Archive for toukokuu, 2008

Eduskunta käsitteli ensimmäisessä käsittelyssään hallituksen esitystä sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen lähes 17 prosentin korotuksista elokuusta lähtien. Mitä korotukset sitten käytännössä tarkoittavat, jos ne tulevat voimaan?

Kunnat saavat nostaa terveydenhuollon ja päivähoidon maksuja jopa 17 prosenttia. Hammashoidon maksut tulevat nousemaan mahdollisesti jopa enemmän. Näitä lukuja ei ole juurikaan vastaani tullut, mutta en yllättyisi jos käytännössä nähdään jopa 25% korotuksia.

Päivähoitomaksujen suhteen osa hyötyy, osa ei, koska perittävien maksujen yhteydessä nostetaan myös tulorajoja. Tämä tarkoittaisi ennusteiden mukaan sitä, että reilu 40 prosenttia perheistä hyötyy tulorajojen nostosta, parikymmentä prosenttia ei hyödy eikä kärsi ja loput noin 30 prosenttia kärsivät. Aika näyttää kuka kärsii ja mitä kärsii.

Eduskunnan enemmistön mahdollisesti päättäessä korotusten puolesta, terveydenhuollon osalta korotukset ja maksukatot on sidottu kansaneläkeindeksiin, päivähoitomaksut sosiaalitoimen indeksiin ja päivähoidon tulorajat ansiotasoindeksiin. Indeksiin sitominen on huono juttu, koska eläkkeitä ja sosiaalietuuksia ei ole juurikaan sidottu indekseihin. Eli nyt ei kannata enää sairastaa. Tosin, eipä se ole koskaan ennenkään kannattanut.

Minusta tuollaiset korotukset ovat omiaan lisäämään eriarvoisuutta ja heikentämään kansalaisten terveyttä. Uskon että kun henkilö joutuu maksamaan entistä enemmän saadakseen hoitoa, kynnys mennä lääkäriin nousee entisestään, mikä johtaa siihen että yhä useampi sairaus jää ilman hoitoa ja tulee näin entistä kalliimmaksi yhteiskunnnallemme. Hoitamaton sairaus on kallis.

PS. Kuinkahan moni kunnanisä tai -äiti uskaltaa nostaa prosentteja heti kun se mahdollisesti on mahdollista eli elokuussa, kun kunnallisvaaleihin on silloin aikaa alle kaksi kuukautta? Tuskin kovinkaan moni. Vaalien jälkeen on monilla valituilla ihan eri ääni kellossa. Kannattaa siis olla tarkkana ja äänestää korotuksia vastustaneita.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Helsingin jakautumisesta hyviin ja huonoihin lähiöihin sekä sen vaikutuksesta lähiökoulujen oppimistuloksiin. Syinä huono-osaisuuden kasautumiseen mainitaan alhainen koulutustaso, vuokra-asuntojen asukkaat ja maahanmuuttajat. Artikkelissa ehdotetaan rahoituksen lisäämistä niihin kouluihin, joiden oppimistulokset ovat heikompia, ikään kuin ongelma tällä ratkeaisi.

Mielestäni tässä tapauksessa lisäraha kouluille ei ole mikään realistinen ratkaisu, vaan Helsingin kaupungin samoin kuin kaikkien muidenkin maamme kaupunkien tulisi harjoittaa asutuspolitiikkaa, jolla estetään vuokraslummien ja erityisten suomen kieltä taitamattomien maahanmuuttajien omien lähiöiden syntyminen ja eriarvoisuuden kasautuminen tietyille alueille. Ratkaisu on mielestäni aika selvä: Vuokra-asuntojen myynti on lopetettava ja on mietittävä kokonaisvaltaisesti Helsingin ja koko maan asuntopolitiikkaa.

Kaupungin tulisi siis huolehtia siitä, että jokaisessa kaupunginosassa on sekaisin vuokra-asumista ja omistusasumista. Tämä paitsi on tasa-arvoista, se myös toimii hyvänä elämänkouluna. Jos ei ole nähnyt köyhää lasta tai rikasta lasta kuin elokuvissa, voi aikuisena olla aika vaikea suhtautua ihmisiin ihmisinä. Itse olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Kontulassa ja Mellunkylässä ympäristöissä, jossa oli lähettyvillä hyvin toimeen tulevia aviopareja parin lapsen ja koiran kera, yksinhuoltajia lapsineen, alkoholisteja ja päihteiden sekakäyttäjiä kuin myös vanhoja mummoja ja pappoja. Kaikkien kanssa olin ystävä enkä pelännyt edes änkyräkännissä olevia. Itse asiassa eräs jo edesmennyt alkoholiin taipuvainen mieshenkilö opetti minut, yksinhuoltajan nuoremman pojan, ajamaan ilman apupyöriä. Yksi elämäni kultaisimmista muistoista.

On selvää, että joitakin ihmisiä tällainen “seka-asuminen” ei miellytä. Voisin kuvitella että esimerkiksi Eiranrannassa oleva vuokratalo aiheuttaisi aikamoisen äläkän paikallisten asukkaiden toimesta. Uhkaisihan maahanmuuttajille ja vuokra-asuntojonoissa olevien tavallisten rahvaiden läsnäolo heidän asuntojensa arvoa. Toisen ääripään vaihtoehto voisi olla palava itäinen tai pohjoinen lähiö Ranskan Pariisin esikaupunkien malliin.

Kyse on siis asuntopolitiikkamme valinnoista. Nykyinen Helsingin ja maamme asuntopolitiikka johtaa slummiutumiseen ja huono-osaisuuden kasvuun tietyillä alueilla, eikä sitä voida minusta pitää millään muotoa hyväksyttävänä suuntana. Vai voidaanko?