Archive for lokakuu, 2008
Vaalien jälkeisiä tunnelmia
Vaaleista on nyt kulunut vajaa viikko. Yhteydenottoja on tullut niin median kuin yksittäisten äänestäjien puolelta. Juttuja on tehty niin nettiin kuin lehteenkin (Helsingin Sanomat ti 28.10. sivu A 5). Pari ensimmäistä arkipäivää meni vastaillessa puhelimeen, kolmas sähköposteihin. Nyt alkaa pikkuhiljaa tottua ajatukseen siitä, että unelmasta tuli totta.
On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka monet äänestäjistäni soittivat, lähettivät tekstiviestin tai sähköpostia ja onnittelivat läpipääsystä. Onnitteluja on tullut runsaasti myös Helsingin ulkopuolelta ja henkilöiltä, jotka eivät minua voineet äänestää; suurin osa salmilaisilta evakoilta ja heidän jälkeläisiltään, mikä lämmittää nuoren salmilaisjuurisen brihan mieltä kovasti.
Samalla monet helsinkiläiset kertoivat yhteydenotossaan miksi he äänestivät minua. Yhdet halusivat tukea kylän tai heimon “omaa poikaa”, toiset taas koska kokivat oman sosio-ekonomisen taustani sellaiseksi, että ymmärtäisin myös heidän ongelmiaan ja hätäänsä. Enemmistö yhteydenottajista onkin äänestänyt nimenomaan taustani ja vaaliteemani takia. Varmaan kansanedustajan avustajan työllänikin on ollut vaikutusta äänestyspäätöstä tehtäessä. Tutkimattomia ovat äänestäjien motiivit. Tästä saanee joku graduntekijä kuitenkin jotain osviittaa omia tutkimuksiaan varten
Tänään muuten tulivat tiedot tarkistuslaskennan tuloksista ja minulle löytyi peräti 18 ääntä lisää. Lopullinen äänimääräni on siis 727 ääntä. Muutamissa äänestyspaikoissa minulle oli alunperin merkitty 0 ääntä, kuten Suutarilassa, josta sainkin tarkistuksessa peräti kahdeksan lisä-ääntä. Toinen vaalipäivän laskennan mukainen 0 äänen paikka, josta löytyi lisä-ääniä oli Herttoniemessä: viisi lisä-ääntä. Parissa paikassa oli yhden ja kahden äänen lisäyksiä.
Minusta tilastoja on aina ollut mukava tutkia ja tehdä havaintoja niistä. Enpä malta olla analysoimatta vaalitilastoja omalta osaltani lyhyesti. Tarkistettujen ja tilastoitujen äänestystietojen mukaan sain ääniä lähes joka äänestyspaikassa. Helsingissä oli näissä vaaleissa yhteensä 158 äänestyspaikkaa, joista peräti 146 tuotti tulokseksi ainakin yhden äänen. Suurimmat äänipotit sain Itä-Helsingistä; Vuosaaresta sain yhteensä 48 ääntä ja Kontulasta yhteensä 31 ääntä. Yksittäisistä äänestyspaikoista Vartioharju A, Puistola ja Kontula B olivat isoilla joukoilla likkeellä; kaikista kolmesta äänestyspaikasta sain kustakin 15 ääntä. Ei voi todeta kuin WAU!
Varsinainen valtuustotyö alkaa vuodenvaihteen jälkeen. Siihen mennessä selviää, miten uusi entistä isompi valtuustoryhmämme järjestäytyy ja mitä kuntapolitiikan kannalta vaikutusvaltaisia lautakuntapaikkoja saamme. Lautakuntapaikoista nimittäin käydään parhaillaan neuvotteluita muiden puolueiden kanssa.
Summa summarum; olen iloinen, että 727 helsinkiläistä käytti ainoan äänensä minun puolestani. Ei voi olla kuin nöyrästi kiitollinen tästä luottamuksenosoituksesta. Parhaani pyrin tekemään valtuustossa, koskaan luovuttamatta. Se on varma.
Kiitos.
Vaikka sunnuntaina sataisi…
…ja tuulisi – silti kannattaa äänestää. Säätiedotus lupaa sunnuntaiksi sadetta ja tuulta koko maahan, mutta se ei ole mikään syy jäädä kotiin ja olla äänestämättä. Eikö ole parempi uhmata luontoa ja ehkä kastua kerran 4. vuodessa kuin olla seuraavat neljä vuotta äänettömänä muiden ylikäveltävänä, jota kukaan ei kuuntele? Äänestä ja olet vaikuttanut. Saat samalla oikeuden valittaa asioista ja jos hyvin käy, kaupan päälle vielä oman “asianajajan” valtuustoon.
Muista, että vain uurnaan tiputetuilla äänillä on väliä ja nyt päätetään SINUN, arvoisa helsinkiläinen, tulevaisuudestasi. Nyt päätetään sinun ja lähimmäistesi sosiaali- ja terveyspalveluista, koulutuksesta, kunnallisverotuksesta ja liikkumisesta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Perussuomalainen: mene ja äänestä sunnuntaina 26.10. omassa äänestyspaikassasi.
“Juuret Karjalan maassa” – haastattelu Perussuomalaisessa nro 12/2008
30-vuotias helsinkiläinen Antti Valpas on Pentti Oinosen eduskunta-avustaja, aktiivinen Perussuomalaisten Nuorten jäsen ja kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa oleva Antti on juuriltaan karjalainen, vaikka onkin itse asunut koko ikänsä Helsingissä.
“Olen kasvanut käytännössä kahden kulttuurin kasvattina, karjalaisen ja suomalaisen. Periaate “maassa maan tavalla” kiteyttää oman ajatusmaailmani hyvin.”
Antti Valpas on luonteeltaan synnynnäinen tutkija, joka on aina ollut kiinnostunut historiasta ja politiikasta. Myös sukututkimus kuuluu miehen harrastuksiin. Kansallismielisenä Antti on pitänyt itseään aina ja tiesi jo 12-vuotiaana, kun EU:hun liittymisestä alettiin puhua, että siitä ei hyvä seuraa.
Perussuomalaisiin hän liittyi vuonna 2003 eduskuntavaalien jälkeen, mietittyään asiaa pitkään. “Koska tiesin oman kantani, ihmettelin että miksi lykätä asiaa enää kauempaa? Päätin, että nyt tai ei koskaan.”
Yhteiseksi hyväksi
Antti Valpas on koulutukseltaan ylioppilas, markkinointimerkonomi ja ATK-suunnittelija. Hän on opiskellut myös avoimessa yliopistossa, sillä haluaa oppia aina uusia asioita. Hän on suorittanut opintoja muun muassa karjalan kielestä Itä-Karjalassa pidetyillä kielikursseilla.
Ennen eduskuntatyötään hän on ollut muun muassa ATK-liikkeessä myyjänä ja projektikoordinaattorina Sanoma Magazines Finlandilla, josta Pentti Oinonen hänet löysi.
“Vaaliteemani liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen. Esimerkiksi hammaslääkärille pääsyä joutuu Helsingissä odottamaan keskimäärin kahdeksan kuukautta. Minua ihmetyttää, että kaupungilla on varaa panna 115 miljoonaa euroa automaattimetron kaltaisiin hankkeisiin, mutta peruspalveluista nipistetään.”

Pentti Oinosen eduskunta-avustaja Antti Valpas on puolueessa tunnollisen ja luotettavan miehen maineessa, joka tekee aina sen minkä lupaa.
“Vaalilauseeni on ”Yhteiseksi hyväksi”. Kannattaa äänestää, koska joku tässä kaupungissa kuitenkin päätökset tekee. Jos se ei ole oma edustajasi, niin sitten se on jonkun muun edustaja.”
Hyvin pyyhkii – muttei kaikilla
Gallupit on aina galluppeja, mutta viime aikojen viestit mielipidekyselyissä osoittavat Perussuomalaisten menneen eteenpäin koko maassa, kannatuksen ollessa lähes 5 prosenttia. Helsingissäkin olisi vajaan 4 viikon päästä yhden Perussuomalaisen valtuutetun sijasta neljä valtuutettua. Tavoitteena meillä on vaatimattomasti 8 paikkaa, joten työtä vielä riittää.
Helsingissä erityisesti kommunisteilla tuntuu menneen keilapallo nenään meidän suhteemme. Syytöksiä ja hyökkäyksiä niin puolueen puheenjohtaja Soinia kuin Helsingin perussuomalaisia kohtaan tulee niin, ettei mitään rajaa. Noh, parempi näin kuin toisinpäin. Tiedämme tekevämme oikein, kun naapuripuolueet heräävät. Pelkoon siitä, ettei maanantaina 27.10. enää olekaan valtaa. Siltä varalta kannattaa panna mieleen nyrkkisääntö: Tutkitaan missä meni itsellä pieleen eikä syytellä muita. Itsetutkiskelu on joskus ihan terveellistä. Eikä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Henkilökohtaisestikin pyyhkii ihan hyvin. Numero on tullut, vaalimateriaali on painossa, ilmaisjakelulehdissä tulee olemaan vaalimainoksiani ja pahin ehdokasrumba alkaa olla ohi. Tässä on tehty töitä niska limassa, ensin päivät eduskunnassa Oinosta jelpatessa kansan asioita kuntoon laittaessa ja sitten kotona PerusS-Nuorten ja Helsingin PerusS:n asioita. Kerron esimerkin: Kaksi viikkoa sitten vaaleihin ja ehdokkaisiin liittyviä sähköposteja tuli 100 kappaleen päivävauhdilla. Nyt tahti on rauhoittunut kymmenesosaan. Nykyisin pääsee nukkumaan jo ennen vuorokauden vaihtumista.
Paitsi, etä perinteinen posti on tuonut ennätyssuuria puhelinlaskuja, toi se myös ilouutisen hammashoitolasta; minulle on aika jo lokakuussa! Ihme! Vai onkohan joku sattunut lukemaan sivujani? HMMM! Alunperinhän soittelin tämän vuoden touko-kesäkuun vaihteessa paikalliseen hammashoitolaan ja pyysin aikaa. Sanoivat ilmoittavansa joulukuussa, koska pääsen hoitoon. Nyt pääsen siis jo lokakuussa näyttämään hampaitani, mutta en omaan hoitolaani vaan toiselle puolelle kaupunkia. Saas nähdä, tekevätkö heti jotain mahdollisten reikien osalta (ei-luultavaa) vai panevatko uuteen varsinaiseen hoitotoimenpidettä odottavien jonoon (hyvin luultavaa).
Ei ihan sitä palvelutasoa mitä itse haluan, mutta koska aika sopii ja julkiset kuljettaa, mennään sitten. Kaikilla vain ei ole siihen mahdollisuutta, joten työ paremman Helsingin puolesta yhteiseksi hyväksi jatkuu. Se, että itsellä on asiat kerrankin tällä saralla kunnossa, ei tarkoita sitä että muilla olisi (hammas)asiat kunnossa.
