Muualla verkossa
Ryhdy faniksi!

Politiikka

HUS ja HYKS on säilytettävä yhtenä kokonaisuutena

HUS:n hallitus kokoontui tänään ja antoi julki seuraavansisältöisen tiedotteen liittyen metropolialueen esiselvitykseen. Olen asiasta täsmälleen samaa mieltä; olisi hyvä jos näistä jatkuvista terveyspalveluiden sisäisistä uudistuksista ja muutoksista, jotka ovat Helsingissä turhankin tuttuja terveydenhoitohenkilökunnalle, päästäisiin keskittymään itse asiaan eli laadukkaiden palveluiden kehittämiseen koko HUS-alueella.

 

JULKAISUVAPAA 14.05.2013

HUS ja HYKS on säilytettävä yhtenä kokonaisuutena

Helsingin ja Uudenmaan sairaaloiden hallitus on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle metropolialueen esiselvityksestä. Lausunnossa hallitus ottaa voimakkaasti kantaa HUS:n yhtenäisyyden säilyttämisen puolesta.
- Riippumatta siitä, mikä tulee olemaan kuntarakenne, edellyttää erikoissairaanhoidon ja etenkin vaativimman erikoissairaanhoidon laadukas ja tehokas järjestäminen riittävän suurta väestöpohjaa, lausunnossa sanotaan.

HUS perustettiin 13 vuotta sitten, koska Uudenmaan erikoissairaanhoidossa oli sitä ennen päällekkäisyyttä, kilpavarustelua, ylikapasiteettia ja koordinoinnin vaikeuksia. HUS on osoittanut tehokkuutensa, eikä sen pilkkomiselle ole minkäänlaisia perusteita.

HUS:n alueen erikoissairaanhoidon nettomenot ovat muusta maasta poiketen laskeneet vuodesta 2002 lähtien. Edullisesta kustannuskehityksestä huolimatta hoidon laatu on kyetty säilyttämään erinomaisella tasolla. Myös potilaat ovat olleet tyytyväisiä HUS:ssa saamaansa hoitoon.

HYKS muodostaa 80 prosenttia HUS:sta. Se tuottaa palveluja myös muille HUS:n jäsenkunnille eikä pelkästään pääkaupunkiseudulle. HYKS tuottaa myös erityistason palveluja erityisvastuualueelleen ja koko Suomelle. Sen sairaalat huolehtivat korkeatasoisesta lääketieteellisestä opetuksesta ja tutkimuksesta. Noin kolmasosa Suomen lääkäreiden ja hammaslääkäreiden opetuksesta annetaan HYKS:ssä.

Myöskään HYKS:iä ei tule pilkkoa osiin.

Lähetä tämä kavereille

Olen ehdolla Perussuomalaisten puoluehallitukseen

Perussuomalaisten Helsingin piirin hallitus on päättänyt yksimielisesti esittää 20.4. kokoontuvalle puoluevaltuustolle, että se valitsisi allekirjoittaneen puoluehallituksen jäseneksi. Olen saanut ehdolleasettumispyyntöjä myös muualta Suomesta, joten minun oli helppo vastata pyyntöihin myönteisesti.

Tässä kuussa on tullut täyteen kymmenen vuotta siitä kun liityin Perussuomalaisten jäseneksi. Olen nähnyt sinä aikana puolueen kehityksen pienestä höyhenenkevyestä prosenttipuolueesta raskaan sarjan tekijäksi. Tämä kasvu on tapahtunut niin nopeasti, että puolue ei ole vielä saanut vahvistettua kenttäorganisaatiotaan ja vakiinnutettua hallinnollisia toimintatapojaan. Haluan olla mukana ennen kaikkea tässä organisaation ja toimintatapojen kehittämistyössä, ja uskon sen  onnistuvan parhaiten puoluehallituksen kautta.

Uskon ymmärtäväni mitä organisaation kehittäminen vaatii. Olenhan ollut perustamassa ja kehittämässä niin Perussuomalaisten Nuorten valtakunnallista järjestöä kuin myös Nuorten piirijärjestöjä sekä useita puolueen paikallisosastoja joko perustajana tai neuvonantajana. Olen saanut myös kunnian olla sorvaamassa piirien, paikallisosastojen ja valtuustoryhmien nykyisin voimassa olevia sääntöjä. Tunnen puolueen ja sen kenttäväen.

Hallitustyöskentelystä ylipäänsä omaan vuosikymmenen mittaisen kokemuksen, ei pelkästään perussuomalaisten puolelta vaan myös muussa yhdistystoiminnassani karjalais- ja vammaisjärjestöjen sektoreilla aina hallituksien rivijäsenyyksistä puheenjohtajuuksiin asti. Tiedän siis mitä hallitustyöskentely vaatii. Oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

En ole politiikassa villitäkseni kansanjoukkoja. Olen mukana, koska haluan olla tekemässä Suomesta parempaa paikkaa. Kukaan puolueemme aktiivi tuskin panee pahakseen, jos siinä sivussa tehtäisiin myös puolueesta parempi.

Minua on joskus haukuttu byrokraatiksi. Se ei ole kaukana totuudesta. Olen ennen kaikkea hallinnon osaaja joka on vapaa-ajalla rakentamassa ja kehittämässä yhdistyksiä jopa nollasta. Nykyisessä työssäni Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä olen tehnyt paljon hallinnollisia tehtäviä ja olen saanut olla mukana esimieheni ja edustajien kanssa historiallisen ainutlaaatuisessa tilanteessa: kehittämässä Perussuomalaisten eduskuntaryhmän toimintoja vastaamaan 39 kansanedustajan ryhmän vaatimuksia.

Meillä on hyvä puolue. Haluan olla tekemässä siitä vielä parempaa.

Kansalaisaloite ruotsin vapaaehtoisesta opiskelusta

Nykyisin Suomessa voivat myös kansalaiset tehdä ehdotuksia eduskunnalle lakialoitteiksi joita käsitellä. Lyhykäisyydessään selostettuna kansalaisaloite toimii siten, että jotta jokin asia etenisi eduskunnan käsittelyyn, on sen kerättävä 50.000 allekirjoitusta. Eräs tällainen kansalaisaloite on ruotsin kielen opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi kaikilla koulutusasteilla. Tämä kyseinen aloite on kerännyt alle vuorokaudessa reilusti yli 1000 allekirjoittajaa, joukossa myös minä. Allekirjoita sinäkin!

Lue lisää perusteluista ja allekirjoita jos olet samaa mieltä osoitteessa http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

Brysselin ihmeiden äärellä – se rakoilee jo

Viime viikolla kävin kaksipäiväisellä reissulla Brysselissä, EU:n päämajassa. Matka oli osa Suomen EU-edustuston järjestämää EU-akatemiaa, jonka tarkoituksena on tutustuttaa poliittisia toimijoita ja kansalaisjärjestötoimijoita EU:n toimintaan eri luentojen ja vierailuiden avulla.

Ensimmäisenä päivänä olimme komission vieraana. Kuulimme luentoja mm. Rehnin kabinetista ja talouskriisistä, EU:n meneillään olevasta kansalaisuuden vuodesta nettituottajan näkökulmasta ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Yllättäen muutamissa puheenvuoroissa oli havaittavissa myös kritiikkiä EU:n toiminnasta, ehkä enemmän kuitenkin hallintokulttuurien erilaisuutta kuin eurooppalaisen rauhanjärjestön viimeaikaisia toimintatapoja kohtaan.

Meille annettiin myös mahdollisuus kysellä jokaisen luennon jälkeen asiaan liittyvistä asioista. Itse kysyin EU:n turvallisuuspolitiikasta ja tarkemmin ottaen varautumisesta EU:n sisäisiin kriiseihin. EU:han on kärkkäästi entisten siirtomaavaltojen tapaan pommittamassa milloin Ranskan, milloin Italian entisiä siirtomaita pääsemään eroon diktaattoreista – vain saattaakseen näiden maiden asukkaat, erityisesti naiset, entistä kurjempaan asemaan. Vaan miten mahtaa EU olla varautunut esimerkiksi Katalonian itsenäistymiseen, saatika sitten itse pääkaupunkinsa kotimaan Belgian hajoamiseen, kun taklouskriisikin yllätti Brysselin ns. kintut housuissa? Vastauksesta päätellen ei mitenkään, sillä kysymykseni sivuutettiin toteamalla että he hoitavat vain ulkoturvallisuutta eikä tällaiset asiat kuulu heille. Eikä ilmeisesti kennellekään muullekaan. Ei ihme, että EU natisee kirjaimellisesti liitoksistaan - myös rakennustensa osalta, josta jäljempänä lisää.

Euron kriisi näkyi ainakin komission ruokatarjoilussa, saimme lounaaksi patonkia eri täytteillä. Itselleni tuli ilmeisesti pari päivää vanhaa patonkia, sen verran kova pinta siinä oli. Muutamilla muilla patonki oli ilmeisesti vielä vanhempaa mallia kuin itselläni, tosin oli muutamalle osunut kohdalle ihan tuoreenkin oloinen patonki. Illallisella taasen vegaanit saivat tutustua lihattomaan keittoon pekonilla ja tarjoilijoiden ihmettelyyn asian tiimoilta, mistä riitti hauskaa ainakin meille kaikkiruokaisille.

Toinen päivä meni parlamentissa vieraillessa. Tällä kertaa kuulimme luentoja lähinnä suomalaisilta europarlamentaarikoilta, työstään kävivät kertomassa Jaakonsaari, Essayah ja Jäätteenmäki. Emme valitettavasti päässeet vierailemaan parlamentin istuntosalissa. Syynä oli se, että istuntosalin kattoon on ilmeistynyt halkeamia joten sali oli suljettu ja samalla kaikki Brysselin istunnot on peruttu toistaiseksi pidettäväksi Strasbourgissa. Jotenkin kuvaavaa.

Päivän kenties mielenkiintoisinta antia oli tutustuminen Essayahin mukanaan tuomaan parlamenttiryhmänsä tekemään äänestysohjeeseen. Brysselissä parlamentaarikot työskentelevät erilaisissa komiteoissa ja valiokunnissa, joissa voi olla yhden asian tiimoilta satoja äänestyksiä. Yleensä äänestykset liittyvät jonkin sanan tai lauseen muuttamiseen ja yhdellä kertaa voi olla äänestettävänä satoja, jopa toista tuhatta muutosesitystä. Essayahin äänestysohjeessa oli vain parisataa kohtaa ja suositusta siitä, miten pitäisi äänestää. Asia oli sikäli henkilökohtaisesti kiinnostava, että teen itse eduskuntaryhmässämme vastaavanlaisia koosteita äänestettävistä asioista lähinnä budjettiäänestysten yhteydessä.

Suomessa asiat tehdään selvästi vähemmällä byrokratialla, täällä muutosesitykset ovat huomattavasti maltillisempia ja ne on tehty jo valiokunnissa kansanedustajien toimesta, istuntosalissa äänestetään yhdessä asiassa enää korkeintaan kaksi kertaa (valiokunnassa ehdotetuista mutta siellä hylätyistä muutoksista ja esityksen lopullisesta hyväksymisestä/hylkäämisestä). Brysselissä taasen tarvitaan monisatasivuiset ohjeet jo pelkästään valiokuntatyöskentelyä varten.

Akatemiamme jatkuu vielä yhdellä puolipäivän mittaisella luentojen sarjalla parin viikon päästä. Sen voi kuitenkin jo tässä vaiheessa sanoa, että EU on omin silmin nähtynä ihan niin byrokraattinen laitos kuin on kauhutarinoissa kuullut. Ehkä tuo ranskalaismallinen joka asiasta äänestäminen on sitten sitä “rauhantyötä, jota varten EU:n edeltäjä luotiin”. Itseään ruokkiva byrokratia se ainakin jo on 40.000 virkamiehensä voimin.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ensi alkuun pahoittelut kaikille blogini lukijoille, että viime kirjoituksesta on kulunut aikaa.

Kunnallisvaalit siis käytiin ja tulin valituksi valtuuston varavaltuutetuksi, kiitokset siitä kaikille 309 äänestäjälleni. Putosin valtuutetun paikalta varalle, ainoana ryhmästämme, muiden valtuutettujemme onnistuessa uusimaan pestin. Monet ovat kysyneet, miten tässä nyt näin kävi. Sen jos tietäisin, olisin lottovoittajana Bahamalla. No vitsi vitsinä. Rehellisesti sanottuna osasin hiukan odottaa sitä. Jokunen vuosi takaperin olin tutkaillut edellisten vaalien tuloksia ja tein havainnon, että usein valtuustosta putosivat ryhmänjohtajat. Sattumaa tai ei, näissä syksyn 2012 vaaleissa valtuustosta putosivat lisäkseni myös Vihreiden ja SDP:n ryhmänjohtajat, ja Kokoomuksen ryhmänjohtaja uusi viimeisenä kokoomuslaisena valtuustopaikkansa. Vaalien voi siis sanoa olleen varsinaiset ryhmänjohtajien vaihtoviikot.

Vaalit sujuivat perussuomalaisilta kaikin puolin hyvin, vaikka jotkut (lähinnä toimittajat) ovatkin olleet sitä mieltä, että esimerkiksi Helsingissä tapahtunut kannatuksemme kasvu 5,3 prosentista 9,4 prosenttiin ja paikkamäärämme nousu neljästä kahdeksaan oli jonkinsortin tappio. Noh, onhan se sitä tietysti jos vertaa edellisten vaalien tulokseen. Tosin kukaan itseään vakavasti ottava toimittaja tai tutkija ei sellaista vertailua tee. Onhan sillä väliä puhutaanko eduskunta- vai kunnallisvaaleista.

Kunnallisvaalitulostamme eivät pitäneet tappiona Helsingissä muut puolueet, joiden kanssa meillä oli alusta asti yksimielisyys siitä, että luottamuspaikkaneuvotteluissa lähdetään noudattamaan kansan tahtoa. Marras-joulukuu sujuivatkin itselläni lähinnä paikkaneuvotteluiden merkeissä, joiden tuloksena saimme reilu 80 luottamuspaikkaa 45 eri kaupungin alaiseen lautakuntaan, johtokuntaan ja neuvottelukuntaan. Välillä otti kieltämättä päähän istua sunnuntai-iltaisin kaupungintalon kokoushuoneessa neuvottelemassa paikoista, mutta ei se näin jälkikäteen ajateltuna niin kamalaa ollutkaan. Neuvotteluiden tuloksen voi sanoa olevan melko lailla perussuomalaisten näköinen: meillä ojn edustusta sosiaali- ja terveyspuolella, turvallisuudessa, asuntoasioissa sekä maahanmuuttoasioissa, unohtamatta päivähoitoa ja vanhuspalveluita.

Itselleni henkilökohtainen vaalitulos tiesi sitä, että kaudella 2009-2012 ollut sosiaalilautakunnan paikka vaihtui yhdistyneen sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen 2. SOTE-jaoston jäsenen paikkaan. Jaoston tehtäviä ovat seuraavat asiat:

Toisen jaoston tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty

1. päättää niistä asioista, joissa asianomainen on vaatinut  viranhaltijan tekemän, muun kuin toimeentulotukea koskevan  päätöksen saattamista kunnan määräämän monijäsenisen  toimielimen käsiteltäväksi, lukuun ottamatta kuntalain mukaista  oikaisuvaatimusta

2. tehdä päihdehuoltolaissa tarkoitettu esitys hallinto-oikeudelle  henkilön määräämisestä hoitoon tahdostaan riippumatta  väkivaltaisuuden perusteella

3. päättää tartuntatautien torjunnasta vastaavana kunnan  toimielimenä henkilön eristämisestä tai määräämisestä olemaan  poissa ansiotyöstä, päivähoitopaikasta tai oppilaitoksesta sekä  päättää eristämisen jatkamista koskevan esityksen tekemisestä.

 

Eli melkoisen mielenkiintoisista mutta sangen henkilökohtaisista ja salassa pidettävistä asioista on kyse. Uskon jaostotyöskentelyn olevan mukavaa vaihtelua nyt jo edesmenneen sosiaalilautakunnan asioihin. Tämän vuoksi en varmastikaan kovin usein jaoston asioista kirjoittele – jos koskaan.

Se, kirjoittelenko jaoston sijaan mahdollisesti muista poliittista luottamustoimista blogissani jää nähtäväksi. Paraikaa käydään puolueiden välisiä neuvotteluita ylikunnallisista paikoista, joista on kaikenlaisilla matematiikoilla ja kaavoilla laskien tulossa Uudenmaan ja Helsingin Perussuomalaisille ihan mukava potti keskenään jaettavaksi. Näitä neuvotteluita hoitavat muut tahot puolueessa, joten ei niistä sen enempää.

Valtuusto poliittisten virkanimitysten äärellä

Eilen keskiviikkona 25.4. pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa oli monia aiheita. Poliittisesti kuumin aihe oli uuden sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan valinta, josta riittikin itkua ja napinaa jälkikäteen mm. Facebookissa niin, että ihan nauratti. Valinnassahan oli kyse siitä, että vihreät pitivät tätä paikkaa heille kuuluvana, kun taas demarit halusivat pitää paikan itsellään, sementoidakseen vallan tällä saralla seitsemäksi seuraavaksi vuodeksi itselleen.

Ymmärtääkseen tämän paikkaperustelun, pitää ymmärtää Helsingin kokoomuksen, vihreiden ja demareiden muodostaman akselivaltaliittouman sopimuksen sisältö. Näiden ryhmien kesken on noudatettu pitkään periaatetta, että suurimmalle puolueelle kuuluu kaupunginjohtajan pesti (nykyisin Pajunen, kok) ja apulaiskaupunginjohtajien pestistä kenties merkittävin eli sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan pesti (nykyisin Räty, kok). Valtuuston toiseksi suurimmalle puolueelle kuuluu tämän sopimuksen mukaan kaksi apulaiskaupunginjohtajan pestiä, eli henkilöstö- ja sivistystoimen (josta siis nyt äänestettiin, entinen viranhaltija Haatainen, sdp) ja kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi (nykyisin Penttilä, sdp). Kolmanneksi suurin puolue saa neljännen apulaiskaupunginjohtajan eli rakennus- ja ympäristötoimen pestin (nykyisin Sauri, vihr).

Vihreiden perustelu avoinna olevan viran kuulumiselle heille oli sinänsä ymmärrettävä tämän akselivaltasopimuksen valossa, eli he ovat kiistatta valtuuston toiseksi suurin ryhmä tällä hetkellä ja katsovat heille näinollen kuuluvan kaksi johtajanpaikkaa. Eri asia on, ovatko tällaiset läänitykset tätä päivää saatika lain hengen mukaisia. Laissa lähdetään siitä, että virat pitää täyttää ennen kaikkea pätevyyden, ei sopivuuden (eli puoluekirjan) mukaan. Helsingissä vallitseekin tässä suhteessa melko erikoinen tilanne. Valitaan sopivin, ei pätevin. Käytännössä siis poliittista positiivista diskriminaatiota.

Kokoomuksen tuella demarit saivat tahtonsa lävitse äänestyksessä ja valituksi tuli sisäministeriön virkamies Ritva Viljanen, kansanedustaja-valtuutettu Tuija Braxin jäädessä toiseksi. Kokoomuksen päätöksen taustalla oli eri spekulaatioiden mukaan kosto vihreiden toimille sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan valinnassa jokin aika sitten, jossa vihreät “kehtasivat” haastaa ykköspuolue kokoomuksen paikan omalla ehdokkaallaan vastoin em. sopimusta. Lisäksi on avoimesti epäilty kokoomuksen motiiveihin vaikuttaneen Viljasen valinnan myötä avautuvan Sisäministeriön kansliapäällikön viran täyttö kokoomuslaisella. Viljanenhan tuli aikoinaan valittua ko. virkaan presidentti Halosen toimesta ohi kokoomuksen ehdokkaan ja nyt kokoomus varmasti haluaa korjata tilanteen, raivaamalla Viljasen pois pallilta. Mikäs sen helpompaa kuin tehdä se äänestämällä henkilön puolesta.

Koska puolueemme vastustaa poliittisia virkanimityksiä, olimme jo kaupunginhallituksessa esittäneet ja nyt uudestaan valtuustossa esitimme päätösehdotukseksi valtuustolle sitä, että apulaiskaupunginjohtajan valinta lykätään vuodelle 2013, ei suinkaan siksi että itse kyttäisimme jotain paikkaa (terkkuja mm. kokoomukseen parille valtuutetulle, luulo ei ole tiedon väärti) vaan siksi, että Helsingin tavoitteena on uudistaa valintaprosesseja myös tältä osin ja mielestämme tämä hetki olisi ollut hyvä alku tälle uudistukselle. Valitettavasti ehdotuksemme kaatui äänin 81-3, yhden ollessa poissa äänestyksestä.

Pitämässäni puheenvuorossa esitykseemme liittyen nostin esille myös sen faktan, että osa valtuuston puolueista on ilmoittanut olevansa kanssamme samaa mieltä siitä, että näistä poliittisista läänityksistä pitää päästä eroon. Joukossa muun muassa vihreät, jotka nyt siis halusivat puheenvuoroissaan sekä apulaiskaupunginjohtajan pestin että lakkauttaa tämän samaisen järjestelmän jonka perustella he pestin itselleen halusivat.  Puheet ja teot ovat siis kovasti ristiriidassa keskenään. Kannattaa varoa tuota kahdella hevosella ratsastamista, siinä voi kuulemma nivuset venähtää kivuliaasti! Viime kevään eduskuntavaaleissahan vihreät ratsastivat Suomen leijonalla ja kolmannes heidän eduskuntapaikoistaan katosi. Kun ei ole uskottavuutta esiintyä tietyn tunnuksen alla, ei tule ääniäkään.

Mitä ryhmämme sitten päätti tehdä siltä varalta, että esitystämme ei hyväksytä? Keskustelujen valossa Brax nautti, vihreydestään huolimatta, ylivoimaisesti suurempaa kannatusta kuin Viljanen, joten ryhmämme totesi tilanteen ja ryhmässämme lähdettiin siitä, että Brax on parempi mutta viime kädessä jokainen valtuutettumme päättää itse omantuntonsa ja tuntemustensa mukaisesti, minkä nimen lappuun kirjoittaa.

Ehdokasasettelu oli taasen omasta näkökulmastani niin puolue- kuin henkilöpoliittisesti kokonaisuudessaan suunnilleen se, että haluanko narun kaulaan vai napin otsaan. Braxin ansioksi on sanottava muun muassa se, että hän tuntee pitkäaikaisena valtuutettuna kuntakentän ja sen ongelmat mielestäni paremmin kuin vastaehdokkaansa, joka on hankkinut kannuksensa pääasiassa valtion palveluksessa. Braxia pidetään myös väkemme keskuudessa laajalti yhteistyökykyisempänä kuin Viljasta.

Toki molemmat ovat myös tunnettuja perussuomalaisia vastustavista, suorastaan leimaavista puheista. Brax meni oikeusministerinä vaatimaan valtuustojen puheenjohtajille koulutusta “vääränlaisen valtuustokäyttäytymisen ja vihapuheiden kitkemiseksi” perussuomalaisten vuoden 2008 kuntavaalivoiton jälkeen. Koulutuksessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun vaatimus esitettiin tavalla jonka saattoi tulkita kohdistuvan vain tietttyyn valtuutettujen joukkoon, heräsi ainakin itselläni kysymys siitä, onko koulutuksessa sittenkään kyse kokoustekniikasta vai enemmänkin ajatteluun liittyvästä koulutuksesta. Brax älysi päästäneensä sopimattoman sammakon ja pyysi anteeksi, selittäen ettei kommentti suinkaan johtunut perussuomalaisten voitosta…

Viljanen taas pani ministeriön päällikön arvovaltansa peliin alaistensa leimatessa, sisäministeriön suljetussa seminaarissa, Demos UK:n keskeneräisen Facebookissa suoritettuun käytännössä kenen tahansa vastattavissa olevaan tutkimukseen vedoten, että perussuomalaiset olisivat populistipuolueena ja perussuomalaisten kannattajat ihmisinä taipuvaisempia kannattamaan väkivaltaa osana politiikkaa kuin muiden puolueiden kannattajat. Tämähän nyt oli ja on ihan täyttä tuubaa. Demos-asiassa pyydettiin ministeriöstä selvityksiä puolueemme puolelta mutta hiljaista on ollut sillä rintamalla. Anteeksipyynnöstä puhumattakaan. Normaalisti tällaisissa tapauksissa pyydetään julkisesti anteeksi, kuten Brax tajusi tehdä. Demos UK sentään heräsi kohuun ja ilmoitti, että tutkimustuloksia ei oltu vielä tuolloin edes analysoitu, joten kyseessä oli siis ihan sisäministeriön väen omaa, hatusta vedettyä tulkintaa.

Aika näyttää miten yhteistyö lähtee sujumaan niin perussuomalaisten ja Viljasen kuin kokoomuksen ja vihreiden kesken. Nyt kun Viljanen tuli valituksi, luonnollisesti seuraamme myös hänen henkilökohtaista kuin myös hänen alaistensa palvelualttiutta ryhmämme edustajien kohdalla, esimerkiksi heidän pyytäessä vastausta johonkin päivänpolttavaan kysymykseen.

Toivon totisesti, että tästä on seurauksena mahdollisimman pikainen poliittisten läänitysten purkamisoperaatio. Perussuomalaiset ovat tähän olleet halukkaita koko ajan. Kysymys kuuluu, ovatko muut Helsingin puolueet valmiit siihen jo tammikuusta 2013 vai venkoillaanko asiassa seuraavan valtuustokauden loppuun?

Avustajan työ on luottamustoimi

Viime päivinä on kohistu kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen “hihamerkkikirjoituksesta” Uuden Suomen blogissa. Keskustelu on pyörinyt lähinnä sen ympärillä, oliko kirjoitus ymmärretty oikein vai ei. Olen itse lukenut kirjoituksen ja ymmärsin sen satiiriksi jo ennenkuin pääsin loppuun asti.

Erityisesti Facebook-keskusteluissa on vedetty rintamalinjoja sen suhteen, miten koko jupakkaan olisi pitänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän suhtautua. Entisenä avustajana haluan nostaa esille asian, joka on unohtunut keskustelijoilta: avustajan (ja myös puolueen tai eduskuntaryhmän työntekijän) pitää tiedostaa se, että hän ei ole mikään tavallinen toimistotyöläinen, vaan hän on ennen kaikkea poliittisessa luottamustehtävässä. Omia mielipiteitä saa olla ja pitää olla, mutta niiden julkituomisessa on politiikassa omat säännöt, jotka koskevat myös avustajia ja joita ei tässä tapauksessa oltu valitettavasti sisäistetty.

Kansanedustajan avustajan työssä oppii äärettömän paljon politiikasta, jopa niinkin paljon että kutsun eduskuntaa monesti politiikan korkeakouluksi puolivakavissani. Työssä voi siis oppia paljon, mutta samalla varsinkin poliittisesti aktiivisella avustajalla on työnsä kautta käytännössä poliittinen ja henkilökohtainen vastuu tekemisistään niin töissä kuin vapaa-aikanaankin, ja jonka joutuu kantamaan jos mokaa. Avustajilla tämä vastuun toteutuminen (eli erottaminen) on vielä herkemmässä kuin kansanedustajalla, koska kansanedustajaa ei voi erottaa tehtävästään kuin eduskunnan istunnon päätöksellä. Avustajalla vastuunkanto tekemisistä tai sanomisista alkaa siitä hetkestä, kun pomona toimiva kansanedustaja kehottaa pakkamaan tavarat ja toteaa, että tämä oli tässä. Luottamus kun menee, menee myös avustaja. Ja miten herkästi se luottamus voikaan mennä? Hyvinkin herkästi.

Mistä tämä avustajan ristiksi tuleva vastuu sitten syntyy? Kansanedustajan avustajan poliittinen vastuu syntyy siitä, että vaikka avustaja ei olekaan puolueen palkkalistoilla vaan eduskunnan, hän on kuitenkin kansanedustajan oikea käsi. Monille kansalaisille avustajan sana ja avustajan tekemiset ovat yhtä kuin puolueen tai edustajan tekeminen ja sana. Tätä ajatusta yritän tällä kirjoituksella kirkastaa. Näin asiasta ajattelevat ne useat ihmiset, jotka ovat soittaneet minunkin työpuhelimeeni taas tänään ja ihmetelleet puolueen väen ajatusmaailmaa tälläkin kertaa. Eivät tavalliset kaduntallaajat välitä siitä, oletko edustaja, sitoutumaton avustaja tai miljoonas varavaltuutettu Perähikiältä: olet politiikassa edustamasa puoluetta ja se pitää sisäistää myös julkisessa käyttäytymisessä niin kadulla kuin netissä.

Mitä kansanedustajan avustaja sitten voi tehdä vähentääkseen riskiä joutua blogikirjoituksensa vuoksi median ajojahdin kohteeksi ja kantamaan poliittista vastuuta myös käytännössä? Kolme sanaa: Mieti mitä kirjoitat.

Kun minä olin avustajana viime eduskuntakaudella, minulla oli se yksinkertainen periaate, etten lähtökohtaisesti kommentoinut mitään ajankohtaisia eduskunta-asioita blogissani. Se oli tylsää, vei nenän edestä monta herkullista lööppiä ja usein harmitti, mutta ei voi mitään. Jos sitten joskus kommentoin blogissani jotain ajankohtaista aihetta, tein sen huolellisen harkinnan jälkeen yleensä vähän jälkikäteen ja silloinkin otin asioihin näkökulman, joka edusti omaa asemaani esimerkiksi vammaisjärjestöaktiivina, kaupunginvaltuutettuna tai PS-nuorten silloisena toiminnanjohtajana. Avustajana en kommentoinut asioita lainkaan julkisuudessa (sähköpostit puolueen sisällä ovat eri juttu), vaan korostin juuri tätä em. näkökulmaa, jonka kulloinkin olin valinnut tuodakseni mielipiteeni ilmi. Teen sitä nytkin näin entisenä avustajana. Tausta on näet pakko varmistaa median näkökentässä, varsinkin perussuomalaisena, semminkin kun Sanoma-konsernin useat IP-osoitteet ovat jatkuvasti blogini kävijätilaston TOP-10:ssä (terkkuja, kiva kun luettte :) ).

Noh, tiedostan sen ettei kaikilla avustajilla ei ole tällaisia ”suojapeitteitä” jonka taakse pystyisi “piiloutumaan”. Joillekin tämä harjoittamani “julkisuuden pakoilu” blogikirjoitusten suhteen voi kuulostaa selkärangattomuudelta, siitä vaan. Mutta näin media toimii, kuten olette huomanneet. Mediaa ei voi voittaa, mutta sitä voi hallita miettimällä mitä kirjoittaa. Vastuuta on parempi kantaa ennen Lähetä-napin painamista kuin vasta sen jälkeen.

Jos nyt yhden nyrkkisäännön voin omasta kokemuksesta antaa kaikille avustajiksi tahtoville tai siinä työssä jo oleville: Tiedostakaa, että tietynlaiseen itsesensuuriin alistuminen on se hinta, joka pitää maksaa poliittisen avustajan luottamustehtävään pääsemisestä. Valitetttavasti. Ja nimenomaan paino sanalla pääsemisestä. On turha kuvitella, että kansanedustajan avustajana olisi jotenkin korvaamaton tai ainutlaatuinen, sen verran haluttu ja arvostettu kansanedustajan avustajan pesti lopulta on.

Kannatusgalluppeja

Viime päivinä on lehdissä spekuloitu Perussuomalaisten kannatuksen laskulla sitten viime kevään jytkyn. Milloin syyksi veikataan edustajien toilailuja, milloin joku puolue on saanut alle tuhannen hengen netti- tai puhelingallupissa enemmän kannatusta kuin me ja niin edelleen.

Tuorein Iltasanomien tänään 5.4. uutisoima galluppi on lähinnä moottoripyöräjengiltä kuulostavan MC-Infon tekemä noin 800 hengen pikkugalluppi, jossa Vihreät olivat menneet puolueemme ohi saaden 11 prosenttia, meidän kannatuksen ollessa 10 prosenttia (virhemarginaali peräti 3,5%).

Henkilökohtaisesti en pidä minään ihmeenä sitä, että Perussuomalaisten valtakunnallinen kannatus on laskussa paitsi tässä, myös isoissa vakavastiotettavissa usean tuhannen hengen gallupeissa joissa virhemarginaalit ovat pienempiä.

Syy on selvä. Kevään 2011 vaalit olivat ennen muuta protestivaalit. Monet kansalaiset, jotka perinteisesti ovat äänestäneet esim. kokoomusta tai keskustaa, äänestivät perussuomalaisia protestina vaalirahakohulle, eurotukiaisille ja Stubbin Pepsodent-hymylle (joka on muuten ollut tällä vaalikaudella vähemmän esillä, oletteko huomanneet? Onpa jopa muutama kirkkovene ja liukumiinakin ministerin suusta päässyt). Kuntavaaleissa nämä samat äänestäjät aikovat palata takaisin emopuolueidensa helmoihin. Kuntapolitiikka ja valtakunnanpolitiikka kun ovat kaksi eri asiaa, mikä tuntuu joskus toimittajilta kyllä unohtuvan.

Olen itse sitä mieltä, että puolueemme peruskannatus valtakunnanpolitiikassa on nykyään noin 13 prosentin pinnassa. Itse olisin tyytynyt kevään 2011 vaaleissa siihen, että eduskuntaryhmämme kasvaisi loppuaikojen 6 jäsenestä 15 jäseniseksi, eli noin 8 % kannatus olisi ollut erittäin tyydyttävä, olisihan se kertonut eduskuntapuolueen kannatuksen kaksinkertaistuneen neljässä vuodessa.

Aivan kuten Helsingissä on Helsingin Sanomien TNS gallupilla tekemän tutkimuksen mukaan käymässä, eli Perussuomalaisten kannatus kuntapuolella Helsingissä on nyt 9,5 prosenttia, mikä syksyn kunnallisvaaleihin asti kestäessään tarkoittaisi 8-10 paikkaa valtuustoon riippuen äänestysinnosta, ehdokkaista ja auringonpilkkujen määrästä. Syksyllä 2008 saimme puolikkaalla ehdokaslistalla 5,3% kannatuksen ja 4 valtuutettua, viides paikka ei ollut kovin kaukana. Itse asiassa uskon meidän saavan nyt ainakin 10 paikkaa, koska puolueemme kannatus on perinteisesti ollut äänestyshetkellä viimeisinä ratkaisevina äänestyspäivinä julkaistuja galluppeja korkeampaa.

Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, miltä Helsingin lokakuun gallupit lopulta näyttävät, sillä niistä voi, mikäli trendi tältä osin jatkuu, päätellä jo jotain siitä miten olemme johtamassani valtuustoryhmässä onnistuneet tuomaan esille Perussuomalaisen vaihtoehdon kaupunkimme nykypolitiikalle. Nyt näyttää hyvältä. Mutta tähän emme tyydy ja jää lepäilemään, vaan painamme päälle nostaen kissat kaupungintalon pöydille kuten tähänkin asti. Riippumatta siitä, miellyttääkö se isoja herroja vaiko ei. Annetaan kaupunkilaisten päättää viime kädessä uurnilla kenen vaihtoehto on paras.

Kesän kuulumisia

Olen pitänyt sangen pitkän tauon blogikirjoittelusta, minä aikana onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Tässä pientä päivitystä.

Huhtikuussa vaalien jälkeen eduskuntaryhmämme kasvoi viidestä edustajasta 39 edustajaan. Ryhmän hallinnon kannalta tämä tarkoitti täysin uutta tilannetta, kun pääsihteeri Jussi Niinistö tuli valituksi kansanedustajaksi eikä voinut tästä syystä luonnollisestikaan enää pääsihteerinä jatkaa.

Allekirjoittanut, joka toimi viime eduskuntakauden Pentti Oinosen avustajana, ja lopettaneen edustaja Vistbackan avustaja Toni palkattiin ryhmäkansliaan aloittamaan uuden ryhmän käytännön arjen pyöritys. Tonista tehtiin pääsihteeri ja minusta tuli hänen oikea kätensä eduskuntasihteerin nimikkeellä. Kahdestaan istuimme niin pääsiäisen kuin vapunkin kirjoittamassa puhtaaksi ryhmän vastauksia Kataisen hallitustunnustelukysymyksiin.

Kuten tunnettua, ei Perussuomalaisia hallitukseen huolittu. Puhuttiin “vastuun pakoilusta”. Kyse oli kylläkin puhtaasti siitä, että hallitus joka jakaa suomalaisten verovaroja Kreikan kaltaisille, vastuuttoman valehtelun maille (EU:n sisäpiiri tiesi jo vuonna 2004 Kreikan väärentäneen talouslukujaan. Sen tiesi myös muutama suomalainen hallituksessa nyt istuva ministeri), ei ole hallitus jossa meillä puolueena olisi mitään annettavaa. Saa nähdä, kuinka kauan Kataisen vasemmistohallitus pysyy pystyssä, itse veikkaan homman olevan ohi viimeistään ensi keväänä.

Perussuomalaiset pitivät myös puoluekokouksensa tänä kesänä Tampereella. Tuossa kaksipäiväisessä tapahtumassa valittiin Timo Soini jatkamaan puolueen puheenjohtajana ilman vastaehdokkaita. Puoluesihteerin vakanssista käytiin kahden miehen taisto, virkaa hoitava Ossi Sandvik sai vastaehdokkaakseen Torsti Äärelän. Vaalin tulos oli selvä, Sandvikin voittaessa Äärelän selvin luvuin.

Puoluekokouksessa valittiin myös puoluevaltuusto. Allekirjoittanut pyrki ja pääsi takaisin muutaman vuoden vapaaehtoisen tauon jälkeen Helsingin edustajana puoluevaltuustoon kolmen muun helsinkiläisen kanssa. Puoluevaltuustopaikoista äänestettiin listavaalilla Helsingin ja parin muun piirin osalta, itse olin molemmilla Helsingin piirin alueen ehdokaslistoilla. Kiitos vaan luottamuksesta.

Kesällä tapahtui myös muuta, muutin Länsi-Helsingin Etelä-Haagasta takaisin kotikulmille Kontulan kupeeseen Kurkimäkeen hankittuani isomman asunnon. Etelä-Haagan yksiö kun alkoi ahdistaa. Nyt on tilaa vähän enemmän niin itsellä kuin Leevi-kissallakin, jolle muutto uuteen paikkaan oli jännä kokemus.

Näin kesän ollessa lopuillaan kansanedustajat palailevat istuntotauoltaan tiistaina 6.9. Sitä ennen eduskuntaryhmä pitää perinteisen kesäkokouksensa Turussa huomenna ja ylihuomenna 30.-31.8., jonne itsekin olen tiistaina aamuvarhaisella lähdössä työtehtäviin.

Keskiviikko-iltana on puolestaan vuorossa kutsuvierasnäytös vastavalmistuneessa Helsingin Musiikkitalossa. En ole menossa sinne niinkään musiikin takia, vaan ennen kaikkea testaamaan taloon rakennetun induktiosilmukan toimivuutta. Auta armias jos 140 miljoonan euron budjetilla ei ole saatu aikaiseksi toimivaa silmukkaa permannon J-katsomonosaan, joka on aivan lavan vieressä. Perästä kuuluu.

Helsingin kaupunki puolestaan on pikkuhiljaa päässyt siirtymään sähköiseen kokouskäytäntöön Ahjo-projektin valmistumisen myötä. Sosiaalilautakunnan syksyn ensimmäinen kokous sujui melko hyvin, mitä nyt itselläni PIN-koodi oli joutunut sulkulistalle ja suljin vahingossa kerran oman kokoussovellukseni. Lautakunnan puheenjohtajan Ahjolla puolestaan tuntui olevan huono päivä (melko vaarattomien) virheilmoitusten muodossa. Eipä tuo menoa haitannut, kokouksessa meni aikaa tietokoneongelmiin vain noin 30 minuuttia, eli melko hyvä alku niinkin uudelta ohjelmalta kuin mitä Ahjo on. Itse olin varautunut istumaan ainakin kello 20 asti, mutta kokous päättyikin jo kello 19 tienoilla. Saas nähdä millainen sirkus syksyn ensimmäisestä sähköisestä kaupunginvaltuuston kokouksesta tulee.

Vieraana Radio Helsingin Kyselytunnilla ke 16.3. klo 12-13

Olen vieraana Radio Helsingin ( 88.6 MHz tai http://www.radiohelsinki.fi ) Kyselytunti-nimisessä suorassa ohjelmassa keskiviikkona 16.3. kello 12-13.

Kyselytunnin aiheena äänestäminen sekä äänestämisen kaksi protestisuuntaa: äänestämättä jättäminen ja ns. protestiäänen antaminen. Muut ohjelmaan osallistuvat vieraat ovat Suomen Kuvalehden toimittaja Pekka Ervasti ja mahdollisesti Akuliina Saarikoski.

Blogiarkisto