Avustajan työ on luottamustoimi

Viime päivinä on kohistu kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen “hihamerkkikirjoituksesta” Uuden Suomen blogissa. Keskustelu on pyörinyt lähinnä sen ympärillä, oliko kirjoitus ymmärretty oikein vai ei. Olen itse lukenut kirjoituksen ja ymmärsin sen satiiriksi jo ennenkuin pääsin loppuun asti.

Erityisesti Facebook-keskusteluissa on vedetty rintamalinjoja sen suhteen, miten koko jupakkaan olisi pitänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän suhtautua. Entisenä avustajana haluan nostaa esille asian, joka on unohtunut keskustelijoilta: avustajan (ja myös puolueen tai eduskuntaryhmän työntekijän) pitää tiedostaa se, että hän ei ole mikään tavallinen toimistotyöläinen, vaan hän on ennen kaikkea poliittisessa luottamustehtävässä. Omia mielipiteitä saa olla ja pitää olla, mutta niiden julkituomisessa on politiikassa omat säännöt, jotka koskevat myös avustajia ja joita ei tässä tapauksessa oltu valitettavasti sisäistetty.

Kansanedustajan avustajan työssä oppii äärettömän paljon politiikasta, jopa niinkin paljon että kutsun eduskuntaa monesti politiikan korkeakouluksi puolivakavissani. Työssä voi siis oppia paljon, mutta samalla varsinkin poliittisesti aktiivisella avustajalla on työnsä kautta käytännössä poliittinen ja henkilökohtainen vastuu tekemisistään niin töissä kuin vapaa-aikanaankin, ja jonka joutuu kantamaan jos mokaa. Avustajilla tämä vastuun toteutuminen (eli erottaminen) on vielä herkemmässä kuin kansanedustajalla, koska kansanedustajaa ei voi erottaa tehtävästään kuin eduskunnan istunnon päätöksellä. Avustajalla vastuunkanto tekemisistä tai sanomisista alkaa siitä hetkestä, kun pomona toimiva kansanedustaja kehottaa pakkamaan tavarat ja toteaa, että tämä oli tässä. Luottamus kun menee, menee myös avustaja. Ja miten herkästi se luottamus voikaan mennä? Hyvinkin herkästi.

Mistä tämä avustajan ristiksi tuleva vastuu sitten syntyy? Kansanedustajan avustajan poliittinen vastuu syntyy siitä, että vaikka avustaja ei olekaan puolueen palkkalistoilla vaan eduskunnan, hän on kuitenkin kansanedustajan oikea käsi. Monille kansalaisille avustajan sana ja avustajan tekemiset ovat yhtä kuin puolueen tai edustajan tekeminen ja sana. Tätä ajatusta yritän tällä kirjoituksella kirkastaa. Näin asiasta ajattelevat ne useat ihmiset, jotka ovat soittaneet minunkin työpuhelimeeni taas tänään ja ihmetelleet puolueen väen ajatusmaailmaa tälläkin kertaa. Eivät tavalliset kaduntallaajat välitä siitä, oletko edustaja, sitoutumaton avustaja tai miljoonas varavaltuutettu Perähikiältä: olet politiikassa edustamasa puoluetta ja se pitää sisäistää myös julkisessa käyttäytymisessä niin kadulla kuin netissä.

Mitä kansanedustajan avustaja sitten voi tehdä vähentääkseen riskiä joutua blogikirjoituksensa vuoksi median ajojahdin kohteeksi ja kantamaan poliittista vastuuta myös käytännössä? Kolme sanaa: Mieti mitä kirjoitat.

Kun minä olin avustajana viime eduskuntakaudella, minulla oli se yksinkertainen periaate, etten lähtökohtaisesti kommentoinut mitään ajankohtaisia eduskunta-asioita blogissani. Se oli tylsää, vei nenän edestä monta herkullista lööppiä ja usein harmitti, mutta ei voi mitään. Jos sitten joskus kommentoin blogissani jotain ajankohtaista aihetta, tein sen huolellisen harkinnan jälkeen yleensä vähän jälkikäteen ja silloinkin otin asioihin näkökulman, joka edusti omaa asemaani esimerkiksi vammaisjärjestöaktiivina, kaupunginvaltuutettuna tai PS-nuorten silloisena toiminnanjohtajana. Avustajana en kommentoinut asioita lainkaan julkisuudessa (sähköpostit puolueen sisällä ovat eri juttu), vaan korostin juuri tätä em. näkökulmaa, jonka kulloinkin olin valinnut tuodakseni mielipiteeni ilmi. Teen sitä nytkin näin entisenä avustajana. Tausta on näet pakko varmistaa median näkökentässä, varsinkin perussuomalaisena, semminkin kun Sanoma-konsernin useat IP-osoitteet ovat jatkuvasti blogini kävijätilaston TOP-10:ssä (terkkuja, kiva kun luettte :) ).

Noh, tiedostan sen ettei kaikilla avustajilla ei ole tällaisia ”suojapeitteitä” jonka taakse pystyisi “piiloutumaan”. Joillekin tämä harjoittamani “julkisuuden pakoilu” blogikirjoitusten suhteen voi kuulostaa selkärangattomuudelta, siitä vaan. Mutta näin media toimii, kuten olette huomanneet. Mediaa ei voi voittaa, mutta sitä voi hallita miettimällä mitä kirjoittaa. Vastuuta on parempi kantaa ennen Lähetä-napin painamista kuin vasta sen jälkeen.

Jos nyt yhden nyrkkisäännön voin omasta kokemuksesta antaa kaikille avustajiksi tahtoville tai siinä työssä jo oleville: Tiedostakaa, että tietynlaiseen itsesensuuriin alistuminen on se hinta, joka pitää maksaa poliittisen avustajan luottamustehtävään pääsemisestä. Valitetttavasti. Ja nimenomaan paino sanalla pääsemisestä. On turha kuvitella, että kansanedustajan avustajana olisi jotenkin korvaamaton tai ainutlaatuinen, sen verran haluttu ja arvostettu kansanedustajan avustajan pesti lopulta on.

Antti Valpas © 2006-2014 Frontier Theme