Kuulovammaiset vaativat hätätekstiviestipalvelua

Eilen torstaina 19.3.2009 luovutettiin eduskunnassa sisäministeri Anne Holmlundille Kuuloliiton ja Kuurojen liiton edustajien toimesta noin 5100 kansalaisen allekirjoittama adressi sen puolesta, että hätänumeroon 112 voisi lähettää hätätilassa tekstiviestejä. Olin paikalla “kärpäsenä katossa” kun oli kerran mahdollisuus käydä seuraamassa tilaisuutta. Läsnä oli myös runsaasti median (TV, lehdet) edustajia, kuten kuvasta näkyy.

Kuuloliiton varapuheenjohtaja (oik.) luovuttaa adressin sisäministeri Anne Holmlundille

Kuuloliiton varapuheenjohtaja ja adressin "äiti" Eija Isaksson (oikealla) luovuttaa adressin sisäministeri Anne Holmlundille 19.3.2009 (kuva: Antti Valpas)

Sisäministerin mukaan tekniikkaa tätä varten ollaan kehittämässä, mutta järjestelmä olisi käytössä vasta vuonna 2012. Nykyisinkin voi kyllä lähettää tekstiviestin hätäkeskukseen, mutta numerot ovat hätäkeskuskohtaisia. On siis turha lähettää viestiä numeroon 112, vaan numero tulisi löytyä jo valmiiksi kännykästä, kyseessä kun on suorastaan huippusalainen kännykkänumero (jotta häiriköt pysyisivät poissa “linjoilta”).

Tilannetta kuvaa hyvin seuraava allaolevasta tiedotteestakin löytyvä tosielämän tapaus:

”Kuuroutunut nainen törmäsi pimeässä autiolla tiellä heijastimettomaan pyöräilijään autollaan. Pyöräilijä loukkaantui lennettyään konepellin yli katuun, mutta kuski ei voinut tehdä mitään hälyttääkseen apua. Loukkaantunut joutui soittamaan ambulanssin itselleen. Onneksi hän ei ollut loukkaantunut niin vakavasti, ettei olisi pystynyt puhumaan!”

Joskus onnettomuustilanne voi olla sellainenkin, että täysin terveellä voi olla ongelmia puhua. Tekstiviestin lähetys olisi aika mukavaa tuossa tilanteessa, eikö? Mitähän edellä kerrotussa tilanteessa olisi tapahtunut, jos auton alle jäänyt pyöräilijä olisi ollut taju kankaalla?

Ehkä sekin päivä vielä nähdään. Valitettava tosiasia on, että tässä maassa jahkaillaan monesti liian pitkään, ja vasta kuolemaan johtaneet onnettomuudet saavat vauhtia asioihin. Kukahan siinäkin vitkuttelussa sitten oikein säästi.

Tässä asiassa on yksi ISO mutta. Jos ministeriön suunnitelmat häiriköinnin estämistoimista toteutuvat sellaisenaan, tekstiviestejä voisi lähettää vain ennakkoon rekisteröidyistä numeroista. Hälytä siinä sitten apua kun joudut ensin rekisteröitymään kännykälläsi (luultavasti rekisteröitymisen yhteydessä näytetään ensin vähän mainoksia multimediaviesteinä, jotta valtion kassa saa täytettä) voidaksesi lähettää avunpyynnön.

Islannissa on käytössä ns. avoin malli, jossa jokainen voi lähettää hätätekstiviestin. Siellä häiriköintiä esiintyi aluksi jonkin verran, mutta valistuksella häiriköt saatiin kuriin. Sama tapahtuisi epäilemättä Suomessakin. Toivotaan, että ministeriö selvittää Islannin mallin ja ottaa opiksi heidän kokemuksiaan.

Kuuloliiton ja Kuurojen liiton edustajat luovuttivat kansalaisadressin sisäministeri Anne Holmlundille.

Ambulanssin, palokunnan tai poliisin voi hälyttää yleiseen hätänumeroon lähetetyllä tekstiviestillä Hätäkeskuslaitoksen aikataulun mukaan aikaisintaan vuonna 2012. Asian valmistelu on ollut vireillä jo kuudetta vuotta. Jahkailuun kyllästynyt ja nopeampaa aikataulua vaativa Kuuloliiton varapuheenjohtaja Eija Isaksson laittoi nettiin kansalaisadressin, jonka oli vuodenvaihteessa allekirjoittanut 5 100 ihmistä. Adressissa todetaan, että myös kuuroille sekä kuulo- ja puhevammaisille on taattava pääsy hätäpalveluihin kuten muillekin kansalaisille. – Kyse on ihmishengestä ja yhdenvertaisuudesta, allekirjoittajat toteavat ja vaativat, että hätätekstiviestien lähetys numeroon 112 täytyy saada toimimaan mahdollisimman pian.

Nykyisin hätäviestejä voidaan lähettää hätäkeskuksiin keskuksittain vaihtuviin matkapuhelinnumeroihin. Numeroita ei haluta julkistaa väärinkäytön ja ilkivallan pelossa. Käytännössä ko. numeroista ei siis tiedetä eikä niistä oikeassa hätätilanteessa ole apua.

Kuuloliitto sekä Kuurojen liitto ovat vaatineet tekstiviestihälytyksen mahdollisuutta yleiseen hätänumeroon jo pitkään. Järjestöt ovat olleet tyytymättömiä siihen, ettei Hätäkeskuslaitos ole ollut asiassa riittävästi yhteydessä järjestöihin. Suunnitelmien mukaan kuulovammaisille tarkoitettu hätätekstiviestipalvelu vaatisi aluksi rekisteröitymisen. Kuuloliitto ja Kuurojen liitto kannattavat puolestaan järjestelmää, joka ei vaadi rekisteröitymistä.

Avoin palvelu antaisi mahdollisuuden tekstiviestin lähettämiseen myös silloin, kun joutuu onnettomuustilanteessa käyttämään toisen henkilön puhelinta. Avoin palvelu parantaisi myös koko väestön mahdollisuuksia ilmoittaa hätätilanteesta. Harva osaa ajatella etukäteen, että voisi esimerkiksi menettää puhekykynsä onnettomuudessa tai että kännykän kuuluvuus on jollakin alueella heikko. Palvelut on yleensäkin suunniteltava sellaisiksi, että ne soveltuvat kaikille, myös kuulovammaisille ja kuuroille.

Kuuloliiton ja Kuurojen liiton edustajat luovuttivat kansalaisadressin sisäministeri Anne Holmlundille torstaina.

”Kuuroutunut nainen törmäsi pimeässä autiolla tiellä heijastimettomaan pyöräilijään autollaan. Pyöräilijä loukkaantui lennettyään konepellin yli katuun, mutta kuski ei voinut tehdä mitään hälyttääkseen apua. Loukkaantunut joutui soittamaan ambulanssin itselleen. Onneksi hän ei ollut loukkaantunut niin vakavasti, ettei olisi pystynyt puhumaan!”

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Jari Heiskanen, Kuurojen Liitto, p. 0400 876 905
Järjestöjohtaja Eeva Härkänen, Kuuloliitto, p. 0400 958 929

  • Share/Bookmark

Leave a Reply

Blogiarkisto
Ryhdy faniksi!