Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään?

Tiedote puhukoon puolestaan.

Tiedotusvälineille 3.5.2012

Miten Guggenheimista oikein päätettiinkään?

Vihreiden kaupunginhallituksen jäsen Elina Moisio ehdotti Guggenheim –hankkeen hylkäämistä jo kaupunginhallituksessa. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että tämä olisi ollut ainut vaihtoehto joka kaupunginhallituksella olisi ollut esittelijän päätösesityksen lisäksi.

Perussuomalaisten kaupunginhallitusedustaja Jussi Halla-aho teki itse asiassa vastaesityksen, jossa hän ehdotti, että kaupunginhallitus lähettäisi asian valtuuston päätettäväksi mutta ehdottaisi valtuustolle hankkeen hylkäämistä. Halla-ahon ehdotus ei saanut kannatusta.

Jälkeenpäin kokoomus on korostanut keskusteluissa, kuinka tärkeää olisi ollut demokratian kannalta saada Guggenheim-hanke valtuuston käsittelyyn riippumatta siitä mitä mieltä eri valtuustoryhmät asiasta olisivat olleet. Kokoomus tai kukaan muukaan hankkeen kannattaja ei kuitenkaan kannattanut Halla-ahon esitystä, joka olisi voittanut Moision tekemän hylkäysesityksen ja näin ollen saanut demokratian toteutumaan ja saattanut asian valtuuston käsittelyyn.

Perussuomalaiset olisivat valtuustossa äänestäneet aiemman kantansa mukaisesti Guggenheim-hankkeen hylkäämisen puolesta.

Lisätietoja:
Jussi Halla-aho
kaupunginhallituksen jäsen
Perussuomalaiset
p. 044-3377600

Antti Valpas
valtuustoryhmän puheenjohtaja
Perussuomalaiset
p. 050-5614334

Antti Valpas © 2006-2014 Frontier Theme