolon edellytys. Suomessa se on kristillisyyteen perustuva kulttuuri, jossa puhutaan suomea ja ollaan luterilaisia. Suomessa on monta eri alkuperäistä suomalaista heimoa, joita yhdistää suomen kieli. Unohtamatta saamelaisia. Erottavia tekijöitä voivat olla murre, uskonto, ruokakulttuuri ja musiikkisoittimet, mutta heitä yhdistää Suomen valtio ja suomalaisuus. Heitä yhdistää tervehenkinen kansallismielisyys ja yhteiseen hiileen puhaltaminen (unohtamatta kuitenkaan elävää huumorin sävyttämää naapuriheimon jäsenten leikkimielistä herjaamista).

Tämä on se maassamme vallitseva kulttuuri ja näin tulee olla myös tulevaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, etteivät maassamme asuvat vähemmistöt saisi harjoittaa kulttuuriaan ja kieltään taikka uskoa eri jumaliin tai jopa samaan jumalaan, eri profeettojen oppien mukaisesti.

Itse suomalais-karjalaisen identiteetin omaavana en ole kokenut mitään ongelmia kuuluessani kahteen kulttuuriin. Eli ollessani monikulttuurinen. Olen äidinkieleltäni suomalainen ja rakastan tätä maata. Juureni ovat Karjalassa ja rakastan sitä maata. Olen elänyt käytännössä luterilaisessa ja ortodoksisessa maailmassa, jossa läsnä ovat olleet maallistuneet luterilaiset karjalaiset ja uskovaiset ortodoksiset karjalaiset.

Minusta on luonnollista, että Suomessa puhutaan suomea ja toimitaan kuten toimitaan. Minulle on luonnollista, että joskus irtaudun suomalaisesta maailmasta ja olen karjalaisen identiteetin omaavien heimoveljieni ja -sisarten joukossa, tapahtui tämä sitten Suomessa tai Itä-Karjalassa ja huomioin toimissani erot suomalaisiin tapoihin. Olen maassa maan tavalla.

Blogiarkisto