Archive for elokuu, 2007

Allekirjoittanut NUORAn jäseneksi

Allekirjoittanut on näemmä valittu 9.8. Valtioneuvoston toimesta valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan eli NUORAn jäseneksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Olin ehdolla neuvottelukunnan jäseneksi Perussuomalaisten Nuorten toimesta. Ehdokkuuden perusteina olivat lähinnä omakohtaiset ja järjestölliset tietoni vammaisten nuorten elinoloista.

Bongasin asiaa koskevan tiedotteen  selatessani Valtioneuvoston sivuja. Mitään virallista tietoa allekirjoittaneelle ei ole tullut, kaipa semmoinenkin jossain vaiheessa tulee. Alla Valtioneuvoston nettisivuilta löytyvän tiedotteen NUORAa koskeva osuus. Koko tiedotteen voi lukea täältä.

Valtioneuvosto asetti 9.8. uuden valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (NUORA). Neuvottelukunnan toimikausi alkaa 1.9.2007.

Nuorisoasiain neuvottelukunta toimii nuorisotyön ja -politiikan asiantuntijaelimenä. Neuvottelukunnan tehtävänä on mm. antaa opetusministeriölle lausunto nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta ja arvioida vuosittain ohjelman toteutumista, tehdä esityksiä nuoria koskeviksi ohjelmiksi ja toimenpiteiksi sekä tuottaa tietoa nuorista ja heidän elinoloistaan.

Toimikunnan jäsenet ovat nuorten kasvu- ja elinoloihin perehtyneitä henkilöitä. Heitä ovat ehdottaneet tehtävään valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorisotyötä tekevät järjestöt.

Neuvottelukuntaan nimettiin puheenjohtajaksi kansanedustaja Outi Mäkelä ja varapuheenjohtajiksi kansanedustaja Tuomo Puumala ja förbundsordförande Minna Lindberg. Jäseniksi nimettiin filosofian ylioppilas Jehki Härkönen, tulosaluejohtaja Maijaliisa Junnila, pääsihteeri Eija Kallinen, pääsihteeri Juha Makkonen, puheenjohtaja Tuomas Nurmela, kansanedustaja Sirpa Paatero, toiminnanjohtaja Petri Paju, sosiaalipoliittinen sihteeri Lauri Pakkanen, ohjelmatyön johtaja Marie Rautava, toiminnanjohtaja Liisa Sahi, puheenjohtaja Jussi Saramo, pääsihteeri Jukka Tahvanainen, kansanedustajan avustaja Antti Valpas, kansanedustaja Mirja Vehkaperä ja puheenjohtaja Heta Välimäki.

  • Share/Bookmark
Blogiarkisto
Ryhdy faniksi!