Archive for elokuu, 2008

Pitäjänmäen Perussuomalaisille kotisivu

Pitäjänmäen Perussuomalaisten kotisivu on avattu osoitteessa http://www.perussuomalaiset.net/pitajanmaki.

Sivulta löytyy perustietoa yhdistyksen hallituksesta ja toiminnastamme. Lisäksi sivulta on ladattavissa jäsenhakemuksemme. Tervetuloa liittymään yhdistyksemme jäseneksi!

  • Share/Bookmark

Järjen valoa budjettineuvotteluissa

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) taipui eilisten uutisten mukaan siihen, että pienituloisten verotusta kevennetään enemmän kuin suurituloisten. Kevennys on pienituloisille 1,4%, keskituloisille 1,25% ja suurituloisille 1%.

Pienituloisten verotuksen keventäminen muita tuloryhmiä enemmän on ollut pitkään Perussuomalaisten tavoitteena. Henkilökohtaisesti pidän tuota kevennystä hyvänä alkuna mutta keventämisen varaa olisi vielä – on selvää että vain 0,4% ero suurituloisiin ei riitä näinä ruoan hinnan ja inflaation kasvuvauhdin aikoina.

Nyt kun on palkansaajille annettu kevennyksiä, olisi syytä tehdä vastaavat toimenpiteet myös työttömien ja eläkeläisten osalta. Eilen monet järjestöt pitivät Helsingin Säätytalon edessä mielenosoituksen ja julkistivat samalla vetoomuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, jonka tekstiin yhdyn täysin (Vetoomus lopussa).

Vetoomuksen viimeinen kohta eli sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen on oman vaalikampanjani tavoite: rahaa riittää kyllä musiikkitalon ja automaattimetron kaltaisiin turhakkeisiin, muttei peruspalveluiden parantamiseen. Yhteiskuntamme arvot ovat täysin vinksallaan kun kehitys on tällainen. Toisaalta eipä tuo mikään ihme olekaan, kun Kokoomus ja SDP – rikkaiden kaksi parasta ystävää – ovat näitä hankkeita Helsingissä ajamassa.

VETOOMUS SOSIAALISEN OIKEUDENMUKAISUUDEN PUOLESTA

On kulunut puoli vuotta siitä, kun me karkauspäivän kansanjuhlaan osallistuneet halusimme kannustaa kaikkia hallitus- ja eduskuntapuolueita toimimaan nopeasti köyhyyden ja syrjäytymisen estämiseksi. Olemme tänään jälleen muistuttamassa ja vetoamassa teihin arvoisat ministerit, että budjettiriihessä tehdään tarvittavat päätökset jo liian pitkään jatkuneen köyhyyden poistamiseksi. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen valmistelusta huolimatta, on välttämätöntä tehdä seuraavat toimenpiteet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassamme.

* Toimeentulotuen perusosaa on nostettava heti vähintään 100 euroa kuukaudessa
* Syyperusteisten sosiaaliturvaetuuksien jälkeenjääneisyys on korjattava nopeasti, jotta riippuvuus toimeentulotuesta poistuu.
* On luotava nopeasti yhteinen maksukattojärjestelmä sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuille ja lääkekustannuksille.
* Varataan riittävästi voimavaroja ja rahaa kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin ja työntekijöiden saatavuuden varmistamiseen.

Tutkijoiden mukaan mm. pelkän kansaeläkkeen varassa eläminen johtaa aina köyhyyteen, ellei eläkeläisellä ole muita tuloja. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on lisääntynyt talouskasvusta huolimatta. Työttömien asema on huonontunut ja toimeentulotuen saajista lähes 90 prosenttia katsotaan köyhiksi. Tämän vuoden aikana köyhyys on jatkanut syventymistään nopeasti kohonneiden elinkustannusten vuoksi. Elokuussa toteutuneet palvelumaksujen korotukset vaikeuttavat entisestään pienituloisten ihmisten elämää ja hoitoon hakeutumista.

Uusimpien tutkimusten mukaan suurin osa, yli 70 prosenttia suomalaista pitää nykyisiä tuloeroja liian suurena ja toimeentulotuen nykytasoa liian alhaisena. Rahan puute johtaa arkielämän jatkuvaan rajoittuneisuuteen, joka johtaa syrjäytymiseen yhteiskunnassa yleisesti hyväksytystä elämisen tasosta.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) vuoden 2007 arvo- ja asennetutkimuksen mukaan hyvinvointivaltiolla on vankka kannatus suomalaisten keskuudessa. Sen mukaan köyhyyden poistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä kansalaiset odottavat nykyiseltä hallitukselta. Uusi poliisiylijohtaja on julkisesti tuonut esille syrjäytymiskehityksen turvallisuusuhat ja korostanut hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden säilyttämistä ja sosiaalipolitiikan merkitystä syrjäytymisen estämiseksi.

Me vetoomuksen allekirjoittaneiden tahojen edustajat kohtaamme jokapäiväisessä työssämme ja toiminnassamme usein ihmisiä, jotka eivät pysty taloudellisten esteiden tai palvelujen tarpeen takia aina ajamaan ja valvomaan omia oikeuksiaan. Siksi vetoamme Teihin yhdessä heidän kanssaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi vetoomuksemme mukaisesti.

Helsingissä 27.8.2008

Sosiaaliasiamiehet ry
Suomen Mielenterveysseura
Helsingin hiippakunnan diakonia- ja yhteiskuntatyö
Talentia Helsinki ry
Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ
Elämäntapaliitto ry
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry
Asukasliitto ry
Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö – TVY ry
Helsingin Työttömät ry
Hyvinvointivaltion vaalijat ry
Pro kuntapalvelut -verkosto
Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus ry
Vailla vakinaista asuntoa ry
Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry
Kunnon Elämä ry
Sosiaalinen Oikeudenmukaisuusyhdistys ry

  • Share/Bookmark

Pitäjänmäen Perussuomalaiset perustettu

Tiistaina 19.8.2008 perustettiin Länsi-Helsinkiin uusi Helsingin Perussuomalais-piirin alaosasto, Pitäjänmäen Perussuomalaiset. Perustavassa kokouksessa hallitukseen valittiin neljä henkilöä; puheenjohtajaksi allekirjoittanut eli Antti Valpas, varapuheenjohtajaksi Erja Kouvo, sihteeriksi Jussi Ristilä ja hallituksen jäseneksi Markku Junnila.

Pitäjänmäen Perussuomalaisten kotisivut on tarkoitus avata lähiviikkoina, jolloin jäseneksi liittyminen ja muun muassa yleinen tiedonsaanti toiminnasta hoituu helpommin. Jo tulevissa kunnallisvaaleissa tulemme varmasti näkymään järjestämällä pienimuotoisia ehdokastapahtumia, joissa voitte tavata Helsingin Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaita, myös länsihelsinkiläisiä.

Uuden yhdistyksemme jäsenyydestä ja toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä yhdistyksemme hallituksen jäseniin taikka minuun (puh. 050-561 4334 tai antti@valpas.info). Yhdistyksen varsinaisten (=äänivaltaisten) jäsenten jäsenmaksu on 10 euroa ja kannattajajäsenten maksu 15 euroa. Kannattajajäsenyys on oiva tapa esimerkiksi yrityksille tukea uuden yhdistyksemme toimintaa sitoutumatta siihen kuitenkaan liikaa.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

  • Share/Bookmark

Perussuomalaiset Nuoret mediassa

Viime aikoina ovat Perussuomalaiset Nuoret saaneet runsaasti huomiota lehdistössä. Syynä oli heinäkuun 19. päivä pidetty valtakunnallinen monikulttuuripäivä (tuttavallisemmin moku-päivä), joka kiihotti sekä Turun Sanomat että Helsingin Sanomat tekemään järjestöstämme ja itse päivästä jutut.

Moku-päivä oli suurmenestys, Turun kulttuurikeskuksen Harmaa huone oli niin täysi, ettei kaikille riittänyt edes tuoleja. Paikalla olikin yli 40 henkeä, kaukaisimmat tulijat olivat Savosta asti. Tilaisuus koettiin hyväksi ja tarpeelliseksi, uskonkin että tästä tulee jonkinsortin perinne. Mikäpä muu järjestö näistä asioista edes haluaa puhua? Nuorten sivuilta löydät tarkemmin juttua ja kuvia.

Turun Sanomien juttu ilmestyi jo heti seuraavana päivänä ja on luettavissa kokonaisuudessaan täältä. Juttu keskittyy itse moku-päivän lopulla pidettyyn kiertokäyntiin Varissuon lähiössä.

Helsingin Sanomien tänään 3.8. julkaisema juttu Sunnuntai-sivulla oli pääasiassa henkilökuva Nuorten puheenjohtajasta Vesa-Matti Saarakkalasta. Myös moku-päivästä oli juttua. Koko artikkelin voi lukea Matias Turkkilan blogista. Oli toimittaja näemmä minunkin kommenttini lehteen laittanut ja se kuului seuraavasti. Puheena siis tuntemukset Varissuon kierroksen jälkeen:

Perussuomalaisten nuorten toiminnanjohtaja Antti Valpas on samoilla linjoilla. “Tämä muistuttaa aika lailla Kontulaa, jossa asun. Se yllätti, että täällä ei näkynyt yhtään töhryjä. Ne kuulemma puhdistetaan saman tien pois.”

Todettakoot nyt kun sitä kuitenkin kysytään: En asu Kontulassa, toisin kuin toimittaja oli kirjoittanut. Olen kyllä asunut Kontulassa parikymmentä vuotta, mutta nykyisin pidän majaa Länsi-Helsingissä.

  • Share/Bookmark
Blogiarkisto
Ryhdy faniksi!